tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kessu kävi kylässä


Meillä on Käpälämäessä serkku Kessu. Kessu on noin 1,5-vuotias ja rodultaan karkeakarvainen saksanseisoja. Karva sillä on karkea, mutta en ole nähnyt sen juuri seisovan, joten en ihan ymmärrä sitä rotuasiaa. Ehkä se seisoisi, jos se vietäisiin Saksaan. Kessusta koulutetaan lintukoiraa, mutta taitaa sekin olla haasteellista, koska sillä ei ole siipiä.  No, ehkä se on tyyppiä strutsi, vaikka ei sillä kyllä niin pitkä kaula ole.

Kessu on kuitenkin oikein mukava koirakaveri, koska se haluaa ja osaa leikkiä lasten ja itseään pienempien koirien kanssa satuttamatta ketään. Pari outoa piirrettä sillä kuitenkin on.  Se tottelee ihmisiä aina, mutta ehkä se on vain siinä iässä.  Se myös noutaa palloa niin kauan kuin joku jaksaa heittää. Ehkä se vielä oppii pitämään hauskaa pallon kanssa ilman ihmisiä.

Männä sunnuntaina Kessu oli meillä hoidossa, kun käpälämäkiset kävivät pääkylässä itseään sivistämässä ja huvittelemassa.  Sille oli kyllä sovittu dogsitteri kotiin, mutta sitterille tulikin muita menoja, ja Kessu tuli meille.

Meillä oli Kessun kanssa oikein kivaa, kun ensin kerroin sille, kuka koirista on tässä huushollissa komentajakapteeni. Vähän painittiin sisällä, mutta ylipäällikkö kielsi sen meille käsittämättömästä syystä. Pari tuolia kyllä kaatui, ja sohva siirtyi pois paikaltaan. Ulkona jahdattiin toisiamme, mutta en viitsinyt kovin kauas, kun Kessu pitkine koipineen juoksee niin paljon kovempaa.

Minä en halunnut Kessun kanssa samaan kuvaan, kun olisin näyttänyt niin kovin paljon todellista minääni pienemmältä. Jiri ei ole niin tarkka näissä jutuissa ja suostui kuviin.


Iso mies ja kääpiö 

Vieläkö menee kauan?

Joko saa mennä ?


Kessu saa tulla toisenkin kerran.


perjantai 14. heinäkuuta 2017

Opintojen ohjaajana

Käpälämäen voimakaksikon vanhempi jäsen oli ottanut englannin opintonsa talvella aika lepsusti ja joutuu nyt kesällä paikkaamaan syntynyttä aukkoa.
Nuori mies ei ole ollut kovinkaan innokas kesäopiskelija, vaikka äippä on yrittänyt kaikkensa. Niinpä minun kokeneena lukukoirana piti puuttua tilanteeseen. Voisiko joku vielä neuvoa, miten kirja avataan, kun poika ei kai osaa?



Toinen juttu: mitähän varten äippä sanoi illalla, kun kömmin sen viereen sänkyyn, että nyt tuli metsä sänkyyn?

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kultamitalimies

Olen oikein ylpeä pikkuveljestäni.  Jiri palkittiin eilen Mikkelin näyttelyssä yhdessä muutamien kollegojensa kanssa aktiivisuudestaan Kennelliiton kaverikoirana.  Palkintona oli kultamitali ja kassillinen herkkuja, joka kiinnosti Jiriä huomattavasti mitalia enemmän.  Näyttelyssä oli ollut paljon koiria ja ihmisiä, joitakin tuttujakin,  mutta myös pelottavasti irvisteleviä koiratyyppejä. Onneksi käppänäkehän laidalla oli sentään ollut paljon ystävällisiä rapsuttajia.  Lisäksi oli kuumaa ja meluista. Ei siis mikään unelmapaikka, ja väsynyt pikkuveli sieltä kotiutuikin. 


Jiri ja mitali. Ja se herkkukassi. 

Oikealta Iipu ja Nella, sitten Jiri ja vasemmalla savonlinnalaiset kollegat. 

Nella on kiva tyttö. 

Kaikkea kivaakin on tapahtunut.  Lapsia on käynyt harva se päivä. Yhtenä päivänä ehkä vähän liiankin monta,  kun Alisan ja Voimakaksikon lisäksi pihalla olivat naapurin lapset: kiltti Ella ja hänen pikkusisaruksensa, villit viisivuotiaat kolmoset.  Huhhuh!

Suru-uutinen saatiin viime viikolla. Hyvä ystävämme Moksu oli sairastunut vakavasti eikä pysynyt olleenkaan jaloillaan, joten hänet piti päästää  sateenkaarisiltaa pitkin tuonilmasiin. Onneksi Moksua olivat siellä vastassa sisko Ipa ja monet ystävät, mm naapurin 19-vuotiaana talvella kuollut Tessu ja tietenkin meidän Piski-setämme. Moksu oli luonteeltaan todellinen herrasmies, johon saattoi aina luottaa.

Moksu viime kesänä. 
Sihteeri se taas valittelee kiireitään. Muka kaikenlaista p-heinän repimistä ja sen sellaista turhaa touhua viemässä aikaa blogin päivityksiltä ja muulta tärkeältä. Seliseli!

Kuvat ensimmäistä lukuunottamatta Maija K, Moksun matte.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Elämä on täynnä elämää

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen. Onneksi kuitenkin kivaa, ellei oteta huomioon uimareissua. Tai, no, Jiri taisi tykätä siitäkin.

Ehdottomasti parasta kaikesta oli, kun käytiin Turussa juhlimassa synttäreitä ja moikkaamassa tyttöjä ja serkkuja. Serkuista tavattiin ne mukavimmat, eli Ninni ja Olga. Ninni on ruvennut ylhäiseksi prinsessakoiraksi eikä juurikaan leikkinyt kanssamme, mutta Olga kyllä jaksoi vielä sittenkin, kun me olimme jo ihan puhki. Sihteerillä ei ole kuvia, kun kameran kortti oli mennyt lukkoon.

Lainattiin tyttöjen kuva niiden kotiväeltä.

Kotimatkalla kävimme ostamassa uuden harrikan, kun entisen jarrut alkavat olla korjauskelvottomassa kunnossa. Saatiinkin oikein hieno, vähän käytetty, mutta uuden veroinen. Siinä on meidän ulkoiluttamista varten springeri, joka myötää kivasti, kun välillä innostumme.
Hyvä ostos meidän kaikkien mielestä.


Uusi harrikka on testattu. Hyvä on.

Ai hampaanpesulle? Pese omiasi. Voit myös kampailla omia karvojasi.

Lukuhommat koulussa ovat nyt kesälomalla syyskuun alkuun asti, mutta käymme kuitenkin kesälläkin muutaman kerran pitämässä vastaanottoa kirjastolla. Menemme kuulemma johonkin Hulivili-karnevaaleihinkin. Kuulostaa lasten jutulta, kiva.

Odottelen lukijoita virka-asussa virkatuolissani.

Jiristä oli taas tullut pikkukarhun näköinen. Äippä ajeli ja siisti sen. Jiriä ensin vähän paleli, mutta onneksi sää lämpeni.


Ennen.
Ja jälkeen.

.


Ulkoiluttajaystävämme Emma on käynyt usein meitä lenkittämässä, joskus yksin, joskus jonkun kaverinsa kanssa. Tykkäämme kybällä

Vimppa kuva on meidän mäyräkoiraystävillemme. Äippä ja Viljo kävivät eilen puutarhamyymäläkierroksella, ja Viljo bongasi siellä tämmöisen penkin, jonka olisi halunnut ostaa. Äippä ei ostanut. Sanoi, ettei mäyräkoiran selässä saa istua. Hyvä pointti. Tosin minun mielestäni minkään koiran selässä ei saa istua.
Osa kuvista on otettu puhelimella, ja ne ovat vielä normaaliakin suttuisempia. Mutta kyllä niistäkin asiat selviävät.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Nyt ei naurata

Tähän postaukseen ei tule kuvia, kun ne voisivat pyörryttää herkempiä sieluja.

Jouduttiin aamulenkillä hyökkäyksen kohteeksi. Kaksi suurta koiraa hyökkäsi omalta pihaltaan kimppuumme hirveän älämölön kanssa. Minä heittäydyin heti selälleni
kiljumaan, ja Jiri pujottautui valjaistaan karkuun.  Ei auttanut minua antautuminen , päälle tulivat ja rupesivat tappamaan. Kaatoivat äipän,  joka yritti saada minua syliin. Onneksi minulla oli valjaat, jotka veivät terän useimmmilta puremilta. Haavoja tuli kuitenkin korvaan, leukaan ja kaulaan.

Eläinlääkärireissu siitä tuli. Antibioottikuuri ja kipulääkkeitä. Kipeää tekee silti.  Ja keljuttaa, kun haavoja pitää suihkutella. En ole mitenkään erityisen ihastunut suihkussa käymiseen.

Äipälle tuli mustelmia, ranne kipeytyi ,  kun se vissiin jäi alimmaiseksi .  Jirin ei käynyt kuinkaan  kun se pakeni niin nopeasti .

Koirien omistaja meni ihan sekaisin, ja se vain itki, kun sai koiransa kiinni.

Äippä kävi viemässä eläinlääkärilaskun petojen omistajalle. Kyllä hän oli hyvin pahoillaan.

Muitakin seurauksia tuli. Joudun saikulle lukukoirahommista.  Jiri tuuraa.
Lisäksi äipän on etsittävä turvallisempi ulkoilureitti meidän ystäväulkoiluillemme Meillä on nimittäin  ulkoiluttajaystävä Emma tuosta naapurista. Emma käy melkein joka päivä koulun jälkeen hakemassa meidät ekstralenkillle.  Ihan maailman mukavin naapuri on Emma.

Tämmöistä tänään, ja lätkässäkin menee surkeasti. Taidan lopettaa koko lajin katsomisen ja keskittyä jalkapalloon. Pallon näkeekin paljon paremmin kuin kiekon.


Sihteeri  laittoi kuitenkin kuvan , että näette minun olevan vähän väsynyt , mutta muuten OK.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Nuno on poissa

Serkkumme Käpälämäen Nuno, karhunpentu ja gigantti on mennyt tuonilmasiin. Olemme hyvin surullisia, sillä vaikka Nuno harvoin leikki meidän kanssamme, se oli erinomainen turvamies mökillä.
Myös Käpälämäen voimakaksikko on murheissaan, kun leikkikaveri ja vahti on poissa

Nuno oli vasta neljä vuotta vanha, eli ihan nuori mies vielä. Nunon vei jokin keskushermostosairaus, jota ei tutkimuksissa saatu selville. Se aiheutti kovia kipuja ja kouristuksia. Nyt ei Nuno ole enää kipeä, se on hyvä.

Tässä ollaan mökillä viime kesänä.

Nunon pikkuveli saksanseisoja Kessu meni vähän sekaisin turvamiehensä lähdöstä ja rupesi pissimään sisälle. Ohimenevää, toivottavasti.

Parempia aikoja odotellaan.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Onks pakko, jossei haluu

Kun elää koirana, on aina joskus ihmisensä oikkujen armoilla. Onneksi vain joskus, yleensä elämää eletään hyvinkin pitkälle meidän koirien tahdon mukaisesti.

Nyt tämä meidän ihmisemme, siis äippä, on  saanut päähänsä, että uiminen olisi koirille hauskaa ja terveellistä liikuntaa. Terveellistä se tietenkin voi olla, mutta hauskuus on siitä kaukana. Sikälikin erityisen outoa, ettei hän itse ui ollenkaan. Tämän oudon innostuksen laukaisijana on varmaan ollut Huvihurtta-niminen yritys tuossa melkein naapurissa. Se tarjoaa koirauimalan lisäksi monensorttista koulutusta koirille ja niiden ihmisille. Kouluun meitä sentään ei ole pakotettu.

Kaksi kertaa on nyt käyty uimassa, ja vielä kerran pitäisi mennä ennen kesää. Uiminen sinänsä voisi olla ihan mukavaa, ellei siinä kastuisi niin perusteellisesti. Me haluaisimme  märkäpuvut, koska meitä uittavalla Jannellakin on sellainen. Onko tarjolla märkäpukuja koirille? No, ei ole. Pelkillä uimaliiveillä pitää pärjätä. En kyllä ymmärrä niidenkään käyttöä, koska kyllä me Jirin kanssa uida osaamme.

Jos nyt kaivamalla kaivetaan jotain positiivista näistä uintikeikoista, niin nameja tulee oikein mukavasti, kun vain menee veteen.  Vesi on lämmintä, mutta silti uimisen jälkeen palelee. Uinnin jälkeen meidät kuivatellaan ihanan lämpöisellä ja lempeällä föönillä. Minä kääntyilen itse föönin edessä, niin että lämmin ilma tulee aina siihen eniten palelevaan paikkaan. Jiri ei föönistä tykkää. Uimisen jälkeen kotona maistuu uni aivan erityisen hyvin. Myös äipälle.


Onneksi ei tarvinnut laittaa niitä pinkkejä liivejä.

Jiri vähän pelkää koko hommaa ja haluaa, että Janne on koko ajan lähellä.

Muuten kevät on mennyt nopsaan töitä tehdessä. Meillä on ollut sekä lukukoira- että kaverikoirakeikkoja ihan sopivasti. Minä pääsin kaverikoirakeikalle päiväkodin pihalle. Kollegoita oli paikalla kolme. Siellä oli paljon mukavia lapsia, joten haluan sinne uudelleenkin. Sieltä löytyi myös Käpälämäen voimakaksikon nuorempi jäsen, mikä oli hieno ylläri.

Tässä koko komea kaverikoiranelikko: corgi Aatu, minä, suomenajokoira Pekka ja suomenpystykorva Teppo.
Hauskaa ja kuivaa kevättä kaikille ystävilleni!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Vierailijoita ja auringonpalvontaa

Kaverikoirakollegamme Lasse kävi parin päivän visiitillä, kun sen ihmisillä oli jotakin muka tärkeämpää tekemistä. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihmisillä voi olla tärkeämpää tekemistä kuin oman koiransa palveleminen. Tässä tapauksessa se, että ihmiset unohtivat velvollisuutensa, oli kuitenkin mukavaa. Lasse on kääpiösnautseri, kuten mekin ja suurin piirtein minun ikäiseni. Ja ennen kaikkea hyvä tyyppi, joka ei turhia pullistele.
Meillä meni hommat oikein mukavasti, kun saatiin liikenteen valvontaan vahvistusta. Olisittepa kuulleet sen kolmiäänisen haukun, kun ilmoitimme ohi kulkevista koirista.
Lenkillä menivät remmit sekaisin, kun Lasse ei ole tottunut ulkoilemaan yhdessä muiden koirien kanssa. Onneksi Paavo tuli hätiin ja talutti Lassea.
Jirin oli tietenkin ihan pakko kokeilla Lassen kanttia yrittämällä pomottaa, mutta Lasse on niin lunki tyyppi, että se seisoi paikallaan ja katsoi vain kummastuneena Jiriä. Kun Jiri yritti toisen kerran, Lasse käänsi sille peräpäänsä. Siihen loppui pikkuveljen pullistelu.


Minun vahtivuoroni.

Vahvistettu parivartio on havainnut jotain raportoitavaa.



Lasse on oikea herrasmieskoira muutenkin. Kun sitä tultiin hakemaan, se tervehti hakijat iloisesti, mutta kävi vielä useampaan kertaan tökkimässä kuonollaan äippää käsiin. Se tarkoitti, että kivaa oli ja kiitos, mutta nyt minä lähden kotiin.


Käpälämäen vauhtiveikot ovat myös käyneet jonkun kerran. Nyt he ovat käyneet vuoronperään, ja vauhtia on ollut paljon normaalia vähemmän. Riittävästi kuitenkin. Pojat saivat jouluna omat tabletit ja kuljettavat niitä nyt mukana. Valitettavasti pelit syövät huomiota meiltä, vaikka yritämme osallistua peleihin.



Jännä peli.

Jiri on harjoitellut pari kertaa lukukoirahommia. Äippä sanoo, että se tarvitsee vielä lisää harjoitusta, kun se ei oikein osaa rauhoittua kuuntelemaan, vaan pyörii lukutuolissa ja välillä nuolee lukijoiden naamaa. Arvasin tämän, mutta minulta ei kysytty.

Kevään mukana aurinko on taas alkanut paistaa sisällekin. Aurinkoläikissä on mukavaa köllötellä, ihanan lämmintä. Harmia tulee siitä, kun läikät ovat niin pieniä ja liikkuvat niin nopeasti, että koko ajan pitää etsiä uutta paikkaa. Nyt sitten vain odotellaan, että päästään uloskin aurinkoa palvomaan.

Kyllä sopu sijaa antaa, vaikka yleensä emme nuku näin lähekkäin.

Joskus voi joutua vähän hankalaankin paikkaan, kun haluaa aurinkoon.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Äippä ja Jiri koulukkaina

Pitkä tauko taas. Jotenkin pitäisi saada sihteeri ruotuun. Uhkailu, kiristys vai lahjonta?

Kaikenlaista tässä on tietenkin tapahtunut. Tärkein oli mielestäni se, kun kävimme Turussa. Siellä tytöt ulkoiluttivat meitä yhdessä Ninnin kanssa. Koirapuistossakin käytiin. Pienten puolella olimme käppänäporukalla, mutta isojen puolella oli oikein mukavan tuntuisia tyyppejä. Seurustelin heidän kanssaan aidan läpi sillä aikaa, kun Jiri spurttaili ympäri aitausta ja Ninni esitti prinsessaa, joka haluaa kotiin.

Kiva kyltti koirapuistossa. Tosin siinä on kirjoitusvirhe.

Jiri leikkii jääprinssiä.

Musta ja valkonen eli Vasta ja Mulkonen.

Jotkut eivät halua istua jäälle.

Olga-serkku on oikeastaan villeydestään huolimatta oikein mukava, kun se kävi vain nuuskaisemassa meitä eikä ollut millänsäkään, kun emme lähteneet mukaan sen riekkumiseen. Olga ulkoilee useimmiten tallilla Nella-hevosen kanssa, eikä ollut meidän kanssamme koirapuistossa.

Olga viettää iltaa lempilelunsa kanssa.

Ihmiset kävivät katsomassa Ellin vanhojen tansseja ja olivat oikein innoissaan. Jostain syystä koirat eivät päässeet katsomaan, vaikka paikkana oli Turun messukeskus, jossa olemme käyneet näyttelyissä. Väärinväärinväärin! Joka tapauksessa Elli oli niin kaunis, ja tanssit olivat menneet hienosti.
Turusta saimme mukaamme hiihtolomailevan Alisan, tällä kertaa ilman koiraa, koska hän palasi kotiin bussilla.

Alisan lomaviikolla kävimme Jirin kanssa trimmissä, ja se hurja nainen ei tyytynyt pelkkään trimmaukseen, vaan leikkasi meiltä kynnet ja nyppi korvakarvat. Ei ihme, että Jiri pisti nelitassujarrutuksen päälle muutama metri ennen trimmaamon ovea. Minäkin olisin jarruttanut, jos olisin tiennyt. No, ei se loppujen lopuksi niin hirveää ollut, nyppiminenkään ei tuntunut missään. Ja korvilla kuulee paremmin, kun karvat ovat poissa.

Tämmöisiä karvalullukoita oltiin ennen trimmiä. Ihanan lämmin luomuturkki molemmilla.

Arvatkaa, ellette tiedä, mitä oven takana on. Kello on yhdeksän ap.


Viikonloppuna äippä lähti kouluun opiskelemaan lukukoiran ohjaajan hommia. Pitkän päivän oli poissa ja sitten vielä kehuskeli olleen hauskaa. Me esitimme loukkaantunutta, vaikka oikeasti nukuimme koko päivän. Mitä nyt vähän haukuimme ohikulkijoita. Äiti toi kurssilta minulle tuliaisiksi Kennelliiton Lukukoiran huivin, mutta ei mitään herkkuja. Olen nyt siis virallisesti Kennelliiton Lukukoira ja äippä Kennelliiton lukukoiraohjaaja. Ei se suuremmin meidän hommiimme vaikuta: uusi huivi ja pieniä muutoksia käytännön järjestelyihin.



Kyllä nyt on arvokas ja virallinen olo. Työ jatkuu entisellään.

Sunnuntaina Jiri kävi lukukoiratestissä. Se oli luullut olevansa kaverikoirakeikalla ja olisi paikalla pysymisen sijasta käydä kerjäämässä rapsutuksia testiryhmältä. Jiri kuitenkin läpäisi testin ja sai myös oman virkahuivinsa. Äippä kertoi saaneensa hyviä vinkkejä omaan toimintaansa meidän koirien kanssa. Ja mitähän sekin nyt sitten merkitsee?


Jiriä taitaa ujostuttaa uusi virkahuivi.

Huomenna tulee Paavo, joka on vuorostaan lomalla. Kivaa on tiedossa.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ratiritiralla, tuli talvihalla...

Kylmää, kylmää. Silti piti lähteä lenkille ja pukea päälle. Minä en ole talvikoira, vaikka tykkäänkin pestä partaani lumessa. Jos saa toivoa ilmastoa, niin minulle sopisi hyvin viileähkö, tuulinen ja kuiva kesäsää. Semmoinen, ettei tulisi kuuma riekkuessa eikä olisi ötököitä. Puolipilvinen niin, ettei häikäise. Ja jossain nurkan takana voisi olla puhdas lumikinos parran pesua varten. Mahdotontako? No ei ole. Olen nähnyt kesällä lumikinoksia semmoisten suurten hallien takana.


Kylmää oli, tassuja piti säästää.


Takatassu lepovuorossa.

Jiri ihmetteli, mitä minä kärvistelin.

Ulkoilun jälkeen pitää rentoutua lämpimässä paikassa.

Lukukoirailustakin kuuluu uutta. Äipän pitää mennä ohjaajakurssille, että se osaa ohjata minua. Jiri menee lukukoiratestiin. Tarvitsen kuulemma varamiehen. Sitten voisimme välillä käydä muissakin kirjastoissa. Kun kurssit ja testit on suoritettu, meistä tulee Kennelliiton lukukoiria. Äippä sanoo, että on hyvä toimia Kennelliiton alaisuudessa, niin liitto hoitaa vastuuvakuutukset ja vakuuttaa myös äipän lukukoirakeikoilla. Meitä koiria vakuutus ei koske, joten pitää varmaan sitten olla varovainen.
Kaverikoirailua emme lopeta, tehdään keikkoja entiseen malliin. Jiri enemmän ja minä vähemmän.

PS Äippä sanoo, että me näytämme ylikarvaisilta möröiltä. Ei kai? Pitäisikö meidän itse trimmata itsemme? Ei kai? Pahoin pelkään, että nyt pakkasviikolla alkaa koirien siistimisprojekti. Luultavasti edessä  on myös pesu, kun äipän leikatussa jalassa on huomenna lopputarkastus eikä sitten enää tarvitse pitää hoitokenkää.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tulin takaisin

Blogi on joutunut paitsioon monestakin syystä. Ensin oli se hampaanpoisto, sitten oli äipän jalkaleikkaus, joka kyllä meni ihan hyvin. Liikkuminen vain on ollut niin rajallista, että jokapäiväisten askareiden tekeminen on vienyt sekä ajan että äipän voimat. Hotellilomamme päättyi vasta joulun jälkeen.

Kaiken lisäksi läppäri kenkkuili ja kaikki ohjelmat piti asentaa uudelleen. Onneksi mitään ei kadonnut operaatiossa, ja nyt ovat kaikki ohjelmat ajan tasalla. Äipän mielestä Windows 10 on visuaalisesti huonompi kuin 8.

Nyt menee jo paremmin. Olemme käyneet pari kertaa lukuhommissa ja Jiri kerran kaverikoirailemassa, vaikka äippä joutuukin vielä varomaan leikattua jalkaa ja käyttämään kyynärsauvoja, tai ainakin yhtä.

Sain joululahjan lukijoiltani, mutta minua kiellettiin pureskelemasta sitä. No, ei haittaa, koska se maistuikin pahalle. Lapset olivat tehneet sen ihan itse, ja koko luokka osallistui suunnitteluun ja tekemiseen.


Hui, kuinka karvat ovat kasvaneet. Varmaan on trimmi edessä.


Ulkoilemaan olemme päässeet pihalle, pienille Harley Parkinson -lenkeille ja mikä parasta, metsään juoksemaan vapaina. Lunta on niin vähän, että ladut eivät vielä rajoita meidän metsäretkiämme. Myyristä kiinnostuneille tiedoksi, että myyrävuosi on oivallinen. Kiinni en ole saanut ensimmäistäkään, mutta eihän metsästyksessä tärkeintä olekaan saalis, vaan se jahdin jännitys.

Kaikille ystävilleni toivon oikein mukavia talvisia ulkoilukelejä. Tiedättehän: vähän ei ihan uutta lunta, pikkupakkanen, aurinkoa ja tyyntä.