maanantai 17. huhtikuuta 2017

Onks pakko, jossei haluu

Kun elää koirana, on aina joskus ihmisensä oikkujen armoilla. Onneksi vain joskus, yleensä elämää eletään hyvinkin pitkälle meidän koirien tahdon mukaisesti.

Nyt tämä meidän ihmisemme, siis äippä, on  saanut päähänsä, että uiminen olisi koirille hauskaa ja terveellistä liikuntaa. Terveellistä se tietenkin voi olla, mutta hauskuus on siitä kaukana. Sikälikin erityisen outoa, ettei hän itse ui ollenkaan. Tämän oudon innostuksen laukaisijana on varmaan ollut Huvihurtta-niminen yritys tuossa melkein naapurissa. Se tarjoaa koirauimalan lisäksi monensorttista koulutusta koirille ja niiden ihmisille. Kouluun meitä sentään ei ole pakotettu.

Kaksi kertaa on nyt käyty uimassa, ja vielä kerran pitäisi mennä ennen kesää. Uiminen sinänsä voisi olla ihan mukavaa, ellei siinä kastuisi niin perusteellisesti. Me haluaisimme  märkäpuvut, koska meitä uittavalla Jannellakin on sellainen. Onko tarjolla märkäpukuja koirille? No, ei ole. Pelkillä uimaliiveillä pitää pärjätä. En kyllä ymmärrä niidenkään käyttöä, koska kyllä me Jirin kanssa uida osaamme.

Jos nyt kaivamalla kaivetaan jotain positiivista näistä uintikeikoista, niin nameja tulee oikein mukavasti, kun vain menee veteen.  Vesi on lämmintä, mutta silti uimisen jälkeen palelee. Uinnin jälkeen meidät kuivatellaan ihanan lämpöisellä ja lempeällä föönillä. Minä kääntyilen itse föönin edessä, niin että lämmin ilma tulee aina siihen eniten palelevaan paikkaan. Jiri ei föönistä tykkää. Uimisen jälkeen kotona maistuu uni aivan erityisen hyvin. Myös äipälle.


Onneksi ei tarvinnut laittaa niitä pinkkejä liivejä.

Jiri vähän pelkää koko hommaa ja haluaa, että Janne on koko ajan lähellä.

Muuten kevät on mennyt nopsaan töitä tehdessä. Meillä on ollut sekä lukukoira- että kaverikoirakeikkoja ihan sopivasti. Minä pääsin kaverikoirakeikalle päiväkodin pihalle. Kollegoita oli paikalla kolme. Siellä oli paljon mukavia lapsia, joten haluan sinne uudelleenkin. Sieltä löytyi myös Käpälämäen voimakaksikon nuorempi jäsen, mikä oli hieno ylläri.

Tässä koko komea kaverikoiranelikko: corgi Aatu, minä, suomenajokoira Pekka ja suomenpystykorva Teppo.
Hauskaa ja kuivaa kevättä kaikille ystävilleni!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Vierailijoita ja auringonpalvontaa

Kaverikoirakollegamme Lasse kävi parin päivän visiitillä, kun sen ihmisillä oli jotakin muka tärkeämpää tekemistä. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihmisillä voi olla tärkeämpää tekemistä kuin oman koiransa palveleminen. Tässä tapauksessa se, että ihmiset unohtivat velvollisuutensa, oli kuitenkin mukavaa. Lasse on kääpiösnautseri, kuten mekin ja suurin piirtein minun ikäiseni. Ja ennen kaikkea hyvä tyyppi, joka ei turhia pullistele.
Meillä meni hommat oikein mukavasti, kun saatiin liikenteen valvontaan vahvistusta. Olisittepa kuulleet sen kolmiäänisen haukun, kun ilmoitimme ohi kulkevista koirista.
Lenkillä menivät remmit sekaisin, kun Lasse ei ole tottunut ulkoilemaan yhdessä muiden koirien kanssa. Onneksi Paavo tuli hätiin ja talutti Lassea.
Jirin oli tietenkin ihan pakko kokeilla Lassen kanttia yrittämällä pomottaa, mutta Lasse on niin lunki tyyppi, että se seisoi paikallaan ja katsoi vain kummastuneena Jiriä. Kun Jiri yritti toisen kerran, Lasse käänsi sille peräpäänsä. Siihen loppui pikkuveljen pullistelu.


Minun vahtivuoroni.

Vahvistettu parivartio on havainnut jotain raportoitavaa.



Lasse on oikea herrasmieskoira muutenkin. Kun sitä tultiin hakemaan, se tervehti hakijat iloisesti, mutta kävi vielä useampaan kertaan tökkimässä kuonollaan äippää käsiin. Se tarkoitti, että kivaa oli ja kiitos, mutta nyt minä lähden kotiin.


Käpälämäen vauhtiveikot ovat myös käyneet jonkun kerran. Nyt he ovat käyneet vuoronperään, ja vauhtia on ollut paljon normaalia vähemmän. Riittävästi kuitenkin. Pojat saivat jouluna omat tabletit ja kuljettavat niitä nyt mukana. Valitettavasti pelit syövät huomiota meiltä, vaikka yritämme osallistua peleihin.



Jännä peli.

Jiri on harjoitellut pari kertaa lukukoirahommia. Äippä sanoo, että se tarvitsee vielä lisää harjoitusta, kun se ei oikein osaa rauhoittua kuuntelemaan, vaan pyörii lukutuolissa ja välillä nuolee lukijoiden naamaa. Arvasin tämän, mutta minulta ei kysytty.

Kevään mukana aurinko on taas alkanut paistaa sisällekin. Aurinkoläikissä on mukavaa köllötellä, ihanan lämmintä. Harmia tulee siitä, kun läikät ovat niin pieniä ja liikkuvat niin nopeasti, että koko ajan pitää etsiä uutta paikkaa. Nyt sitten vain odotellaan, että päästään uloskin aurinkoa palvomaan.

Kyllä sopu sijaa antaa, vaikka yleensä emme nuku näin lähekkäin.

Joskus voi joutua vähän hankalaankin paikkaan, kun haluaa aurinkoon.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Äippä ja Jiri koulukkaina

Pitkä tauko taas. Jotenkin pitäisi saada sihteeri ruotuun. Uhkailu, kiristys vai lahjonta?

Kaikenlaista tässä on tietenkin tapahtunut. Tärkein oli mielestäni se, kun kävimme Turussa. Siellä tytöt ulkoiluttivat meitä yhdessä Ninnin kanssa. Koirapuistossakin käytiin. Pienten puolella olimme käppänäporukalla, mutta isojen puolella oli oikein mukavan tuntuisia tyyppejä. Seurustelin heidän kanssaan aidan läpi sillä aikaa, kun Jiri spurttaili ympäri aitausta ja Ninni esitti prinsessaa, joka haluaa kotiin.

Kiva kyltti koirapuistossa. Tosin siinä on kirjoitusvirhe.

Jiri leikkii jääprinssiä.

Musta ja valkonen eli Vasta ja Mulkonen.

Jotkut eivät halua istua jäälle.

Olga-serkku on oikeastaan villeydestään huolimatta oikein mukava, kun se kävi vain nuuskaisemassa meitä eikä ollut millänsäkään, kun emme lähteneet mukaan sen riekkumiseen. Olga ulkoilee useimmiten tallilla Nella-hevosen kanssa, eikä ollut meidän kanssamme koirapuistossa.

Olga viettää iltaa lempilelunsa kanssa.

Ihmiset kävivät katsomassa Ellin vanhojen tansseja ja olivat oikein innoissaan. Jostain syystä koirat eivät päässeet katsomaan, vaikka paikkana oli Turun messukeskus, jossa olemme käyneet näyttelyissä. Väärinväärinväärin! Joka tapauksessa Elli oli niin kaunis, ja tanssit olivat menneet hienosti.
Turusta saimme mukaamme hiihtolomailevan Alisan, tällä kertaa ilman koiraa, koska hän palasi kotiin bussilla.

Alisan lomaviikolla kävimme Jirin kanssa trimmissä, ja se hurja nainen ei tyytynyt pelkkään trimmaukseen, vaan leikkasi meiltä kynnet ja nyppi korvakarvat. Ei ihme, että Jiri pisti nelitassujarrutuksen päälle muutama metri ennen trimmaamon ovea. Minäkin olisin jarruttanut, jos olisin tiennyt. No, ei se loppujen lopuksi niin hirveää ollut, nyppiminenkään ei tuntunut missään. Ja korvilla kuulee paremmin, kun karvat ovat poissa.

Tämmöisiä karvalullukoita oltiin ennen trimmiä. Ihanan lämmin luomuturkki molemmilla.

Arvatkaa, ellette tiedä, mitä oven takana on. Kello on yhdeksän ap.


Viikonloppuna äippä lähti kouluun opiskelemaan lukukoiran ohjaajan hommia. Pitkän päivän oli poissa ja sitten vielä kehuskeli olleen hauskaa. Me esitimme loukkaantunutta, vaikka oikeasti nukuimme koko päivän. Mitä nyt vähän haukuimme ohikulkijoita. Äiti toi kurssilta minulle tuliaisiksi Kennelliiton Lukukoiran huivin, mutta ei mitään herkkuja. Olen nyt siis virallisesti Kennelliiton Lukukoira ja äippä Kennelliiton lukukoiraohjaaja. Ei se suuremmin meidän hommiimme vaikuta: uusi huivi ja pieniä muutoksia käytännön järjestelyihin.



Kyllä nyt on arvokas ja virallinen olo. Työ jatkuu entisellään.

Sunnuntaina Jiri kävi lukukoiratestissä. Se oli luullut olevansa kaverikoirakeikalla ja olisi paikalla pysymisen sijasta käydä kerjäämässä rapsutuksia testiryhmältä. Jiri kuitenkin läpäisi testin ja sai myös oman virkahuivinsa. Äippä kertoi saaneensa hyviä vinkkejä omaan toimintaansa meidän koirien kanssa. Ja mitähän sekin nyt sitten merkitsee?


Jiriä taitaa ujostuttaa uusi virkahuivi.

Huomenna tulee Paavo, joka on vuorostaan lomalla. Kivaa on tiedossa.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ratiritiralla, tuli talvihalla...

Kylmää, kylmää. Silti piti lähteä lenkille ja pukea päälle. Minä en ole talvikoira, vaikka tykkäänkin pestä partaani lumessa. Jos saa toivoa ilmastoa, niin minulle sopisi hyvin viileähkö, tuulinen ja kuiva kesäsää. Semmoinen, ettei tulisi kuuma riekkuessa eikä olisi ötököitä. Puolipilvinen niin, ettei häikäise. Ja jossain nurkan takana voisi olla puhdas lumikinos parran pesua varten. Mahdotontako? No ei ole. Olen nähnyt kesällä lumikinoksia semmoisten suurten hallien takana.


Kylmää oli, tassuja piti säästää.


Takatassu lepovuorossa.

Jiri ihmetteli, mitä minä kärvistelin.

Ulkoilun jälkeen pitää rentoutua lämpimässä paikassa.

Lukukoirailustakin kuuluu uutta. Äipän pitää mennä ohjaajakurssille, että se osaa ohjata minua. Jiri menee lukukoiratestiin. Tarvitsen kuulemma varamiehen. Sitten voisimme välillä käydä muissakin kirjastoissa. Kun kurssit ja testit on suoritettu, meistä tulee Kennelliiton lukukoiria. Äippä sanoo, että on hyvä toimia Kennelliiton alaisuudessa, niin liitto hoitaa vastuuvakuutukset ja vakuuttaa myös äipän lukukoirakeikoilla. Meitä koiria vakuutus ei koske, joten pitää varmaan sitten olla varovainen.
Kaverikoirailua emme lopeta, tehdään keikkoja entiseen malliin. Jiri enemmän ja minä vähemmän.

PS Äippä sanoo, että me näytämme ylikarvaisilta möröiltä. Ei kai? Pitäisikö meidän itse trimmata itsemme? Ei kai? Pahoin pelkään, että nyt pakkasviikolla alkaa koirien siistimisprojekti. Luultavasti edessä  on myös pesu, kun äipän leikatussa jalassa on huomenna lopputarkastus eikä sitten enää tarvitse pitää hoitokenkää.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tulin takaisin

Blogi on joutunut paitsioon monestakin syystä. Ensin oli se hampaanpoisto, sitten oli äipän jalkaleikkaus, joka kyllä meni ihan hyvin. Liikkuminen vain on ollut niin rajallista, että jokapäiväisten askareiden tekeminen on vienyt sekä ajan että äipän voimat. Hotellilomamme päättyi vasta joulun jälkeen.

Kaiken lisäksi läppäri kenkkuili ja kaikki ohjelmat piti asentaa uudelleen. Onneksi mitään ei kadonnut operaatiossa, ja nyt ovat kaikki ohjelmat ajan tasalla. Äipän mielestä Windows 10 on visuaalisesti huonompi kuin 8.

Nyt menee jo paremmin. Olemme käyneet pari kertaa lukuhommissa ja Jiri kerran kaverikoirailemassa, vaikka äippä joutuukin vielä varomaan leikattua jalkaa ja käyttämään kyynärsauvoja, tai ainakin yhtä.

Sain joululahjan lukijoiltani, mutta minua kiellettiin pureskelemasta sitä. No, ei haittaa, koska se maistuikin pahalle. Lapset olivat tehneet sen ihan itse, ja koko luokka osallistui suunnitteluun ja tekemiseen.


Hui, kuinka karvat ovat kasvaneet. Varmaan on trimmi edessä.


Ulkoilemaan olemme päässeet pihalle, pienille Harley Parkinson -lenkeille ja mikä parasta, metsään juoksemaan vapaina. Lunta on niin vähän, että ladut eivät vielä rajoita meidän metsäretkiämme. Myyristä kiinnostuneille tiedoksi, että myyrävuosi on oivallinen. Kiinni en ole saanut ensimmäistäkään, mutta eihän metsästyksessä tärkeintä olekaan saalis, vaan se jahdin jännitys.

Kaikille ystävilleni toivon oikein mukavia talvisia ulkoilukelejä. Tiedättehän: vähän ei ihan uutta lunta, pikkupakkanen, aurinkoa ja tyyntä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Lomalla ja sairaslomalla

Me olemme lomalla Suomen parhaassa koiralomahotellissa Rautalammilla. Pääsimme tänne, koska äipälle on tehty jalkaleikkaus ja hän on köpöttelee kyynärsauvoilla. Leikkaus oli laadultaan korjaava eikä siihen liity mitään dramaattisia käänteitä, mutta vuodenvaihteeseen asti jalkaan ei voi laittaa normaalia kenkää. Joulun tienoilla lähdemme kuitenkin kotiin, koska koulujen joululoman aikaan meille löytyy kyllä ulkoiluttajia.

Olemme siis äipän kanssa yhdessä saikulla, mutta tammikuussa aloitamme taas lukuhommat. Kaverikoirahommista on lomaa siihen asti, että äipältä onnistuu normaali kävely, luultavasti vielä koko tammikuu. Suu on parantunut oikein hyvin. Tikit ovat sulaneet ja ikenet kunnossa. Ehkä piankin saan taas syödä Dentastixejä ja porkkanoita. Hotellin henkilökunta luulee antavansa salaa Jirille puruluita, mutta kyllä minä olen huomannut. Viisaana koirana ymmärrän, että juuri nyt kova purtava ei ole minulle hyväksi. Kaikki on siis hyvin suussani, ellei oteta huomioon puuttuvien etuhampaiden takia suuhun pääsevää viimaa. No, kyllä siihenkin tottuu.

Haluatte varmaan tietää, onko ikävä. Äipällä on takuulla, mutta meillä on täällä niin paljon  touhua, ettemme ehdi tunteitamme erittelemään. Ehkä koti-ikävä vaivaa Jiriä, mutta ei hän ole siitä kertonut. Olemme päässeet pitkille lenkeille ja välillä myös vapaana juoksemaan. Sisällä meidän kanssamme leikitään naminpiilotusta ja vetoleikkejä. Tässä hotellissa on siis varsin ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta. Voi olla, että kotiin palattuamme joudumme tyytymään vähempään.

Todisteeksi lokoisista oloistamme laitan tähän kolme kuvaa. Kuvat otti hovikuvaajamme Jorma Knuutinen.

Palvelusväki peittelee lenkin jälkeen.

Minulla on oma peti mukana, koska siinä on paras nukkua.

Lintujen kyttäysvuorossa Jiri.
 
Seuraava postaus tulee vasta sitten, kun olemme taas kotona, koska tämä kaukosanelu on jonkin verran vaivalloista.

Toivotamme siis kaikille ystävillemme oikein herkullista ja leikkisää joulua lenkkejä unohtamatta!

PS Äippä ei ole taaskaan päässyt vähään aikaan kommentoimaan kenenkään blogia, ei edes tätä meidän omaamme. Lukenut on, ja kuulemma kommentointihalujakin olisi. Toivottavasti tilanne korjaantuu mahdollisimman pian.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Mielensäpahoittajana


Kyllä minä niin mieleni pahoitin siellä hammaslääkärikäynnillä, kun menivät salaa viemään minulta 14 hammasta. Vaikka alunperin oli puhetta vain yhdestä poistosta. Ensin pistivät piikillä pyllyyn, sitten menetin tilanteen hallinnan, ja kun heräsin, oli suu kipeä ja maistui pahalle. Päässä pyöri ja paleli. Nälkäkin oli. Erittäin huono päivä.
Valitettavasti se ei ollut siinä. Mentiin kotiin, ja suu oli kipeä, nälkä kurni suolissa, mutta ruokaa en saanut. Pillereitä vain työnnettiin kurkkuun. Haisinkin niin oudolle, että Jiri meni sängyn alle piiloon. Seuraavana päivänä sain vähän ruokaa. Se oli hyvää, mutta maha tuli kipeäksi. Sitä seuraavana päivänä menin ripulille ja aloin oksentaa. Kyllä ei ollut mukavaa se. Pitkin yötä käveltiin äipän kanssa ulkona, ja ihan aina ei ehditty pihalle asti, kun suoli jo ampui. Noloa. Aamulla mentiin takaisin klinikalle, ja minut laitettiin taas tippaan. Olo kyllä vähän helpottui. Sain lääkkeet pahoinvointiin ja ripuliin.
Nyt on elämä paremmalla mallilla. Suu ei ole kipeä, ja tikit ovat melkein sulaneet. Saan ruokaa monta kertaa päivässä, ja se on hyvää, vaikka äippä sanoo sitä ripulipuuroksi. Siinä on riisiä, kauraa ja broilerijauhelihaa. Valitettavasti se tarttuu partaan kuin erikeepperi, ja parta on pestävä aina syönnin jälkeen.

Kivojakin juttuja on tapahtunut. Minusta oli kuva Länsi-Savossa. Olen siinä kuuntelemassa, kun meidän kirjastotäti Merja lukee minulle. Kuva otettiin siellä lukukoiraseminaarissa.



Kuva: Länsi-Savo

Kävimme jo ennen hammaslääkärikeikkaa Pöllönpesällä tervehtimässä Pöllömuoria ja viemässä hänelle pakastettuja ruokia. Saimme esitellä hänelle kaverikoirien työtä oikein huivit kaulassa, vaikka emme virallisella käynnillä olleetkaan. Pöllönpesälle mennään hissillä, mikä on meistä kivaa. Muualla emme olekaan päässeet hissillä ajelemaan.


Sylintäydeltä kaverikoiria



Jiri näyttää, miten rapsutuksia pyydetään

Pakkaskelit yllättivät äipän, ja kaikki vanhat, rikkinäiset talvitossut oli hävitetty. Tilanne korjaantui vauvasukilla. Ne lämmittivät ihan mukavasti ja pysyivät hyvin jalassa. Jiri ei kyllä tykännyt, vaan riisui omansa
.
Kyllä ne vain tossuista kävivät, vauvasukat