sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Maalaispojat maalikylissä

Käytiin Helsingissä, Jiri ensimmäistä kertaa. Meillä on Katajanokalla vakituinen kyläpaikka ystävien luona. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että ystävät olivat muuttaneet sitten viime käynnin. Paikka oli siis minullekin ihan uusi. Ensimmäinen kerros, ei hissiä. Mikä pettymys! Ystävät olivat kyllä entiset ja rannat ja puistot paikallaan, vain jäänmurtajat olivat poissa.

Ystävilläni on terassi, josta on hyvä vahtia pihalla kulkevaisia. Jiri tietysti haukkuikin, kun se on niin haukkuherkkä. Terassilta näkee myös isoja laivoja, kun ne ovat lähdössä tai tulossa. Minun mielestäni meilläkin voisi olla sellainen terassi, jossa on yhtaikaa sisällä ja ulkona. Ei kastuisi tassut ohikulkijoita vahtiessa.


Joku tulee, tarkkana nyt!


 Jiri maalaispoika ei kyllä aluksi osannut käyttäytyä kadulla. Se risteili laidasta laitaan, haukkui vastaantulijoita, joita tosin enimmäkseen huvitti, kurkisteli alhaalla olevista ikkunoista sisälle ja pelkäsi ratikkaa ja portaita. Minua hävetti. Oppi kuitenkin, fiksu kakara.
Tavattiin muuten monta muutakin käppänää. Skattalla taitaa olla ihan käppänätihentymä. Äippä oli tavannut käppänän jopa Stokkan hississä.

Kaikenlaista kivaa tehtiin. Lenkkeiltiin rannoilla, katsottiin miesporukalla jalkapalloa, kun naiset olivat teatterissa. Jiri ei ymmärrä jalkapallosta mitään, se vain loikoili lattialla, kun me asiantuntijat  kommentoimme peliä sohvalla. Koirapuistossakin käytiin. Se ei kylläkään ollut mikään menestystarina, kun ensin sieltä lähti pois spanieli, jonka isäntä arveli sen olevan meille vihainen. Ihan lutuselta se näytti. Kun sitten oltiin siellä puistossa, niin maalaispoika Jiri yritti omia koko puiston itselleen haukkumalla korkealta ja kovaa kaikkia lähestyviä koiria. Taas hävetti. Eivät uskaltaneet muut koirat tulla, joten me lähdimme alta pois.


Hirveästi oli hajuja, ja kiire niitä nuuskuttelemaan

Poikakoirien postipylväs oli ihan keskellä, mutta mielenkiintoisimmat tyttöjen hajut pensasaidassa
Hyvät olivat kelit, paitsi koirapuistoaamu vähän sumuinen. Kun tultiin kotiin, alkoi vesisade, ällöä!

2 kommenttia:

  1. Olispa messevä tommonen merinäköalaterassi. Olis. Joo. Kiva reissu teillä jälleen kerran.

    VastaaPoista
  2. Ei oo meilläkään merta eikä edes terassia. On kuitenkin piha (kurainen) ja mökillä järvinäköala. Teillähän on kuitenkin se terassi. Kuvitelkaa itsellenne merinäköala :)

    VastaaPoista