sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mieskuoro Ulvojat hakee lisää jäseniä

Olemme perustaneet mieskuoron ja aiomme osallistua seuraavaan Suomen paras kuoro -kilpailuun. Olemme yrittäneet pitää asian äipältä salassa, mutta lauantaiaamuna, kun äippä oli lähdössä Käpälämäen voimakaksikon kanssa johonkin autolla, aloitimme ulvonnan hieman liian aikaisin. Ehkä myös vähän turhan kovalla äänellä, kun ottaa huomioon avonaiset ikkunat. Äippä palasi, ja saatiin satikutia, siis huutoa. Odotimme sitten, että auto lähti pihasta, ja aloitimme uudelleen.

Kuorossamme on toistaiseksi vasta kolme jäsentä: minä, Jiri ja naapurin Mio, joten vahvistusta kaivataan.


Mio on 17-vuotias, rotua mix
Kuorossamme kaikki fakit ovat jo edustettuina: minä olen baritoni, Jiri tenori ja Mio basso. Hakijoiden fakilla ei ole siis väliä, kunhan on halua ja taitoa ulvoa kuorossa. Kuoroa johtavat kaikki vuorollaan.
Koeulvontatilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan, juryna ovat kuoron perustajajäsenet. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta.

Kaikki mukaan ulvomaan kuorossa!

2 kommenttia:

  1. Me, me, me! Me ilmottaudutaan kuoroonne. Ollaan luonnonlahjakkuuksia, joiden harjoittelua äippä yrittää torpata. Ouuu...

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa koeulvontaan Mikkeliin. Milloin tulette?
    Meilläkin on äippä esteenä. Pitää harjoitella, kun se on poissa.

    VastaaPoista