tiistai 22. tammikuuta 2013

Karhunpentu serkkuna

Meillä on taas uusi serkku, Nuno, joka kuuluu Käpälämäen laumaan. Nuno on minun mielestäni karhunpentu ja siksi vaarallinen. Puolustan ankarasti pikkuveljeä, joka tyhmyyksissään haluaa leikkiä Nunon kanssa. Tästä toiminnasta minua ei kyllä kiitellä, vaan eristetään toiseen huoneeseen tai muuten. Nolointa oli, kun jouduin Käpälämäessä remmillä kiinni sohvan jalkaan. Äippä sanoo, ettei Nuno ole karhu vaan berni, siis berninpaimenkoira, 10 viikkoa vanha. Äippä on väärässä, kuten tavallista. Karhu se on.

Tunnustaa kyllä pitää, että on Nunolla hallussa koirien kieli. Harvinaista karhuille varmaankin. Kuvina otteita Nunon koiramaisista taidoista.

 

Jiri: tuu, Nuno mun kaa leikkimään! Nuno: hm.




Nuno: nyt tää hyökkäis!




Jiri: apuva, miä jäin alimmaiseksi!





 
  
Jiri: pääsinpäs päällimmäiseksi! Nuno: apuva!





Jiri: kato Nuno! Näin me koirat ulvotaan.


 

Nuno: kuule Jiri, eiköhän pidetä pieni torkkutuokio. Jiri: ai, miksi?


Nähtäväksi jää, tuleeko Nunosta karhu vai koira. Koiranruokaa se syö, niin että voi siitä koirakin tulla.

  


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Koiranpennun ruokavalio

Pennut ovat kummallisia otuksia, mitä ruokaan tulee. Kaikki, mihin hampaat pystyvät, tuntuu kelpaavan. Esimerkkejä Jirin viimeaikaisesta ruokavaliosta, erityisherkut merkitsen +-merkillä.

Ulkona:
linnunsiemenistä auringonkukka + ja kauranjyvät +  (kelpaavat minullekin),
tikut, kepit ja risut +, erityisesti ruusun oksat, villiviinin versot ja kuusenhavut
kuusenkävyt
koirankakka (omakin kelpaa, yäk)
lumi- ja jääkokkareet +
villiviinin marjat +
hiilet tuhkaämpäristä

Sisällä:
polttopuut +
mattojen hapsut ja irtoavat matonkuteiden päät
kynnysmattojen pohjakumi +
pikkuautojen muoviosat
Afrikan tähti
sanomalehdet +, koiralehdet ja kaikki pahvi
kirjaston kirja +
pajukoreista irtoavat osat +
ruokapöydästä putoilevat sattumat (kelpaavat minullekin)
äipän huopatossut
sukat (mieluiten likaisina)
petiviltit
häkin vetoketju +
lisäksi tietenkin kaikki oikea koirille tarkoitettu, kuten nappulat, erilaiset puruluut ja lelut

Oikeastaan on ihan ihme, että se jaksaa syödä ruoka-annoksensakin viimeiseen murenaan. Ja vielä kärkkyä minunkin annoksiani. Uskaltaa, mokoma senkin tehdä, vaikka saa aina äkäisen lähdön.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ninni-serkku visiitillä

Meillä on Jirin kanssa yhteinen serkku, Ninni. Ninni on käppänä kuten mekin, väriltään valkoinen ja kaksi kuukautta Jiriä vanhempi. Ninni kuuluu äipän lauman etäosastoon ja asuu Turussa. Hänelläkin on blogi, johon on linkki tässä meidän sivulla. Serkkutyttö teki joululomavisiitin meille yhdessä emäntänsä ja emännän pikkusiskon kanssa.

Lentävä leidi onkin tämä serkkutyttö. Jiri oli juoksuleikeissä aina kierroksen Ninniä hitaampi. Minä tietenkin pysyin vauhdissa silloin, kun halusin juosta. Yleensä annoin kuitenkin kakaroiden leikkiä keskenään, kun nillä näytti olevan niin kivaa. Sainpahan vähän lomaa lastenkasvatuksesta. Pentujen lempileikkejä olivat pihan sokkeloissa (lapset tekivät lumilabyrintin) juokseminen, painiminen ja vetoleikit leluilla. Kun ne väsyivät, menivät ne vierekkäin nukkumaan. Soma pari!




Ninni on myös kekseliäs: se meni kakalle aidan läpi naapurin puolelle ja tuli samaa tietä takaisin asiansa toimitettuaan. Me Jirin kanssa kunnioitamme aitaa, vaikka kyllä mekin siitä läpi pääsisimme, kun se on vain lammasverkkoa. Kerran serkulle kävi kämmi. Se hilpaisi aidan läpi naapurin sussari-Stellan pihallle, mutta ei päässytkään takaisin, kun sillä kohdalla on tiivistetty verkko. Surkealta näytti tyttö aidan takana. Oma emäntä pelasti sen sieltä. Onneksi Stella ei ollut silloin ulkona!

Ainoa asia, missä me reilusti päihitämme serkkutytön on syömisnopeus. Ninni on vasta aloittanut, kun me jo lopettelemme. Sillä on muuten kadehdittavan isot annokset. Mekin tahdottiin heti isompia annoksia, mutta ei taipunut äippä. Sanoi vain, että  te olette tarkoin ruokanne käyttäviä säästöpossuja. Not fair, sanon minä!

Loppiaiseksi veimme Ninnin emäntineen kotiin, kun lapsilla alkoi koulu. Onni-setä siellä vähän meitä komenteli luullessaan, että Ninniä pitää meiltä suojella. Nopsaan kävi Onnille kuitenkin selväksi suojelun tarpeettomuus. Manta ja Liinukin kävivät moikkaamassa. Manta ei olisi halunnut tulla sisällle ollenkaan, kun se haistoi taas uuden pennun. Ei vissiin tykkää käppänöistä, eikä varsinkaan pennuista. Nimensä veroinen Kärtty-täti se on.

Nyt ollaan taas kotona. Täällä on rauhallista, ehkä liiankin.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Valepukki ja tähtien sota

Tänä jouluna sain tutustua valepukkiin. Kovasti se esitti oikeaa, ja vermeetkin olivat oikean näköiset. Meikäpoikaa ei kuitenkaan niin vain petetä, kun on tuo laadukas nenä. Koska se oli valepukki, en tervehtinyt enkä varsinkaan kiivennyt syliin partaa nuolemaan. Lahjoja se onneksi toi. Poikiin pukki meni täydestä, vaikka minä kyllä haistoin sen tutuksi tyypiksi: Viljon kummisetä se oli. Pitää toivoa, että ensi jouluna saan taas tavata oikean joulupukin, kun sen sylissä on niin koiramaisen mukavaa. Voihan se olla, että oikea joulupukki liikkuu vain Turun seudulla. Pitää varmaan matkustaa sinne jouluksi.



Tutkimme valepukin tuomia lahjoja.
 


Eilen illalla puhkesi oikea tähtien sota. Oltiin Käpälämäessä vähän niinkuin evakossa, eikä siellä paljon paukkunutkaan. Kotiin kun tultiin, niin jouduttiin vissiin etulinjaan. Niin paljon oli  pauketta, vihellystä, suhinaa ja valonvälähdyksiä ilmassa. Enpä minä niistä juuri välittänyt. Pissaaminen tosin jäi kesken, kun ihan lähellä paukahti. Jatkoin kuitenkin, kun paukku oli ohi.
Nukkumaan mentiin kymmeneltä, tytöt ja me koirat. Kukaan meistä ei edes kylkeä kääntänyt, kun varsinainen hyökkäys oli alkanut yhdeltätoista. Äippä sanoi aamulla, että pommit jysähtelivät melkein ulko-ovella, mutta kaikki muut vain nukkuivat, hän yksin valvoi. Taitaa olla paukkuarka tuo meidän äippä. Ei hyvä!
Pennuista olen oikein ylpeä, kun nekään eivät korvaansa lotkauttaneet mokomalle turhalle metelille. Itse tietenkin näytin hyvää esimerkkiä. Hyvä minä!