maanantai 27. heinäkuuta 2015

Parhaan miessivuosan Oscar kesäteatterista

Käytiin näyttelemässä kotikylän kesäteatterissa. Oli kuulemma oikein kansainvälinen näytelmä. Uskon sen, koska en ymmärtänyt mitään siitä, mitä joku viittilöivä täti-ihminen (olisiko ollut ohjaaja) sanoi.

Valmistautuminen näytelmärooliin alkoi jo reilu viikko sitten, kun Iitu trimmasi minut. Omasta mielestäni olisin ollut komeimmillani ihan au naturel, mutta ei auttanut. Tämän toimenpiteen takia minulta varmaankin meni ohi kirsun pääsankarin rooli, ja mahdollisuus parhaan miespääosan Oscariin. Typerä muuttumisleikki jatkui täyspesulla, kynsien leikkuulla, korvakarvojen nyppimisellä ja parilla pohjavillaamisella. Kyllä siinä, kuulkaa, oli miehinen itsetunto koetuksella.

Näytelmäpäivän aamuna äippä pakkasi autoon mahdottoman määrän tavaraa ja totesi sitten, ettei jaksa kantaa kaikkea. Pakattiin vielä potkupyörä autoon, ja sitten lähdettiin. Potkupyörästä oli sekin hyöty, että saatiin auto pyytämättä invapaikalle lähelle päänäyttämöä.

Ennen näyttämölle menoa oli vielä edessä, mikäs muu kuin trimmaus. Pohjavillan raappausta (taas), saksimista ja ajelua. Ja vielä vähän saksimista. Tätä tärkeää viime silausta äippä ei tehnyt itse, vaan työvälineitä käytteli Martina, jonka muistin talviselta eläinlääkärireissulta. Sain nytkin nameja, joten annoin viimeistelyyn työrauhan. Pakko myöntää, että komistuin käsittelyssä.


Eipäs häiritä kesken touhun!

Alkoi jo vähän pitkästyttää.
 
 Seuraavaksi vuorossa oli odottelua. Ja juuri kun piti lähteä esiintymään, taivas aukesi, ja vettä tuli enemmän kuin riittävästi.

Näyttämöllä oli yhtaikaa kanssani kaksi muutakin herrakoiraa, ja kaikki yritimme saada sitä pääroolia. Sade keljutti minua niin paljon, että esiintymisvuorollani vääntelin ja heiluttelin korviani ja jarrutin käännöksissä, vaikka avustajanani toiminut Martina kielsi. Sitten se ohjaaja viittilöi pitkillä käsillään ja puhui kielillä. Varmaan neuvoi, mitä piti tehdä. Hän myös katsoi suuhuni ja kokeili palleroni, mutta annoin hänen toimia rauhassa. Lopuksi piti seistä paikallaan aika pitkään ja taas oli sitä kielillä puhumista. Lopulta apuohjaaja näytti sinistä lappua ja pääsimme pois näyttämöltä. Yleisöä oli vähän, varmaankin johtuen sateesta, mutta kyllä sieltä kannustusta tuli. Pääosaa en sitten saanut, enkä edes varapääosaa, vaan sivuosaan jouduin tyytymään.

Minä olen keskellä. Pääosan sai vasemmanpuoleinen ja varapääosan oikeanpuoleinen kilpailija.


Parasta koko näytelmässä oli, kun päästiin pois.

Sihteeri: Tulos Mikkelin näyttelyssä AVO EH, AVK3. Tuomarina Wera Hubenthal Norjasta. Tuomari on snautserirotujen erikoistuomari. Sivuosa-Oscar korvien heiluttelusta (siht. huom.).

Sanallinen arvio vapaasti käännettynä: Tyypiltään ja kooltaan erinomainen. Kuono-osa voisi olla vähän voimakkaampi. Erittäin hyvä pää. Hiukan epävakaat korvat. Hyvä kaula. Lyhyt runko. Runko riittävän kehittynyt. Luusto riittävä. Turkin laatu hyvä, joskin hieman avoin. Rungon väri hyvä. Hyvä luonne.

Seuraava näyttely kahden viikon päästä Turussa. Silloin esiintyy myös Jiri.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kesätyttöjä ja vähän -poikiakin

Kesä on keleistä riippumatta siitä kivaa aikaa, että käy paljon vieraita. Erityisesti arvostan tietenkin lapsi- ja koiravieraita. Tänä kesänä olemme saaneet nauttia sekä ihmistytön että mukavien koiratyttöjen seurasta. Blogin päivitys on viivästynyt, kun sihteeri on toiminut kokkina ja ylipäällikkönä.

Ensimmäiseksi käytiin hakemassa Allu ja Ninni Turusta. Me koirat matkustimme yhteisessä boksissa, eikä ollut yhtään ahdasta.

Mökillä kävimme muutaman kerran. Ninni kävi Allun kanssa uimassa, me vain huuhtelimme vähän mahakarvoja.
Rantakallio on hyvä vartio- ja kuivattelupaikka.

Kiipeilykivelle päästiin melkein itse.

Kiveltä oli hyvä vahtia grillaamista.

Mudilan väki tuli myös lomalle. Jekun sisko Hipsu oli tullut Mudilaan kesätytöksi, kun Jekku on ollut vähän yksinäinen Mantan ja Liinun lähdettyä tuonilmasiin. Lopulta siinä kävi niin, että Hipsu muuttaa Mudilaan pysyvästi, kun sisaruksilla on niin mukavaa yhdessä. Entisessä kodissaan Hipsu oli koko yhdeksän mudin lauman alimmainen.

Käpälämäen voimakaksikko pistäytyi monena päivänä järjestämässä vähän toimintata meille koirille. Pojat ovat innokkaita lenkittäjiä ja kouluttajia. Onneksi meitä oli monta koiraa, niin ei tullut minulle liian rankaksi.



 
Paavo ja Jekku hyppyradalla.

Paavo opettaa Hipsua istumaan.

Viljo yrittää saada Jiriä istumaan.
 Viljo väsyi koulutukseen ennen meitä koiria ja nukahti Hipsun viereen Mudilan väen sänkyyn.


Hipsu vartioi Viljon unirauhaa.

Jekkukin sammui lopulta, vaikka sen väsyttäminen ei ollut mikään helppo nakki.
Äippä ja Hipsu tykästyivät toisiinsa, kun Jekku emäntineen oli muutaman päivän vaelluksella. Toisena yönä se olisi jo tullut meidän kanssa nukkumaan äipän sänkyyn, mutta portti oli kiinni, ja Hipsu palasi omalle paikalleen. Lempinimiäkin Hipsu sai: Hipsuliisi (äipältä) ja Hipu (Paavolta). Äippä lupasi, että Hipsuliisi voi tulla meille hoitoon milloin vain. Taisi unohtaa, että tytöillä on juoksuajat, meillehän se kyllä sopii.


Kaunis ja mukava Hipsuliisi
 Ninni on todellinen prinsessa valitessaan nukkumapaikkoja. Kun keinun patjat tuotiin sisälle pois sateesta, se heti huomasi patjapinon prinsessalle sopivaksi päikkäripaikaksi. Kyllä ei uskalleta me Jirin kanssa edes yrittää. Äippä kyllä sanoi, ettei Ninni ole todellinen prinsessa, kun sitä ei härinnyt patjapinon alle jäänyt yksinäinen Crocs.


Prinsessa lepää, älkää häiritkö.
 Nyt ollaan taas perusarjessa, kun Allu ja Ninni haettiin kotiin ja Mudilan väkikin lähti omaan kotiinsa. Onneksi on edes Käpälämäen voimakaksikko, joka käy meitä piristämässä tuon tuostakin. Esimerkiksi huomenna.

PS Minä menen sunnuntaina näyttelemään itseäni Mikkelin näyttelyyn. Kehä on joskus puoli yhden, yhden maissa, joten pidelkäähän peukkuja ja tassuja.


perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kesäkesäkesä

Todisteeksi synttärikakusta sihteeri halusi laittaa tähän pari kuvaa. Annoin luvan. Hyvää oli, ja nopsasti söimme.


Saimme molemmat oman kakun.


Kesällä olemme pyörien päällä paljon enemmän kuin talvella. Käväistiin taas Turussa hakemassa Alisa ja Ninni meille lomanviettoon.

Ninnin kotiväki innostui lenkittämään meitä Aurajoen rantamaisemissa kansallisessa kaupunkipuistossa, vai mikä se nyt oli. Oi, miten paljon ihania hajuja. Melkein meni pää sekaisin.

Tuoksuja tuulessa, ihanaa! Kuva: A-K Kaukola
Kotiinpäin lähdettäessä uusi matkaboksimme näytti parhaat puolensa: Ninnikin mahtui sinne meidän kanssa oikein mukavasti. Matkalla nukuimme, kuten tavallista. Nukkuen matkat menevät joutuisasti, kunhan kuski pysyy hereillä.


Matkaboksissa on myös tunnelmaa, matkaboksissa matka katkeaa. 
 Kotiin päästyä vähän lepäiltiin, kunnes ovesta tölmähtivät  paikalle Käpälämäen vauhtiveikot. Vauhtia riitti iltaan asti, melkeinpä liikaakin minun makuuni, mutta mitäpä minä en tekisi, jos lapset haluavat.

Voimakaksikko jäi yöksi. Nukuin Paavon kainalossa. Ninni nukkui lattialla Alisan vieressä. Viljo halusi nukkua yksin, joten Jiri nukkui äipän kanssa. Vähän myrtsinä se oli siitä, mutta nukuimme kuitenkin kaikki tosi hyvin ja tosi pitkään. Aamulla alkoi taas koira-lapsi -toiminta. Ei siinä ehtinyt edes ohikulkijoita haukkumaan.


Toiminta ei mahtunut kuvaan, joten oli pakko poseerata.
 
Puoliltapäivin kaksikon isä kävi hakemassa pojat pois. Tapahtui äkillinen ympäristön hiljeneminen. Hetken katselimme ikkunasta poikien perään, mutta aika pian nukkumatti vei meidät. Iltaan asti nukuimme, sen verran rankkaa on poikien kanssa leikkiminen.

Ninni hyppäsi ikkunalaudalle kurkkimaan, meille ei tulisi mieleenkään moinen vallattomuus.
 Tänään kävimme uimassa venerannassa. Ninni uiskenteli kuin sorsa, ja Jirikin meni mahaa myöten, vaikka oli melkoiset aallot. Minulle riitti etutassujen kastelu kuten tavallista.

Huomenna päästään mökille, jee! Siellä on tilaa juosta, ja uimahullut voivat uida ihan vapaasti. Minä taidan vahtia grilliä.