Pinnasängyn uusi elämä

Lähipiirin nuorimmainenkin ihmislapsi on jo 4-vuotias, joten tämän mummolan pinnasänky on käynyt tarpeettomaksi. Äippä oli jo viemässä sitä kierrätykseen, kun sai loistoidean. Pieniä kun olemme, emme näe ikkunoista ulos muualla kuin olkkarissa, jonka ikkunat ovat pihalle päin. Joskus tekisi kuitenkin mieli katsella, ketä kadulla menee. Pinnasängystä tuli oiva tähystyspaikka, kun siitä otettiin yksi pitkä laita pois ja pohja nostettiin pikkuvauva-asentoon. Saatiin siis ihan oma käppänäsohva, jossa voi joko vahtia tai lepäillä.


Voimme pitää vahtivuoroja...

 





tai vahtia yhdessä.

 



Poistetusta laidasta äippä teki koiraportin, mikä ei meidän mielestämme ollut niinkään hyvä idea. Se on kyllä ollut käytössä vain öisin, ettei Jiri lähde tassuttelemaan ympäri taloa. Jiri on höpsö, minun mielestäni yöllä kuuluu nukkua äipän vieressä eikä pitää mitään yövartiota.

 

Meidät pantiin portin taakse poseeraamaan :(

 

Syksy on edennyt niin pitkälle, että sato on korjattu lukuunottamatta ruusunmarjoja. Köyhää on, mutta meneväthän nekin paremman puutteessa. Metsässä olisi kyllä puolukoita, ja varmaan herkkutattejakin, kun vain päästäisiin metsäilemään. Äippä ei tykkää hirvikärpäsistä, sen takia olemme päässeet aika harvoin metsään. Niin, ja huomenna alkaa hirvenmetsästys, eli viikonloppuina ei ole metsään asiaa, ellei halua tulla ammutuksi. Onneksi eivät jahtaa arkena!

Sadonkorjuuhommia ja Pöllönpesällä

Syksy on anteliaimmillaan, enkä nyt tarkoita vesisateita. Pihalla on jos jonkunlaista syötävää: omenia, luumuja, ruusunmarjoja, ylikypsiä mustaherukoita ja karviaisia. Ruoho on mennyt pilalle, melko kuivakasta on jo. Kärpässieniäkin oli, mutta pahalle haisivat. En edes maistanut, ja äiti keräilikin ne pois ja heitti pöpelikköön.

Siniset luumut ovat niin herkullisia, että ahmin ne kokonaisina. Jiri nirsii etuhampaillaan vain pehmeät osat. Tässä eräänä päivänä äippä kauhistui iltalenkillä kakkaani. Luuli, että olin syönyt kiviä. No niin olinkin, luumunkiviä. Juuri nyt vahdin omenapuita. Kun omena putoaa, syöksyn hakemaan sen omalle varastoalueelleni. Vain juuri pudonneet omenat kelpaavat. Vanhemmat pudokkaat saa korjata äippä tai Jiri. Varastoaluettani vahdin valppaana, ettei Jiri tule verottamaan. Itse kyllä maistelen välillä.

Minä ja päivän omenasaalis

 



Viime postauksessa ihmettelin laukkujen pakkaamista. Reissuun oltiinkin lähdössä, Jyväskylään mentiin. Haettiin sairaalasta Pöllömuori ja vietiin kotiin Pöllönpesälle. Hän on meidän äipän äiti ja jo hyvin vanha ihminen, 93 vuotta. Keräilee kaikkea pöllötavaraa, siitä sai nimensä. Hänen kotinsa on Pöllönpesä, ja sinne mennään hissillä, kun se on niin korkealla. Minä poika olen jo rutinoitunut hissinkäyttäjä ja osaan käskemättäkin mennä hissin perälle. Jiri ei millään tulisi koko  vehkeeseen ja sitten se seisoo ihan äipän jaloissa kiinni pöksyt tutisten. Mamero!

Pöllönpesällä on mukava ulkohuone (parveke, sihteerin huom.), jossa on paljon kukkia ja vaikka mitä. Tyhmä pikkuveljeni luuli, että siellä voi nostaa koipea. Ei luule enää.

Jiri luuli pupua ja pöllöä eläviksi, se pikku tyhmyri.

 

 

Käytiin lenkeilläkin Jyväskylässä. Äippä lainasi Pöllömuorin Harrikkaa, niin päästiin pitemmälle. Paljon oli mielenkiintoisia hajuja. Pöllömuorin pakkasesta saatiin herkkuja. Toivottavasti mennään pian uudelleen.