perjantai 21. syyskuuta 2012

Sihteerikkö lomailee

Nyt on käynyt niin, että sihteerini otti omin luvin lomaa blogin kirjoittamisesta. Eikä oikein onnistu näppäily näillä tassuilla.
Sanoo sitä sadonkorjuulomaksi. Olen kyllä osallistunut itsekin käymällä isojen ja pienten poikien kanssa puolukassa - hyviä olivat - ja sienessä. En enää syönyt tatteja, niin kuin tein pienenä. Silti tuli yöllä oksennus. Vissiin meni vähän liikaa heiniä puolukoiden höysteeksi.
Omalta pihalta olemme äipän kanssa korjanneet kilvan omenia. Äippä ravistaa puuta ja minä varastan omenoita, minkä ehdin. Äippä karjuu, mutta minä poika popsin. Öisin on sitten joskus niin paha haju, että pitää vaihtaa nukkumapaikkaa.
Pikkuveli Tsekissä kuulemma kasvaa ja voi hyvin. Se on nyt 8 pv vanha. Kotiin se tulee marraskuun alussa. Lentää ihan yksin Prahasta Helsinkiin. Nimeä sillä ei ole vieläkään.
Huomenna pikkupojat Paavo 6-vee ja Viljo 2-vee tulevat viikoksi meille lomailemaan. Tai, no Paavon pitää käydä eskarissa, mutta muuten ollaan täällä nelistään. Saa taas yöllä valita, kenen vieressä nukkuu, JESS! Päivälläkin on koko ajan leikkikaveri. Blogi saattaa kyllä jäädä odottelemaan, kun huushollin vetäminen taitaa viedä sihteerin ajan.
Ensi perjantaina lähdetään sitten Turkuun moikkaamaan tyttöjä ja uutta serkkutyttöäni Ninniä. Ninni on Ellin 13-vee ja Iitun 35-vee yhteinen koira. Ellin luona asuu. Se on valkoinen käppänä, kohta 3 kk vanha. Vähänkö jännittää, haluaako se leikkiä minun kanssani. Ja mitä siihen sanoo Onni-setä, joka kuitenkin on herra ja ylhäisyys kotonaan. Ainakin omasta mielestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti