torstai 27. joulukuuta 2012

Paras joululahjamme

Saatiin Ninni vieraaksemme, paras joululahjamme.

Ninni on Ellin 13-vee kääpiösnautseri, valkoinen. Ikää sillä on 5,5 kuukautta, eli se on 2 kuukautta Jiriä vanhempi. Ninni ja Jiri leikkivät kahdestaan pentuleikkejä, joten meikäpoika sai vähän vapaata lastenhoidosta. Käytän sen lepäilyyn ja joululahjakanan vinguttamiseen. Äippä sanoi hakevansa apteekista korvatulpat. En ymmärrä, miksi. Tai siis pentujen leikin vuoksi tietenkin.



Ninni ja Jiri leikkivät, kuvannut Ansku
 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Murtovarkaat ja rangaistus

Jiri on kekseliäs kaveri. Se huomasi illalla, että varastohuoneen ovi oli jäänyt raolleen ja muisti heti siellä olevan avaamattoman ruokasäkin. Sinne siis, ja reikä säkin kulmaan. Sieltä alkoi valua taivaan mannaa. Jiri ahmi, ja minä vähän avustin. Meidät keksittiin vasta kotvan päästä. Kyytiä saatiin!

Mentiin nukkumaan aika myöhään. Puolen tunnin päästä Jiri oksensi. Silloin vasta äippä tajusi meidän olleen syömäpuuhissa vähän pidempään. Sitten me mentiin juomaan ja haluttiin ulos kakalle. Nukkumaan taas, mutta Jirillä oli huono olo. Se vain pyöri ja huokaili häkissään. Vähän minuakin ahdisti, mutta en kertonut. Mentiin juomaan ja kakalle ja juomaan ja kakalle... Ei tykännyt äippä.

Aamulla olisi sitten nukuttanut, mutta ulos meidät kyörättiin. Kakkaa tuli. Ruokaa saatiin vain pikku rippunen, kun kuulemma olimme jo syöneet tämän päivän annoksemme. Sitäkään emme olisi saaneet, ellei Jirillä olisi ollut matolääkepäivä.

Minusta tämä ruokarangaistus oli epäreilu, koska kärsimme jo yöllä huonosta olosta ja surkeista yöunista. Säkki nousi meidän ulottumattomiin, joten Jirin on keksittävä jotain muuta kepposteltavaa.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kasvuihme vuorenpeikon luolassa

Jiri kasvaa ihmeen lailla: tullessaan kuukausi sitten se painoi 1,7 kiloa ja nyt 3,5 kiloa. Äippä epäilee, että tulikohan meille sittenkin riiseni eli suursnautseri. Minä taas pelkään vain, että se kasvaa minua vahvemmaksi. Siinä voi mennä petipaikan määrääjä uusiksi, jos niin käy. Kyllä se poika muuten syökin. Ruokaa menee 50 % enemmän kuin minulla. Lisäksi se syö kaikkea muuta: sanomalehteä, oksia, käpyjä, matonhapsuja, jopa nippusiteitä. Jiri on oppinut melko hyvin odottamaan ruokakuppiaan paikallaan istuen. Joskus odotamme kymmenenkin minuuttia.


Käytiin taas Rautalammilla. Muuten oli kivaa, mutta keli oli niin rapsakka, että metsälenkit jäivät tekemättä. Tavan mukaan kävimme myös vuorenpeikon luolassa, jonne piti kiivetä rappuja. Jiri kiipesi sylissä. Vuorenpeikko oli kotosalla muoreineen. Herkuilta tuoksui. Minä vieläkin vähän ujostelen pääpeikkoa, kun hänellä on niin kova ääni, mutta hullunrohkea Jiri olisi kiivennyt syliin. Herkut saatiin.

Äippä yritti vähän kuvailla tonttukoiriaan, mutta emme juuri pysyneet paikoillamme, kun oli niin kylmäkin.





Painia olemme harrastaneet edelleen. Nyt minä saan jo vähän käyttää voimaa ja oveluutta saadakseni Jirin nurin. Ulkona leikimme yleensä takaa-ajoa. Se hiivatin kakara on ruvennut ovelaksi, koska ei ainakaan vielä pärjää vauhdissa. Oikaisee kukkapenkin kautta tai kääntyy yllättäen takaisin päin, kun en huomaa.
Kuvassa olen juuri antanut Jirille vähän tasoitusta veljespainissa:


Pissikakkajutut sujuvat jotenkuten. Kakalle Jiri pyytää ulos, mutta ellei heti päästetä, se pyöräyttää kikkareen sanomalehdelle. Ulos mentyään se reippaasti pissii aina heti, mutta kyllä niitä lätäköitä sisällekin tulee. Sanomalehdelle, matolle tai jopa paljaalle lattialle. Nukkumapaikoilleen ja leikkikehäänsä se ei tietenkään pissi. Saisi mielestäni jo oppia pidättelemään vähän pitempään. Jiri osaa muuten jo nostaa koipea ulkona. Vain hiukan, mutta kuitenkin. Hienoa, pikkuveli!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Levottomat jalat

Pikkuveljellä on eläväiset jalat. Kävellä se ei osaa ollenkaan, se joko juoksee tai hyppii. Unissaankin se juoksee välillä.  Ai minäkin muka? No en toudellakaan. Kun nukun, niin jalatkin nukkuvat. Varmasti. Kaiken lisäksi sen jalat ovat nopeammat kuin pää: eilen se törmäsi talon nurkkaan. Vauhti ei hidastunut yhtään, suunta vain muuttui.

Me olemme alkaneeet leikkiä enemmän nyt, kun en enää pelkää sen särkyvän. Ulkona juostaan tuhatta ja sataa peräkkäin. Tai siis minä juoksen tuhatta ja sataa, Jiri korkeintaan sataa. Kun juoksen sitä karkuun, olenkin yhtäkkiä yllättäen ajamassa sitä takaa. Äippä yritti kuvata, mutta kamerassa ei ole tuhatta ja sataa:


Olen opettanut Jirin haistelemaan pihalla vähän sitä sun tätä. Se on oppivainen kakara muuten, mutta sitten se myös maistelee, yäk.



Välillä se tekee pikku hyökkäyksiä pelotellakseen minua. No, en pelkää, mutta joskus lähden kuitenkin huvikseni juoksemaan karkuun. Silloin se lähtee perääni haukkuen sitä naurettavaa patterikoiraräksytystään.




Sisällä me painimme, mikä on hieman hankalaa liukkaalla lattialla. Äippä on pelastanut melkein kaikki matot pikku lammikontekijältä. Onneksi se on jo oppimassa, että lammikot ja kasat tehdään ulos. Toinen sisäleikki on leluista taisteleminen, jota en yleensä viitsi harrastaa kovin pitkään. Leluja on niin paljon, että molemmille riittää. Vähän kyllä keljutti, kun se omi itselleen minun Narvan näyttelystä korkeimman omanenäisesti valitseman haisunäädän.

Niin, se näyttely. Eeehoota pukkas. Tuomari sanoi, että upea etuosa, mutta takaosa on täysi katastrofi. Se oli minun mielestäni rumasti sanottu, mutta en kuitenkaan näyttänyt tuomarille hampaitani. Ihan olin coolia poikaa. Turkkikaan ei hänen mielestään ollut näyttelykunnossa. No, jos tykkää geelillä kangistetuista karvoista, niin ei sitten. Minä olen tämmöinen naturellimies, geelit ja maalit jätän suosiolla venäläisille.

Reissu oli muuten tosi mukava, mutta ne samassa autossa matkustaneet remmi- ja tyhjääräyhäävät kääpiöpinserit kyllä ärsyttivät. Toinen niistä sai ROPin, eli oli rotunsa paras. Ei ehkä sitten räyhännyt tuomarille kuitenkaan.

Kotimatkalle saimme mukaamme myös käppänävauva Tarun. Luulin jo, että sekin jää meille. Pois veivät mennessään. Hyvä niin! Yhdenkin kakaran kasvattaminen on riittävän vaativaa ja rasittavaa.

torstai 15. marraskuuta 2012

Lastenkasvatus on vastuullista työtä

Minä olen sitten joutunut kasvatusvastaavaksi pikkuveljelleni. Se ei, kuulkaa, olekaan mikään helppo tehtävä, kun kasvatettava on niin omatoiminen. Hurjinta on, että se pissaa ja kakkaa paitsi pihalle myös sisälle, vaikka olen ollut erittäinkin paheksuva moista toimintaa kohtaan. Onneksi se tekee sisällä asiansa sitä varten laitetulle sanomalehdelle. On äipän helpompi korjata pois ja minun kiertää tuotokset.

Nukkumista ja syömistä Jirille ei ole tarvinnut opettaa. Ruoka maistuu ja yöt se nukkuu häkissään meidän (äipän ja minun) sängyssä. Se on vielä minuakin parempi hirsien vetelijä, yhdeksän tuntia putkeen menee ihan helposti. Ikävämpi juttu on, että se kuorsaa. Pienesti tosin, ainakin vielä. Päivällä annan sen tulla viereeni nukkumaan. Oikeastaan se lämmittää aika kivasti.

Opettamista on riittänyt etenkin pihalla. Se maistelee kaikkea, mitä se löytää, yäk! Tänään se leikkasi marjapensaita. Puutarhuriainesta vissiinkin. Kaikkein hulluinta on, että se räksyttää ja murisee naapurin Stella-sussarille, joka on minun kaverini, mutta ei yhtään tykkää Jiristä. Yritän mennä poliisiksi Jirin ja aidan väliin, mutta se riiviö karkaa vaikka jalkojen välistä takaisin aidalle. Takaa-ajoleikissä se on kyllä vielä liian hidas ja väsyykin helposti.

Remmilenkit sujuvat nyttemmin hyvin, kun äippä sanoi, ettei minun tarvitse suojella. Tosin Jiri väsyy useimmiten kesken lenkin, ja sitten sitä pitää kantaa. Sitä ei nolota yhtään kurkkia maailmaa äipän takin vetoketjun raosta.

Muutaman kuvan äippä on saanut napsittua. Ihailkaa meitä!
Pikku pallero

Mitä ihmettä se nyt syö?

Näin me pojat nukutaan työhuoneen sohvalla 

torstai 8. marraskuuta 2012

Minä ja mun veli

Jiri tuli eilen. Lentomatka onnistui hyvin, ja Suomeen saavuttuaan Jiri oli vain kysynyt nätisti, että voisiko joku ottaa minut pois täältä boksista. Sitten se nuuski tarkasti ympäristön ja uudet ihmiset. Kova tyyppi! Koko automatkan Helsingistä kotiin se oli nukkunut.

Näin Jirin vasta tänään, koska olin Käpälämäessä hoidossa eilisen päivän ja viime yön. Vähän minua ujostutti kun tulivat hakemaan ja äipän sylissä oli semmoinen pieni ja musta. Siis tosipieni. Kotona se yritti esittää ykköstä, huvittava pikku murina ja haukku. Annoin sen aluksi luulla, että se on kingi. Nopeasti se hoksasi olevansa pienempi, ja sain valtikan takaisin. Nyt minun on sitten suojeltava sitä. Teen sen tietenkin.

Jiri luuli aluksi, että leikkikehä (se kompostikehikko, missä minuakin pidettiin pienenä) on pissakakkapaikka, mutta kun äippä vaihtoi pissaisen viltin puhtaaseen, se lopetti asioidensa toimittamisen sinne. Nyt se asioi ulkona, jos se viedään tarpeeksi usein. Pyytää se ei vielä osaa.

Muutaman kuvan äippä on saanut otettua, vaikka emme nyt niin kauheasti kuvaamisesta tykkääkään. Laitan niitä tähän.



Vieläkö tarttee kauan seistä tässä?

Joko kohta lopetat?


Kuka typisti tään hiiren?

Tää on meidän peti



Tuplakuorsaus (äipän kommentti)


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Nyt Jiri tulee!

Jiri lentää kotiin keskiviikkona 7.11. Jänskättää. En taida päästä mukaan lentokentälle sitä hakemaan:( On se niin väärin, sehän on sentään MINUN pikkuveljeni.

Heti seuraavana aamuna Jiri pääsee meidän Eeva-eläinlääkärin rapsuteltavaksi ja kehuttavaksi. Sinnekään en pääse mukaan. VÄÄRINVÄÄRINVÄÄRIN! Minä tunsin Eevan ekaksi.

Aatu, ISOveli

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Isyystesti

Käytiin äipän kanssa Klaukkalassa käppänöiden isyystestissä. Tai äippä oli vain kuskina. Sanoi sitä kääpiösnautsereiden jalostustarkastukseksi, mutta kyllähän minä tiedän, että isyystestihän se. Siis että olisiko minusta isäksi ja sitä kautta sulhoksi jollekin viehkeälle ja mukavalle käppänäneidolle. No, ei ole, jos tarkastajilta kysytään.

Oikeastaan en tykännyt koko testistä. Siinä kopeloitiin aika kovakouraisesti koko kroppani, luut vain rutisivat niiden kourissa. Hampaatkin laskettiin ja varpaat. Turkkia kaiveltiin ja venyteltiin, ja kroppaani mittailtiin sieltä täältä. Juoksutettiin ja seisotettiin, mutta osaamiani sirkustemppuja en saanut näyttää.

Lopputulos: minulta puuttuu kaksi hammasta, silmäni ovat pyöreät, pääni kupera (hyvä, ettei kovera). Kuono on liian kapea ja posket paksut, rinta matala ja kulmaukset puutteelliset. Takajalkojen välijalka on liian pitkä, mistä syystä liikkeeni on loikkivaa.

Hyvääkin minusta löysivät: oikea koko, hyvät mittasuhteet, hyvälaatuinen turkki, hienot korvat, syvä musta väri ja muukin väritys kohdallaan.Parasta kaikista: käppänälle juuri sopiva luonne (tuomarilla oli tosi kiva lelu!).

Kokonaistulos tyydyttävä, eli ei parasta isäainesta. Olisivatpa kysyneet niiltä somilta käppänätytöiltä, jotka halusivat lähempää tuttavuutta kanssani:)

Äippä kuitenkin sanoo, että olen käppänöiden, ja yleensäkin koirien parasta AA-luokkaa. Uskokaa häntä!

Siellä oli muuten niin paljon käppänöitä, etten missään ole nähnyt. Kaikkia värejä, tyttöjä (VUF!) ja poikia. Iloisia, kiukkuisia, ulvovia, vinkuvia, murisevia. Päällekäyviä ja väisteleviä. Tuttavuutta tekeviä ja välinpitämättömiä. Kyllä meikäläiseltä meinasi jäädä kuono ammolleen, kun niitä katselin. Äipän sylistä, ja ihan hiljaa, kuten hyvin kasvatetun koiran pitääkin.

Tarkemmat tulokset äippä laittaa tänne blogiin, kun saa koko tarkastuspöytäkirjan käsiinsä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Meidän Jiri

Pari kuvaa meidän Jiristä, joka on nyt kuusi viikkoa vanha. Kahden viikon päästä hän lentää tänne kotiin passinsa kanssa. Lentolupakirjaa ei tarvita. Miksiköhän?
Jirin kennelnimi on Ball Boy Androis, ja hän on syntynyt 6.9. Prahassa.
Kyllä meitä nyt äipän kaa jänskättää, millainen pallohullu sieltä tulee. Pitänee ryhtyä piilottelemaan palloja. Ja vieläkö oravat pysyy sähkölangoilla, kun se alkaa pihalla haukkua? Minä en tietenkään hauku oravia, kun äippä on kerran kieltänyt. Paitsi, jos ne kurkkivat röyhkeästi ikkunoista sisälle.




Jiri 21.10.2012

lauantai 20. lokakuuta 2012

Rautalammin raikulityttö

Käytiin taas Rautalammilla nauttimassa viiden tähden koirahotellin luksuksesta. Ei muuten kannata googlata tätä hotellia: se on salainen ja auki vain todella valitulle joukolle. Palvelu oli loistavaa kuten aina. Saatiin äipän kanssa hyvää ruokaa ja paljon metsälenkkejä. Minä pääsin myös kyläilemään herkkumestaan (salainen!), ja minun kanssani leikittiin tavallista enemmän. Yöllä oli valinnan varaa nukkumakavereissa:) Haukahtavat kiitokseni hotellinpitäjille!

Tapasin taas vanhan ystäväni Nellin, joka on joku ihme sprintterispanieli. Kovasti juoksikin. Koko ajan sain olla peränpitäjänä, kun vapaina oltiin. Eipä haittaa, Nellillä on pysyvästi hyvänhajuinen peräosasto. Aikamoinen raikulityttö se kyllä on. Mennä touhottaa ja vouhottaa niin, että tämmöistä pienempää koirapoikaa pakkaa välillä hirvittämään. Lisäksi se varastaa ruokaa pöydiltä, jos jotakin on sattunut unohtumaan. Hyvässä sovussa kuitenkin oltiin, ja kivaa oli, kuten voitte kuvista todeta.




















PS Pikkuveljen nimeksi tulee Jiri. 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Me lätäkönkiertäjät

Oltiin äipän ja Viljon kanssa aamukävelyllä metsäteillä ja -poluilla. Hirveästi oli lätäköitä ja muuta kuraa. Viljo-höppänä olisi halunnut hyppiä lätäköihin, mutta äippä sai pikkumiehen uudelleenohjattua haastamalla sen minun kanssani lätäkönkiertokisaan. Molemmat voitettiin, kun ei yhtään kastuneet tassut eikä lenkkarit. Lätäköissä siis. Minulta kyllä kastui mahakin, kun kävin metsässä juoksemassa ja hyppimässä. Se oli kuitenkin puhdasta sammalmärkää, joten vältyin pesulta. Kivaa oli!

Viljo on oppinut sanomaan nimeni ja on siitä hyvin ylpeä. Sanoo vähän väliä: ittu, Aatu! Ja minähän tietysti istun, vaikka aina ei ole palkintoakaan tiedossa. Ja "meijän Aatu", mitä seuraa vähän rankanpuoleinen rutistus. Kestän sen kuin mies.

Olemme käyneet äipän kanssa kahdestaankin metsässä sieniä ja hyvää tuulta etsimässä. Molempia on löytynyt, ja yhtenä päivänä karhunkakka! Äippä on pitänyt minulle pillikoulua. Heti oivalsin, että pillin vihellys tarkoittaa luoksemenoa, ja siis palkintoa. Kerran tuli ihan vieras lapinkoira pilliä ihmettelemään. Ei annettu sille palkintoa. Tämänaamuisella kävelyllä Viljokin oppi tulemaan pillikutsulle, vaikka ei ollut palkintoja tarjolla. Kätevää, sanoi äippä.

Minulla on nyt tiedossa jännittäviä ohjelmia, kun menen tämän kuun lopulla käppänöiden jalostustarkastukseen. Siis jos mahdutaan mukaan. Siellä on varmaan oikeita rotutyttöjä nuuskittavissa. Marraskuun alkupuolella tulee pikkuveli Tsekistä. Sen nimi on Ball Boy Androis. Kotinimi on hakusalla, ehkä Kloppi tai Sälli. Tarjolla ovat myös Huuko ja Pojo, joka on vatjankielen poika. Ehdotettu Beetu tai Peetu piti hylätä, kun naapurissa on ihmisvauva, jonka nimi on Eetu.
Ensi kuun lopulla lähden kasvattaja-Hannen kanssa Narvaan näyttelyyn. Siis ihan ulkomaille. Passikin pitää olla. Passeissa on nykyään biotunnisteet. Koirilla se on sitten varmasti merkkaushaju, joten passintarkastajinakin täytyy olla koiria, kun ihmisillä on niin surkea hajuaisti.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Turuilla ja toreilla

Mee ollaan tääl Turus. Tääl on nii lystii, kun on kaverei. Koira- ja lapsisellassii.
Täällä on se uusi serkkuni Ninni, joka on valkoinen käppänä, noin 12 viikkoa vanha. Luulin sitä ensin leluksi, kun se on niin pikkuinen. Kun se kokeili minuun hampaitaan, tiesin, että pentuhan se siinä. Olemme leikkineet tosi paljon. Ninni saa tulla minuun kiinni ja vaikka hyppiä ylitseni. En viitsi murista, kun se on niin pieni. Se olisi halunnut nukkuakin vieressäni, muttta siihen en sentään suostunut, koska se vuotaa pissiä.
Eilen oli trimmauspäivä, meidät molemmat trimmattiin. Ei ollut kivaa. Minä olin kiltisti, mutta Ninni rimpuili, kiljui ja puri. Minusta tuli komea ja Ninnistä söpö:)


Laitan tähän Anskun ottaman kuvan koko koirakööristä Kauhulan rappusilla: vasemmalta Manta, Liinu, Onni, Ninni ja minä.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Sihteerikkö lomailee

Nyt on käynyt niin, että sihteerini otti omin luvin lomaa blogin kirjoittamisesta. Eikä oikein onnistu näppäily näillä tassuilla.
Sanoo sitä sadonkorjuulomaksi. Olen kyllä osallistunut itsekin käymällä isojen ja pienten poikien kanssa puolukassa - hyviä olivat - ja sienessä. En enää syönyt tatteja, niin kuin tein pienenä. Silti tuli yöllä oksennus. Vissiin meni vähän liikaa heiniä puolukoiden höysteeksi.
Omalta pihalta olemme äipän kanssa korjanneet kilvan omenia. Äippä ravistaa puuta ja minä varastan omenoita, minkä ehdin. Äippä karjuu, mutta minä poika popsin. Öisin on sitten joskus niin paha haju, että pitää vaihtaa nukkumapaikkaa.
Pikkuveli Tsekissä kuulemma kasvaa ja voi hyvin. Se on nyt 8 pv vanha. Kotiin se tulee marraskuun alussa. Lentää ihan yksin Prahasta Helsinkiin. Nimeä sillä ei ole vieläkään.
Huomenna pikkupojat Paavo 6-vee ja Viljo 2-vee tulevat viikoksi meille lomailemaan. Tai, no Paavon pitää käydä eskarissa, mutta muuten ollaan täällä nelistään. Saa taas yöllä valita, kenen vieressä nukkuu, JESS! Päivälläkin on koko ajan leikkikaveri. Blogi saattaa kyllä jäädä odottelemaan, kun huushollin vetäminen taitaa viedä sihteerin ajan.
Ensi perjantaina lähdetään sitten Turkuun moikkaamaan tyttöjä ja uutta serkkutyttöäni Ninniä. Ninni on Ellin 13-vee ja Iitun 35-vee yhteinen koira. Ellin luona asuu. Se on valkoinen käppänä, kohta 3 kk vanha. Vähänkö jännittää, haluaako se leikkiä minun kanssani. Ja mitä siihen sanoo Onni-setä, joka kuitenkin on herra ja ylhäisyys kotonaan. Ainakin omasta mielestään.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Turisteina maalikylissä

Me ollaan äipän kanssa leikkimässä turisteja Katajanokalla äipän ystävien luona. Täällä on todella kivaa. Koko ajan on joku orja rapsuttamassa tai silittelemässä, ja ulos pääsee muidenkin kuin äipän kanssa. Äipän kaa ei saa vetää remmissä, muiden kanssa kyllä. Uusia hajuja on niin paljon, että meinaa pikku pää mennä ihan sekaisin. Äskeiselläkin lenkillä pääsi muste loppumaan, vaikka merkkasin vain joka toisen puun ja lyhtytolppia en ollenkaan. Nolo juttu! Uusia koiratuttujakin olen saanut, kaikki oikein mukavia. Ulos mennessä ja sisään tullessa ajetaan hissillä, se vasta kivaa on. Kurjaa oli kyllä se, kun jättivät minut päivällä yksin tänne asuntoon, johon kuuluu kaikenlaisia vieraita ääniä. Se hissi, ratikat, rapussa liikkuvat ihmiset... Onneksi on mukana oma puuhapallo ja häkki.
Huomenna mennään taas pitkälle kävelylle pitkin meren rantoja. Tiesittekö muuten, että meri haisee ihan erilaiselle kuin järvet ja lätäköt? Laitan tähän kuvan toissapäiväiseltä ulkoilulta. Kuvassa esiintyvät minä ja paikallinen ystäväorjani.


Katajanokka 11.09.2012

perjantai 7. syyskuuta 2012

Minä, Aatu

No, nyt päästään viimeinkin kaikkien töppäysten jälkeen aloittamaan tämä uusi blogi.
Minä olen Aatu, vähän yli kaksivuotias musta-hopea kääpiösnautseri. Virallinen nimeni on Ticklen's Armas Adolf, mikä voisi arkikäytössä olla hieman hankala. Olen aikaisemmin blogannut osoitteessa aatu-hauva.vuodatus.net. Vuodatus vuoti itsensä pihalle ja hävitti kuvat, mutta tekstit ovat luettavissa. Sihteerikkönä minulla on äippä, jonka kanssa asun toistaiseksi kahdestaan. Näppäimistöä ei toden totta ole suunniteltu koiran tassuille sopivaksi. Tuotekehityksen paikka?
Asiaa minulla olisi paljonkin, mutta first things first: minulle on eilen syntynyt pikkuveli. Hän syntyi Tsekissä, mistä sitten aikanaan lentää Suomeen. Väriltään hän on musta, siis ihan kokomusta. Nimeä ei vielä ole. Jännittävää, eikö vain teistäkin. Puhuukohan se koirasuomea, vai onko meidän ensin opetettava se kommunikoimaan elekielellä?
Laitan tähä kuvan viimeisimmästä näyttelystäni, mistä sain SERTin - toistaiseksi ainoani. Olen siitä hyvin ylpeä.

Raisio kaikkien rotujen näyttely 12.08.2012