maanantai 19. lokakuuta 2015

Haastemiehiä liikkeellä

Saatiin bloggaamisemme historiaa koskeva haaste blogikamu Iivarilta http://iivari-ilmaveivi.blogspot.fi/.

Aloitin blogin melkein heti kotiuduttani pentukodista tänne ikiomaan kotiin. Siitä on aikaa vähän yli viisi vuotta. Aluksi blogi oli osoitteessa http://aatu-hauva.vuodatus.net/. Kun ukkonen pisti vuodatuksessa hommat sikinsokin ja hävitti kuvatkin, siirtyi blogi nykyiseen osoitteeseen. Blogin sisällöstä vastaan itse korkeimman koirakohtaisesti, ulkoasun ja kirjoittamisen olen ulkoistanut sihteeri-äipälle. Joskus olen antanut äipälle ja pikkuveljelle luvan omien mielipiteidensä esittämiseen blogissani. He vastaavat omista mielipiteistään.

Bloggaan siksi, että olen niin mahtava tyyppi. Aluksi tarkoitus oli vain pitää lähipiiri selvillä tekemisistäni, mutta olen kyllä saanut muitakin lukijoita ja hirveän mukavia blogikavereita.

Minä olen siis Aatu, 5-vuotias musta-hopea kääpiösnautseriherrasmies. Vähän aikaa minulla oli kaverina musta keskarisetä Piski, joka kuitenkin lähti vaikean sairautensa vuoksi tuonilmasiin jo kolmen viikon kuluttua siitä, kun olin kotiutunut. Piski oli vastuuntuntoinen pennunkasvattaja, ja ehdin oppia siltä hyvin paljon. Kaipasin aluksi Piskiä kovasti.

Tässä kuvassa olen noin 9 viikkoa, Piski -setä 7 vuotta. Elokuu 2010 Kuva Anna-Kaisa Kaukola


Kolmisen vuotta sitten sain Tsekistä veljen, mustan rotutoveri Jirin, josta on ollut minulle paljon iloa ja vähän vaivaakin.

Jiri kotiutumistaan seuraavana päivänä marraskuussa 2012

Asustelemme kolmestaan äipän ja Jirin kanssa omakotitalossa. Vieraina käy varsinkin äipän lapsenlapsia perheineen ja koirineen. Lapsenlapsia on neljä, iältään 5 - 16 vuotta. Lapset ovat parasta (ruuan jälkeen), mitä tiedän. Serkkukoiria on tällä hetkellä viisi: suosikkimme, kääpiösnautserineiti Ninni, mudisisarukset Jekku ja Hipsu, berni Nuno ja laika Outa.

Me ja Ninni-serkku viime jouluna.


Bloggaamista aion jatkaa niin kauan, kun minulla on jotain sanottavaa. Siis kauan. Terveiset ja kiitokset kaikille lukijoille!

Haaste lähtee Wupelle http://prange.blogspot.fi/, Neralle http://nasujanera.blogspot.fi/, Milalle http://milanelamaa.blogspot.fi/ sekä veljeksille Resko ja Kasko http://kaapiosnautseri.blogspot.fi/.

1.Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa)
Saat osallistua vasta haasteen saatuasi
(ja haasteen voi toki myös pyytää jos tiedät jonkun saaneen sen)
2.Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi; miten blogi sai alkunsa,kuinka se on kehittynyt ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3.Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy,voit haastaa jonkun toisen.
4.Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haluat haastaa mukaan.
5. Mikäli olet Instagrammissa,käy halutessasi lisäämässä kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina.
Näin kaikki Instagrammissa olevat bloggarit näkevät,kenen kaikkien blogeissa tarinat ovat nähtävillä.
#Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Les Girls ja muuta mukavaa

Reissupoikia ollaan, vaikka ei ollakaan Mäntyharjulta kotoisin. Tällä kertaa huristeltiin Rautalammille. Siellä on se 5+  tähden koirahotelli. On siellä veli Eerokin, jota ei tavattu, mutta terveisiä toki saatiin. Eerolla on kaikki hyvin.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut. Kelit olivat loistavat, ruoka hyvää, ja herkkujakin saatiin. Vuorenpeikon luolassa oli mahtavat herkut kuten tavallista, vaikka itse vuorenpeikko onkin muuttanut tuonilmasiin. Muori meitä siellä herkuilla helli.

Metsäretkiä tehtiin kahtena päivänä. Käytiin hotelliväen mökillä Konneveden rannalla ja herkkumetsässä. Keppejä ja marjoja oli molemmissa paikoissa.

Koko reissun kohokohta oli kuitenkin tyttöjen tapaaminen. Ensin tavattiin rotutoveri Ronja mökkireissulla. Ronja esitteli meille pihapiiriään, mutta oli niin nopea käänteissään, ettei hänestä saatu kuvaa. Loistotyttö, toivottavasti tapaamme toistekin.

Lisää tyttöjä tuli sitten hotelliin. Lapista asti olivat matkanneet Hupi ja Utu. Hupi on sellainen vähän vanhempi ja melko määräilevä neitikoira, jonka älysimme heti jättää rauhaan. Ihan toista maata on ihana koiraneito Utu, joka jaksoi leikkiä meidän molempien kanssa (vaikka Hupi välillä komensi sitä olemaan hiljaa). Utua sai myös haistella ihan vapaasti, siis ellei kontrollifriikki Hupi ollut paikalla.


Konneveden rannalla. Jiri haluaa MINUN keppini.

En anna, häivy!

Etsi oma, tollo!
Herkkumetsässä. Utun keppi

Saako ottaa mukaan? Kuva Jorma Knuutinen
 
 

Eikö tuo ole vähän liian suuri? Kuva Jorma Knuutinen
 

Utulla on kauniit silmät ja viisas katse. Kuva Jorma Knuutinen

Hupi-neiti

Mustikoita oli vaikka lehmät söis. Oli puolukoitakin, mutta keskityin mustikoihin.
Kaikki hauska loppuu liian nopeasti, ja kotiin piti lähteä. Hupi ja Utu jäivät hotelliin, ja huhu kertoi että Rautalammin raikulityttö Nelli oli myös sinne tulossa. Olisi ollut kiva nähdä, miten Hupi pisti vallattoman Nellin ruotuun, jos pisti.