Koirien retkipäivä

Päästiin retkelle koiraystäviemme Moksun, Mörön ja Hipin ja heidän mattensa kanssa. Toki äippäkin oli mukana, ja Viljo. Evästä oli mukana, myös meille koirille, niinkuin kunnon retkellä pitääkin olla.
Keli oli kylmä ja tuulinen, joten meille puettiin fleecet. Ihmiset olivat toppavaatteissa.



Kuvassa Moksu, Viljo, Jiri, minä ja tuuli.

Menomatkalla pidettiin koirienväliset juoksukilpailut. Kisan voitti joukon pienin ja ainoa tyttö Hippi, joka juoksi niin kovaa, että kippurahäntä sojotti suorana perässä. Noloa meille miehille. Etenkin, kun Hippi oli sterkkausleikkauksessa vain kolme viikkoa sitten, ja sehän tytöille vähän isompi juttu.

Käytiin taas kaikurannalla, mutta herrat Kaiku eivät olleet kotona. Tai ehkä ne olivat siirtyneet sisätiloihin, kun oli niin vilakka keli. Saattavat olla mukavuutta rakastavia herrasmieskoiria, jotka viettävät kylmät syyspäivät tuvassa takkatulen lämmössä elämänmenoa mietiskellen.


Jäärenkaita ruokojen korsissa - kylmää hui!

Moksu kävi siitä huolimatta kahlailemassa

 

Rannalla nautittiin eväät. Yksi vahinkokin sattui, kun Viljon muki oli rikki ja kahvi vuoti laavun reunalle. Käytiin sitä lätäkköä vuoroon maistelemassa, mutta hyvää se ei ollut. Ihmisillä on outoja mieltymyksiä. Piparit kyllä maistuivat meillekin. Viljo joi sitten kahvinsa termarin omasta mukista, jota piti kyllä ensin jäähdyttää.

Retken huippuhetki: pipareita



Hänen keisarillinen korkeutensa Mörö

Paluumatkalla äkkäsimme Moksun  kanssa yhtaikaa myyrän kipittävän sammalikossa. Eikun perään. Moksu otti sen kiinni, mutta pudotti kiltisti, kun sen matte huusi ihan hepulissa. Minäkin yritin, mutta sitten huusi äippä, joten karkuun pääsi pikku otus. Möröä ja Hippiä myyrät eivät kiinnosta, tipsuja, siis tiibetinspanieleita kun ovat.

Kotimatkalla autossa Mörö ehti turvaistuimeen ennen Viljoa eikä yhtään tykännyt, kun joutui siirtymään. Kompromissiratkuisen se kehitti itse, ja siirtyi matkustamaan Viljon syliin.

Ohjelmoitu koiraviikko

Harvapäinen palveluskunta, siis sellainen, jolla pää on kuin pärekori: ei niin nätti, mutta niin harva, kehitteli itselleen viikkosysteemin. Näin se menee:

Maanantaisin mennään metsään,

tiistaina on turkin hoito

Keskiviikon koittaessa korvat, kynnet kynitään,

torstaisin on temput, toko.

Perjantaina perii paha: pestään parta sekä pylly.

Mutta:

Lauantaisin luita syödään,

sunnuntaisin sylitellään.

Tästä voitte päätellä kantani ohjelmointiin

Minun mielestäni ohjelmaa voisi parannella esimerkiksi muuttamalla keskiviikon muotoon: keskiviikko on keksipäivä. Ja perjantain: perjantaina palloleikit.

Entinen systeemi oli parempi. Äippä teki hoitoja silloin, kun muisti. Ruokaa ja lenkki on onneksi saatu ilman ohjelmointejakin kaksi kertaa päivässä, ja pihalla saadaan olla niin paljon kuin tykätään.

Korppikallion koira Kaiku

Metsäilyt senkun paranevat. Nyt käytiin Puulan rantamaisemissa.

Ketään ei tullut näkyviin, vaikka haukuimme aika lailla, mutta joku haukkui meitä. Aina, kun haukuimme, sekin kohta haukkui. Välillä siellä taisi olla kaksikin haukkujaa. Äippä sanoi, että Kaiku se siellä haukkuu. Koira, jolla on kaksi kurkkua? Enpä usko. Kyllä siellä oli kaksi koiraa, varmaankin Kaiku sr. ja Kaiku jr.

Vastarannalla on Korppikallio, joka on saanut nimensä siellä pesivältä korpilta. Näytti ihan haastavalta maastolta. Jotkut hassut ihmiset käyvät siellä kiipeilemässä.

Metsätiellä oli kiva juosta

Tuolla se Kaiku haukkui, jossain Korppikalliolla

Rannalla oli mielenkiintoisia hajuja

Minä en mene vapaaehtoisesti laiturille

Jiri näki kalan

En tykkää laitureista, kun ne heiluvat, ja pienenä minulta meni omalla mökillä jalka laiturilautojen väliin. Jiri ei välitä, se menee sinne, mihin äippäkin. Menin minäkin lopulta, kun lahjottiin nameilla.

Hirvikärpäset ovat tainneet jo paleltua. Jippii!

Metsän poika tahdon olla...

Jippii! Olemme päässeet metsäilemään, kun nyt on sen aika. Meillä ei ole omaa metsää, mutta olemme saaneet luvan olla vapaina muutamissa paikoissa, kunhan emme häiritse metsästystä. Viikonloppuina emme siis mene metsään, koska siellä häärivät ne oranssit ukot koirineen ja pyssyineen. Arkisin siellä ei ole muita kuin me ja metsänväki, joka sekin hirvikärpäsiä lukuunottamatta piileskelee. Ihania hajuja kuitenkin riittää. Tänä vuonna emme ole vielä haistaneet karhun jälkiä, onneksi, kun ne haisevat niin pelottavilta. Paras löytämämme haju tuli ketun kakasta. Olin juuri aikeissa kääriytyä tuoksuun, kun äippä ehti paikalle. Se siitä ilosta. Luvallisiakin huveja on. Myyriä saa etsiä ja kaivellakin ihan vapaasti ja pupun papanoita syödä. Myyriä ei saa syödä, vaikka saisi kiinni.

Meillä on kaksi suosikkipaikkaa: Satumetsä 1 ja Satumetsä 2. Molemmat syväsammaleisia, vanhoja kuusimetsiä, joissa näkee kauas. Näin alkusyksystä käymme useammin Satumetsä 2:ssa, kun siellä on vain vähän hirvikärpäsiä. Kuvat ovat siis sieltä. Metsäretkillä meillä on aina maastoasut, että äippä näkisi kauempaakin, missä menemme.

Metsässä meitä myös koulutetaan. Kun kuulee pillin äänen ja juoksee heti äipän luo, saa namin. Myös paikalla istumisesta ja seuraamisesta palkitaan. Jiri ei osaa vielä seurata eikä pysy paikallaan istumassa, joten minä saan suurimman osan nameista.

Minä, metsän poika

Myyrien jäljillä

Täällä se myyrä piileksii

Hyvää eläinten päivää kaikille eläinystävillemme ja heidän palveluskunnilleen!