sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Petisopu

Me saimme Jirin kanssa noin puolitoista vuotta sitten olkkariin petin, josta piti tulla meidän yhteinen. Yhteinen se olikin, mutta vuorokäytössä. Jiri ei yrittänytkään tulla petille, jos minä olin siellä. Ja jos äippä laittoi sen siihen, se lähti heti pois. Jos Jiri oli petillä, ja minä halusin siihen, minun tarvitsi vain mennä viereen seisomaan ja tuijottamaan, niin Jiri lähti suosiolla pois.

Eilen illalla Jiri oli päivän pihahommista niin väsynyt, ettei se lähtenyt mihinkään, vaikka miten julmasti tuijotin. Minun oli pakko niellä ylpeyteni ja ängetä sekaan. Jiri teki kyllä tilaa. Siinä me sitten köllöttelimme koko illan, kun äippä katseli töllöstä jalkapalloa. Siinä muuten taas yksi asia, jota en ymmärrä: jalkapallon katsominen. Jalkapalloa pelataan, ei katsota.

Vähän säikähdimme, kun äippä tuuletti ekaa maalia. Oli muka niin asiantuntijaa, kun tiesi etukäteen, että ekan maalin tekee Barcelona ja ratkaisevan syötön antaa Iniesta. Maalintekijää ei käynyt edes veikkailemaan. Kun on kerran niin asiantunteva, niin voisi pelata minun kanssani vähän enemmän.

Lähituntumassa nukkuminen olikin niin mukavaa, että otimme tänään pihatöiden jälkeiset päikkärit petillä vierekkäin.

Selät vastakkain kuitenkin näin aluksi

8 kommenttia:

  1. Kohta te, kuomat, olette lusikkana ja vaikka missä mukavissa keräasennoissa kopassanne. Niin meilläkin. Ai, teijän äippä tsiikaa jalista! Ny sitten omat pelit pystyyn ja äippä tuamariks ja veskariks. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun äippä hyökkää ja minä olen yhdistetty puolustaja ja veskari. Jiri on yleisö.
      Läheisyys lämmittää, tosiaaankin.

      Poista
  2. Hienoa pojat, että mahdutte samaan petiin. Hyvähän se on kaverin lämmössä kelliä.
    Meillä äippä ei katso jalista, mutta jääkiekkoa kylläkin. Nytkin se odottaa kannujuhlia kieli pitkällä (mitkä ne sitten ovatkin) t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tietenkin vähän keljuttaa, kun ei aikaisemmin huomattu yhteispetin ihanuutta.
      Meidän äippä katsoo myös lätkää ja muutakin urheilua. Eilen oli tennistä.

      Poista
  3. No ee toellaan jalakapalloo katota :) Sitä pelattaan.
    Lämmintä ja mukavata on muata selät vastakkata veljmiehen kansa.
    Mukavampoo ku itekseen. Vaekken kyllä tiijjä varmaks ku ee sitä veljee oo.
    Vuan nii oon kuullunna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt rupeat vonkaamaan pikkuveljeä, Iivari. Pikkuveljissä hyvät puolet painavat enemmän kuin huonot puolet.

      Poista
  4. Hienosti näyttää sujuvan tuo yhteisessä pedissä lepääminen. Kaverin kyljessä on mukava maata. Meilläkin oli kotona oikein kisakatsomo pystyssä, kun tuo ottelut tuli telkkarista. Minä katselin kyllä tabletilta Hercule Poirotia ja isokorvat nukkuivat. Nekin yhdessä sängyssä, yhdessä.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy on kiltti, kun pitää pikkusiskon lämpimänä.
      Kisakatsomo on oikeastaan vähän tylsäkin juttu, kun äippä usein keksii just silloin ruveta leikkaamaan kynsiä tai nyppimään korvakarvoja. Nyt oli onneksi niin jännä peli, ettei ehtinyt mitään muuta.

      Poista