torstai 27. joulukuuta 2012

Paras joululahjamme

Saatiin Ninni vieraaksemme, paras joululahjamme.

Ninni on Ellin 13-vee kääpiösnautseri, valkoinen. Ikää sillä on 5,5 kuukautta, eli se on 2 kuukautta Jiriä vanhempi. Ninni ja Jiri leikkivät kahdestaan pentuleikkejä, joten meikäpoika sai vähän vapaata lastenhoidosta. Käytän sen lepäilyyn ja joululahjakanan vinguttamiseen. Äippä sanoi hakevansa apteekista korvatulpat. En ymmärrä, miksi. Tai siis pentujen leikin vuoksi tietenkin.



Ninni ja Jiri leikkivät, kuvannut Ansku
 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Murtovarkaat ja rangaistus

Jiri on kekseliäs kaveri. Se huomasi illalla, että varastohuoneen ovi oli jäänyt raolleen ja muisti heti siellä olevan avaamattoman ruokasäkin. Sinne siis, ja reikä säkin kulmaan. Sieltä alkoi valua taivaan mannaa. Jiri ahmi, ja minä vähän avustin. Meidät keksittiin vasta kotvan päästä. Kyytiä saatiin!

Mentiin nukkumaan aika myöhään. Puolen tunnin päästä Jiri oksensi. Silloin vasta äippä tajusi meidän olleen syömäpuuhissa vähän pidempään. Sitten me mentiin juomaan ja haluttiin ulos kakalle. Nukkumaan taas, mutta Jirillä oli huono olo. Se vain pyöri ja huokaili häkissään. Vähän minuakin ahdisti, mutta en kertonut. Mentiin juomaan ja kakalle ja juomaan ja kakalle... Ei tykännyt äippä.

Aamulla olisi sitten nukuttanut, mutta ulos meidät kyörättiin. Kakkaa tuli. Ruokaa saatiin vain pikku rippunen, kun kuulemma olimme jo syöneet tämän päivän annoksemme. Sitäkään emme olisi saaneet, ellei Jirillä olisi ollut matolääkepäivä.

Minusta tämä ruokarangaistus oli epäreilu, koska kärsimme jo yöllä huonosta olosta ja surkeista yöunista. Säkki nousi meidän ulottumattomiin, joten Jirin on keksittävä jotain muuta kepposteltavaa.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kasvuihme vuorenpeikon luolassa

Jiri kasvaa ihmeen lailla: tullessaan kuukausi sitten se painoi 1,7 kiloa ja nyt 3,5 kiloa. Äippä epäilee, että tulikohan meille sittenkin riiseni eli suursnautseri. Minä taas pelkään vain, että se kasvaa minua vahvemmaksi. Siinä voi mennä petipaikan määrääjä uusiksi, jos niin käy. Kyllä se poika muuten syökin. Ruokaa menee 50 % enemmän kuin minulla. Lisäksi se syö kaikkea muuta: sanomalehteä, oksia, käpyjä, matonhapsuja, jopa nippusiteitä. Jiri on oppinut melko hyvin odottamaan ruokakuppiaan paikallaan istuen. Joskus odotamme kymmenenkin minuuttia.


Käytiin taas Rautalammilla. Muuten oli kivaa, mutta keli oli niin rapsakka, että metsälenkit jäivät tekemättä. Tavan mukaan kävimme myös vuorenpeikon luolassa, jonne piti kiivetä rappuja. Jiri kiipesi sylissä. Vuorenpeikko oli kotosalla muoreineen. Herkuilta tuoksui. Minä vieläkin vähän ujostelen pääpeikkoa, kun hänellä on niin kova ääni, mutta hullunrohkea Jiri olisi kiivennyt syliin. Herkut saatiin.

Äippä yritti vähän kuvailla tonttukoiriaan, mutta emme juuri pysyneet paikoillamme, kun oli niin kylmäkin.





Painia olemme harrastaneet edelleen. Nyt minä saan jo vähän käyttää voimaa ja oveluutta saadakseni Jirin nurin. Ulkona leikimme yleensä takaa-ajoa. Se hiivatin kakara on ruvennut ovelaksi, koska ei ainakaan vielä pärjää vauhdissa. Oikaisee kukkapenkin kautta tai kääntyy yllättäen takaisin päin, kun en huomaa.
Kuvassa olen juuri antanut Jirille vähän tasoitusta veljespainissa:


Pissikakkajutut sujuvat jotenkuten. Kakalle Jiri pyytää ulos, mutta ellei heti päästetä, se pyöräyttää kikkareen sanomalehdelle. Ulos mentyään se reippaasti pissii aina heti, mutta kyllä niitä lätäköitä sisällekin tulee. Sanomalehdelle, matolle tai jopa paljaalle lattialle. Nukkumapaikoilleen ja leikkikehäänsä se ei tietenkään pissi. Saisi mielestäni jo oppia pidättelemään vähän pitempään. Jiri osaa muuten jo nostaa koipea ulkona. Vain hiukan, mutta kuitenkin. Hienoa, pikkuveli!