maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vuolingonhovin prinssi ja kirjaston kingi

Jiri on ollut ahkerana kaverikoirahommissa. Vielä yksi käynti, niin se saa ammattitaitonsa merkiksi kaverikoirahuivin. Ai minä kadepussi? En ollenkaan, minähän olen ensisijaisesti ammattitaitoinen ja ahkera lukukoira. Kirjastolla on vain talous niin tiukalla, että lukukoirahuivia pitää odotella syksyyn tai jopa ensi vuoteen. Ei haittaa, tämän meidän kirjaston kingi minä olen joka tapauksessa, ja kaikki kirjastossa käyvät tietävät minut lukukoiraksi ilman huiviakin.

Kaverikoirahommissa saa joskus tuntea itsensä ihmeidentekijäksi. Jiri on kesyttänyt yhden koirien vihollisen ystäväkseen. Ekalla käyntikerralla tämä henkilö oli sanonut, että koirat ovat inhottavia ja likaisia, eikä niitä saisi ollenkaan tuoda sisälle. Toisella käynnillä hän oli kysynyt Jirin ikää ja kolmannella hän oli jo halunnut silittää Jiriä. Eräässä toisessa paikassa äippä oli nostanut Jirin yhden vanhuksen syliin, ja tämä ihminen silitteli Jiriä ja rupesi kertomaan omista koiristaan. Pois lähtiessä henkilökunta oli kertonut, että tämä vanhus ei ollut puhunut mitään kokonaiseen viikkoon, eikä häneen oltu muutenkaan saatu kontaktia.

Vuolingonhovin palvelutalon henkilökunta on nimittänyt Jirin Vuolingonhovin prinssiksi ja luvannut hankkia Jirille kruunun. En yhtään ymmärrä, miksi. Onhan se toki käynyt siellä useita kertoja, mutta Jirin käytöstä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kuninkaalliseksi. Se on hyvin hellyydenkipeä ja kerjää rapsutuksia, silityksiä ja taputtelua ihan keneltä hyvänsä. Saatuaan haluamansa se mielellään pussaa. Erittäin rahvaanomaista mielestäni. Ja luultavasti semmoinen kruunu on erittäin epämukava - ellei se ole syötävää.

Kaverikoirakäynneillä ei tietenkään voi kuvata, joten kuvia on vain koirista. Tässä koirajoukko eräällä käynnillä valmistautumassa.

Koirat edestä: Jiri, Aida, Pessi ja Illi


Kevät on edennyt mukavasti ja kelit ovat olleet hyviä näihin päiviin asti. Näistä viime päivien raekuuroista en kyllä tykkää. Puulavesi on suurimmalta osalta sulanut, joten uimahaluiset voivat käydä heittämässä talviturkkinsa. Minä en ui, koska haluan pitää kiinni karvoistani.

Meidän uusi tyttöserkkumme Olga kasvaa nopeasti. Emme ole vielä tavanneet, mutta parin viikon päästä hän on tulossa vierailulle. Ninni-serkkukin tulee. Odotamme kovasti.

Olga ihmettelee lunta. Kuva Anna-Kaisa Kaukola

Ninni ja Olga tykkäävät toisistaan. Kuva Anna-Kaisa Kaukola




maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kevätkevätkevät!

Se on täällä taas, kevät. Kevät on ihania hajuja ylenmäärin, siilien herääminen, metsälenkkejä, leluja pihalle ja hyvälle haisevia koiraneitoja. Tietenkin myös pihalta jahdattavat linnut runsastuvat.  Jirille kevät on vähän kurjempaa, kun kunnon kakkapaikat katoavat sulavan lumen mukana.

Äipälle eka kevättyö pihalla on meidän talviajan tuotostemme kerääminen kompostiin.

Nauttikaa nyt, ystävät! Kohta on kesä: ilma täynnä ötököitä, ja kuumakin voi olla.

Lempileluni tällä hetkellä: rääkyvä hanhi. 
Äippä on varautunut kesälintuihin ostamalla pihakoivuun linnunpöntön. Se tosin lojuu vielä terassilla odottamassa kiipeilytaitoista puuhun viejää.
Meiltä vietyjä pohjavilloja äippä on laittanut talipallohärveleihin pesän rakentajia varten. Peitinkarvat ovat kuulemma liian pitkiä ja sitkeitä: linnunpojat voisivat kuristua niihin, joten ne menevät kaatopaikkaroskiin.


Tässä on Jirin pohjavillaa. Hyvin on tirpoille kelvannut.
Kukkiakin pihalla jo on, vaikka omasta mielestäni minä olen kevään kaunein kukkanen enkä ymmärrä ollenkaan, miksi minut aina komennetaan pois kukkapenkistä.
Ensimmäisenä alkoivat kukkia sinivuokot heti kun lumi niiden päältä suli. Linnut ovat levittäneet sinivuokkoja naapurinkin pihalle. Ei haittaa.
Nyt kukkivat myös krookukset, ja seuraavana vuorossa on varmaan rikkaruohojen armeija.





Mökille ei ole päästy, kun tie on vielä sulamisvesien pehmittämä. Ensi viikolla ehkä.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kevätjäillä

Meillä on vielä kantavat jäät, ainakin aamuisin yöpakkasten jäljiltä. Eilen oli pilkkikisat, joten uskaltauduimme jäälle tänä aamuna. Ulkoilusää oli parasta AA+-luokkaa: aurinkoa ja vain vähän tuulta. Paikoin oli liukasta, mutta kyllä me pojat juoksimme. Parit lipat mieheen otettiin myös. Yksi pallo oli matkassa, ja haimme sitä Jirin kanssa kilpaa.  Äippä sanoi, että tämä oli luultavasti kevään vimppa jääulkoilu. Höh? Just, kun me päästiin vauhtiin.


Täällä on jotakin hajuja, Jiri.

Jiri otti lipat ja hiipi sitten vähän aikaa.

Jiri yritti varastaa minulta pallon. Turha toivo!
Perjantaina pienempi Käpälämäen sankari oli meitä viihdyttämässä. Minun mielestäni Pekka ja Pätkä Suezilla oli ihan tylsä, mutta siitä oli kuitenkin se hyöty, että sain kellotella sylissä rapsuteltavana.  Jiri oli kateellinen ja yritti tuijottaa minut ois sylistä. Turha toivo sekin!