Minulla oli siellä ihan tavallista, mutta Jirillä oli sitäkin vilkkaampaa, joten annan sanan Jirille.
Jiri kertoo:
Ohjelmaa oli niin, että pikku pääni oli mennä sekaisin. Ensin käytiin koirapuistossa, jossa oli tosi monta koiraa. Melkein ahdisti, vaikka isot olivat omalla puolellaan. Aatu kävi kyllä vähän väliä aidalla tekemässä tuttavuutta isompiensa kanssa. Me Ninnin kanssa ei.
Seuraavana päivänä mentiin Ellin ja Ninnin kanssa kouluun. Äippä kuskasi ja kuvasi. En ole ennen käynyt koulussa, joten minua vähän jänskätti. Siellä oli aika monta koiraa ja ihmistä. Ihmisistä yksi oli opettaja, joka antoi muille tehtäviä. Yritin kyllä arvailla, mitä Elli minulta halusi, mutta aina ei mennyt ihan oikein.
Koulualokkaana |
Aluksi piti istua hiljaa paikallaan ja katsoa ohjaajaa, siis Elliä |
Seuraava tehtävä oli seuraaminen. Ensin en ymmärtänyt. |
Piankin oivalsin. Nami Ellin kädessä auttoi. |
Sitten tuli SEIS. Elli meni eteeni seisomaan, joten oli pakko pysähtyä. |
Ninni osasi paljon minua paremmin, mutta se ei ollutkaan koulussa ekaa kertaa.
Ninni seisoo paikallaan, vaikka Elli on kaukana. |
Ninni noutaa. |
Seuraavana päivänä oli match show, joka oli sekä minun että Ninnin mielestä vähintäänkin tylsää. Harjoittelu meni hienosti, mutta kun piti mennä oikeaan kehään, löin päälle lukkojarrutuksen kaikkiin neljään tassuun. Seisoin kyllä hienosti sekä maassa että pöydällä, annoin tuomarin katsoa hampaat ja kopeloida kroppaani, mutta juoksemaan en suostunut. Se siitä - sininen nauha. Järkytyksekseni jouduin vielä uudelleen kehään, mutta en juossut sittenkään. Äippä moitti tolloksi ja pisti tulevat oikeat näyttelyt vielä harkintaan. Ihan vapaasti! Ninni meni hyvin ja sai ensin punaisen nauhan, mutta isosta kehästä sekin järjesti itsensä nopeasti ulos.
Sitten Elli ja äippä vielä pitivät trimmajaisia, mutta väsyneitä kun oltiin, ei jaksettu vastustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti