Lomalla ja sairaslomalla

Me olemme lomalla Suomen parhaassa koiralomahotellissa Rautalammilla. Pääsimme tänne, koska äipälle on tehty jalkaleikkaus ja hän on köpöttelee kyynärsauvoilla. Leikkaus oli laadultaan korjaava eikä siihen liity mitään dramaattisia käänteitä, mutta vuodenvaihteeseen asti jalkaan ei voi laittaa normaalia kenkää. Joulun tienoilla lähdemme kuitenkin kotiin, koska koulujen joululoman aikaan meille löytyy kyllä ulkoiluttajia.

Olemme siis äipän kanssa yhdessä saikulla, mutta tammikuussa aloitamme taas lukuhommat. Kaverikoirahommista on lomaa siihen asti, että äipältä onnistuu normaali kävely, luultavasti vielä koko tammikuu. Suu on parantunut oikein hyvin. Tikit ovat sulaneet ja ikenet kunnossa. Ehkä piankin saan taas syödä Dentastixejä ja porkkanoita. Hotellin henkilökunta luulee antavansa salaa Jirille puruluita, mutta kyllä minä olen huomannut. Viisaana koirana ymmärrän, että juuri nyt kova purtava ei ole minulle hyväksi. Kaikki on siis hyvin suussani, ellei oteta huomioon puuttuvien etuhampaiden takia suuhun pääsevää viimaa. No, kyllä siihenkin tottuu.

Haluatte varmaan tietää, onko ikävä. Äipällä on takuulla, mutta meillä on täällä niin paljon  touhua, ettemme ehdi tunteitamme erittelemään. Ehkä koti-ikävä vaivaa Jiriä, mutta ei hän ole siitä kertonut. Olemme päässeet pitkille lenkeille ja välillä myös vapaana juoksemaan. Sisällä meidän kanssamme leikitään naminpiilotusta ja vetoleikkejä. Tässä hotellissa on siis varsin ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta. Voi olla, että kotiin palattuamme joudumme tyytymään vähempään.

Todisteeksi lokoisista oloistamme laitan tähän kolme kuvaa. Kuvat otti hovikuvaajamme Jorma Knuutinen.


Palvelusväki peittelee lenkin jälkeen.

Minulla on oma peti mukana, koska siinä on paras nukkua.

Lintujen kyttäysvuorossa Jiri.
 

Seuraava postaus tulee vasta sitten, kun olemme taas kotona, koska tämä kaukosanelu on jonkin verran vaivalloista.

Toivotamme siis kaikille ystävillemme oikein herkullista ja leikkisää joulua lenkkejä unohtamatta!

PS Äippä ei ole taaskaan päässyt vähään aikaan kommentoimaan kenenkään blogia, ei edes tätä meidän omaamme. Lukenut on, ja kuulemma kommentointihalujakin olisi. Toivottavasti tilanne korjaantuu mahdollisimman pian.

Mielensäpahoittajana

Kyllä minä niin mieleni pahoitin siellä hammaslääkärikäynnillä, kun menivät salaa viemään minulta 14 hammasta. Vaikka alunperin oli puhetta vain yhdestä poistosta. Ensin pistivät piikillä pyllyyn, sitten menetin tilanteen hallinnan, ja kun heräsin, oli suu kipeä ja maistui pahalle. Päässä pyöri ja paleli. Nälkäkin oli. Erittäin huono päivä.
Valitettavasti se ei ollut siinä. Mentiin kotiin, ja suu oli kipeä, nälkä kurni suolissa, mutta ruokaa en saanut. Pillereitä vain työnnettiin kurkkuun. Haisinkin niin oudolle, että Jiri meni sängyn alle piiloon. Seuraavana päivänä sain vähän ruokaa. Se oli hyvää, mutta maha tuli kipeäksi. Sitä seuraavana päivänä menin ripulille ja aloin oksentaa. Kyllä ei ollut mukavaa se. Pitkin yötä käveltiin äipän kanssa ulkona, ja ihan aina ei ehditty pihalle asti, kun suoli jo ampui. Noloa. Aamulla mentiin takaisin klinikalle, ja minut laitettiin taas tippaan. Olo kyllä vähän helpottui. Sain lääkkeet pahoinvointiin ja ripuliin.
Nyt on elämä paremmalla mallilla. Suu ei ole kipeä, ja tikit ovat melkein sulaneet. Saan ruokaa monta kertaa päivässä, ja se on hyvää, vaikka äippä sanoo sitä ripulipuuroksi. Siinä on riisiä, kauraa ja broilerijauhelihaa. Valitettavasti se tarttuu partaan kuin erikeepperi, ja parta on pestävä aina syönnin jälkeen.

Kivojakin juttuja on tapahtunut. Minusta oli kuva Länsi-Savossa. Olen siinä kuuntelemassa, kun meidän kirjastotäti Merja lukee minulle. Kuva otettiin siellä lukukoiraseminaarissa.




Kuva: Länsi-Savo

Kävimme jo ennen hammaslääkärikeikkaa Pöllönpesällä tervehtimässä Pöllömuoria ja viemässä hänelle pakastettuja ruokia. Saimme esitellä hänelle kaverikoirien työtä oikein huivit kaulassa, vaikka emme virallisella käynnillä olleetkaan. Pöllönpesälle mennään hissillä, mikä on meistä kivaa. Muualla emme olekaan päässeet hissillä ajelemaan.

Sylintäydeltä kaverikoiria

Jiri näyttää, miten rapsutuksia pyydetään

Pakkaskelit yllättivät äipän, ja kaikki vanhat, rikkinäiset talvitossut oli hävitetty. Tilanne korjaantui vauvasukilla. Ne lämmittivät ihan mukavasti ja pysyivät hyvin jalassa. Jiri ei kyllä tykännyt, vaan riisui omansa
.

Kyllä ne vain tossuista kävivät, vauvasukat
 

Mannekiinina

Minulla oli kunnia esitellä lehdistölle Kennelliiton uusi lukukoirahuivi lukukoiraseminaarin yhteydessä. Äippä valittaa kuvan laatua. No, minä en ainakaan ole syyllinen.



Tässä kuvassa ovat seminaarin ainoat miehet.

Laitan tähän linkin asiaa koskevaan juttuun.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/456173-lukukoirien-koulutus-alkaa-ensi-vuonna-tallainen-karvaturri-sopii-tehtavaan

Seminaarissa oli oikein mukavaa, vaikka aluksi ihmettelin, missä lukijat, kun minulla oli oma virka-asu yllä. Sitten arvelin, että äippä oli erehtynyt huivista ja ollaankin kaverikoirakeikalla. Testasin, ja se toimi. Kaikki halusivat rapsutella, ja kyllä minä nautin. Oikein hyvin tutustuin lukukoira Börjen emäntään. Tykkäsin kovasti ja lähetin Börjelle terveisiä. Iltapäivällä minua alkoi kuitenkin väsyttää ja tulin levottomaksi. Lähdimme sitten pois ennen seminaarin päättymistä. Hyvin nukutti kotona.

Lukukoira-asioista voi lukea enemmän Kennelliiton sivuilta. Linkitän senkin.

http://www.kennelliitto.fi/koirat/lukukoirat

Tulinko viisaammaksi? No en, koska keskityin rapsutuksista nauttimiseen. Toivottavasti äippä kuunteli. Varma siitä en kyllä voi olla.

Ensi viikolla on se hammaslääkäri, joten pidän saikkua sen viikon. Kerran ehdimme kuitenkin lukukoirailla ennen äipän saikkua.

Hammaspeikko mellastaa

Ikävä otus hammaspeikko on päässyt tekemään ilkeitä tekosiaan Ninni-serkun ja minun hampaissa. Ninnin suu oli niin kipeä, että syöminenkin oli vaikeaa. Nyt 18 hammasta köyhempänä syöminen on taas alkanut tuntua mukavalta. Olimme Turussa käymässä Ninnin hammaslääkäripäivänä, ja kyllä hän oli aika sairas ja väsynyt vielä seuraavanakin päivänä, mutta nyt ovat asiat jo paremmin.

Ninni-serkku toipilaana

Ninnin kokemuksesta viisastuneena äippä tarkistutti meidänkin hampaamme, kun kävimme rokotuksilla. Minulta löytyi parodontiittia ja ainakin yksi heiluva, siis poistettava hammas. Ensi viikolla on sitten minun vuoroni mennä hammashoitoon. Vähän pelottaa. Jirin purukalusto on hyvässä kunnossa, ihan pikkuisen on hammaskiveä.
Äippä totesi löydöistä viisastuneena, että hampaat olisi pitänyt pestä joka päivä eikä vain kaksi kertaa viikossa. Siihen joudumme nyt Jirin kanssa alistumaan.

Turun reissuun oli juhlava syy, kun äippä täytti pyöreitä vuosia ja perhe halusi järjestää pienimuotoiset juhlat. Vähän kyllä ihmettelen, että mitä ne pyöreät vuodet ovat. Minun mielestäni vuodet ovat paremminkin pitkulaisia.

Reissulla oli oikein kivaa, vaikka Ninni olikin vähän pipi eikä Mudilan koiria tavattu ollenkaan. Olgasta on tullut teini, ja kun Jiri vähän yritti komentaa sitä, se poistui seurastamme kirsu pystyssä eikä ollut sen jälkeen meitä huomaavinaan. Onneksi ympärillä oli paljon meistä tykkääviä ihmisiä.

Työrintamalle kuuluu hyvää. Lukukoirahommat jatkuvat keskiviikkoisin, ja huomenna on se valtakunnallinen lukukoiraseminaari, johon pääsen edustamaan lukukoiria.
Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa kaverikoirahommissa. Siellä oli harjoittelussa Lasse-käppänä, jonka kanssa meistä tuli heti kaverit. Olemme Lassen kanssa melkein samanikäisiä. Toivottavasti pääsen Lassen kanssa töihin toistekin.



Hommissa sylikoirana. En tykännyt ponnarista. Kuva Pia Tiilikka

Uusi ystäväni Lasse  Kuva Pia Tiilikka

Päivän työt on tehty. Kuva Pia Tiilikka

Taikaviittoja ynnä muuta

Syksy on tullut: kylmää, märkää, pimeää näyttäisi enimmäkseen olevan. Minua ei aina huvittaisi lähteä ulkoilemaan, mutta ei tunne armoa äippä. Ei, vaikka itsekin valittaa kurasta ja märästä ja sanoo, ettei meidän pukemisemme ole mitenkään helppoa. Onko pakko pukea? Kysyn vaan. Vastauskin tuli: kurapuvut ja tossut tai suihkuun lenkin jälkeen. Ei sitten ollutkaan vaikea valita.

Kurahousut, ja minulla vielä tossutkin





 

Äippä halusi parantaa meidän näkyvyyttämme ja hommasi meille uudet taikaviitat, kun entiset ovat kovassa käytössä kuluneet. Jiriin iski sahapukkihalvaus, kun uusi viitta puettiin, mutta onneksi ulkona vaiva parani. Nämä ovat mukavammat päällä kuin entiset. Pimeällä meillä on taikaviittojen lisäksi valot, ja silloin äipälläkin on taikaviitta valoineen.

Kun on kunnon taikaviitta, näkyy aina.

 Lukukoirailu on päässyt hyvin vauhtiin. Nyt syksyllä lukijat ovat tuttuja jo keväältä. Ikäväkseni kuulin, että osa lukijoista oli jo viimeistä kertaa, kun lukuvuoro vaihtuu toiselle toppuluokalle. Sielläkin on onneksi ennestään tuttuja lukijoita. Äippä kertoi myös, että pääsen esiintymään valtakunnalliseen lukukoiraseminaariin marraskuussa. Odotan kovasti, että tapaisin siellä ihanat kollegani Sylvin ja Typyn, mutta äippä sanoi, että seminaari on tarkoitettu koirien ohjaajille ja muille asiasta kiinnostuneille ihmisille. En ymmärrä: LUKUKOIRAseminaari!

Vähän on haikeaa, kun tämä lukija oli viimeistä kertaa.

Tänään on tarjoilu ollut myöhässä. Äippä sanoo, että kelloja on siirretty ja nyt on normaaliaika. Minun mielestäni kellot ovat entisillä paikoillaan  eikä tarjoilun hitaudessa ole mitään normaalia.
Vastalause!

Äippä siivoili askartelulaatikkoa ja löysi sieltä tällaisen kuvan meistä koiraserkuksista agihommissa. Ei hassumpaa, vaikka Hipsu onkin oikaissut radalta palkintokorokkeelle omavaltaisesti. Tämä on minun mieleistäni taidetta.



 

 



 

 

 

 

 

 

Autolla ajetaan varovarovasti...

Reissattiin taas. Meillä oli serkustapaaminen Turussa, sekä koira- että lapsiserkuksille. Mahtava reissu.

Kotona autoon lastattiin äipän ja meidän lisäksi Voimakaksikko ja kaikkien meidän tavarat. Vähän teki tiukkaa, mutta kyllä kaikki tarpeellinen, esimerkiksi meidän ruokamme mahtui.

Eka yö oltiin Mudilassa mudiserkkujen: Jekun, Hipsun ja Pullervon luona. Jekku komensi meitä, ja Pullervo yritti kiusata, mutta Hipsu oli mukava kuten aina. Iitu vei Voimakaksikon ja mudit aksaamaan. Paavo oli ohjannut Jekkua, joka kuitenkin teki välillä jekkuja ja karkasi Iitun luo.

Aamulla lähdetiin Kauhulaan, jossa oli sitten lapsiserkusten tapaaminen. Koiraserkuista siellä asuvat tyttöystäväni Ninni ja Olga-russeli, joka tykästyi enemmän Jiriin. Ei hyvä, koska Jiri ei tykästynyt Olgaan, vaan yritti pomottaa sitä. Fiksuna koirana Olga poistui paikalta.

Paljon oli taas ihania uusia hajuja lenkeillä haisteltavana. Melkein meinasi seota polla, kun oli niitä erikoisen hyvänhajuisia tyttöjen viestejä.

Potrettiin ei saatu mudeja eikä vanhinta lapsiserkkua, joka muuten vietti 17-vuotissynttäreitään.

Tässä koko joukko, paitsi yksi tyttöserkku ja mudit.

Reissu oli melko pikainen, koska Voimakaksikon koulun takia kotiin piti tulla jo sunnuntaina. Mutta kyllä vain lyhyetkin reissut virkistävät.
Sitäpaitsi huomenna lähdetään taas tien päälle. Käymme Haukivuorella lukukoirahommissa ja sitten Rautalammille. YESS!

Tuplahuivien virkamies

Nyt minä vasta ylpistynkin, kun sain suoritettua kaverikoirahuiviin oikeuttavat vierailut ja kaverikoirahuivi tulla tupsahti postissa. Pakko myöntää, että aikaisemmin vähän kadehdin Jirin kaunista huivia. Nyt on Jirin vuoro olla mörkkinä, kun sillä ei ole toivoakaan lukukoiraksi pääsemisestä.
 

Tänään on taas työpäivä. Lukijoiksi on tulossa vaihteeksi kuudesluokkalaisia. Enkä pelkää ollenkaan, vaikka äippä sanoi, että ovat melkein murkkuja. Luotan omaan viehätysvoimaani kuin pukki suuriin sarviinsa. Toivottavasti he eivät kuitenkaan ole valinneet kovin pelottavia kirjoja, satuja ei ainakaan ole tiedossa. Muistan vieläkin, miten jännitin prinsessa Kultakutrin puolesta.


Muuten olemme viettäneet normaalia ja vähän tylsääkin kotielämää. Tavallista enemmän olemme saaneet olla pihalla, kun on ollut kauniita päiviä ja äippä on tehnyt pihahommia.  Muutama metsälenkki ja pari voimakaksikon vierailua ovat piristäneet kovasti.
Parina iltana pihalla on vieraillut siili, ja Jiri on luullut sitä kaameaksi viholliseksi, kun se on murissut. Yritin kyllä varoittaa Jiriä, mutta eihän se uskonut, vaan meni haistelemaan liian lähelle. Pikkaisen vinkauksen päästi velipoika, mutta kovapäisenä tyyppinä ryntäsi saman tien takaisin siilin lähituntumaan. Molemmilla kerroilla äippä vei siilin turvaan tien taakse sähkölinjalle.

Lukuvuosi on alkanut

Kesä ja loma menivät, ja lukukausi alkoi. Jatkamme entiseen tapaan tässä koulun yhteydessä olevassa lähikirjastossa, joka ei ainakaan vielä ole lakkautuslistalla kuten muutama muu Mikkelin lähikirjasto.
Äippä sopi opettajien ja kirjastonhoitajan kanssa jo keväällä, että syyslukukaudella lukevat tokaluokkalaiset, kun ekaluokkalaiset eivät vielä osaa lukea. Kevätlukukaudella on sitten ekaluokkalaisten vuoro. Joskus voi olla muitakin lukijoita.

Ensimmäisellä lukukerralla oli kaksi tuttua lukijaa ja kaksi uutta. Opella taitaa olla tiukka tilanne, kun kaikki haluaisivat lukea minulle. Makeeta olla suosittu. En ylpisty, en ylpisty, en ylpisty, paitsi ehkä ihan vähän.

Minulla on myös surua, kun mentorini ja lukukoirahuivini lahjoittaja lukukoira Black on lähtenyt tuonilmasiin. Blackin muistoksi laitan tähän uudelleen kuvan, jossa lukukoirahuivi on ensimmäisen kerran minulla. Black'illä on tietenkin kaikki hyvin siellä tuonilmasissa, ja toivottavasti sielläkin joku lukee hänelle aina joskus.

Me virkamiehet.

Olen saamassa myös kaverikoirahuivin, kun tämänpäiväisen kaverikoirailun jälkeen olen tehnyt huiviin vaadittavan määrän vierailuja.
Olen muuten kuullut ihmisten puhuvan joistakin huivikielloista. Eivät kai ne koske virkakoiria ja heidän huivejaan. Pitänee ottaa asiassa yhteyttä Masa Makkoseen, joka on KoPU:n puoluesihteeri.

 

Black'in muistolle

 

Kuva ja teksti Eija Taipalinen

Pullervon faneille

Jos haluatte tietää enemmän Pullervosta ja hänen toilauksistaan, niin käykää Facebookin sivulla Pullervo tai blogissa Mudilan elämää ( http://schnauzezu.blogspot.fi/ ). Me kirjoittelemme Pullervosta vain silloin, kun harvakseltaan tapaamme.

Pullervo todellakin luulee olevansa koiramaailman kingi!

Serkkuja tapaamassa

Käytiin Turkkusessa tervehtimässä siellä asuvia serkkujamme. Voimakaksikon nuorempi puolikas oli meillä mukana.

Mukava oli lomamatka, vaikka emme tällä kertaa tavanneet ollenkaan Hipsu- ja Jekku-serkkuja. Lenkkeiltiin monenlaisilla kokoonpanoilla, ja oli taas uusia hajuja. Kelit olivat hyvät, joten saimme olla paljon pihalla leikkimässä.

Uusimmat serkkumme ovat Olga-russeli, jonka olen täällä jo esitellytkin ja Pullervo-mudi, joka asuu tietenkin Mudilassa äitinsä Hipsun ja enonsa Jekun kanssa. Pullervo on kova poika pullistelemaan, joten nimi sopii sille kuin luu koiran hampaisiin.

Viljo ja Ninni mietiskelevät.

Pihalla oli juomavesiastia, johon joku hullu oli laittanut palloja. Vesi oli ihan kelvollista.

Pullervo esitteli harvoja hampaitaan, mutta Olgaa vain nauratti.

Pullervo: etkö yhtään pelästynyt? Edes ihan pikkuisen.

Kotimatkalla poikettiin tankkaustauolle.

Poikkesimme Renkomäen ABC:llä, misä oli terassilla oikein vesikuppi koirille. Me saimme pöydästä ranskalaisia perunoita, kun Viljo ja äippä eivät jaksaneet syödä kaikkea. Jätskiä emme saaneet, vaikka pyysimme.

Minulla on muuten ongelma, joka koskee sihteeriäni. Hän ei aina viitsi ruveta tekemään postausta,
vaikka minulla olisi asiaa. Onko teillä muilla tällaisia ongelmia, ja miten olette ne ratkaisseet? Uhkailu, kiristys vai lahjonta?

Ja sihteerillä on ongelma uuden älypuhelimensa kanssa, joka ei ehkä olekaan kovin älykäs. Puhelin laittaa kaikki kommentit kaksi kertaa. Syytä ei ole keksinyt sihteeriä viisaampi älypuhelinasiantuntijakaan. Johtopäätös: älypuhelin ei ole ollenkaan älykäs, mutta oma tahto sillä on.

Arvostettua ja yliarvostettua

Tuli vähän suunniteltua pitempi postaustauko, kun sihteeri sairasti toista viikkoa jotakin ihme loro-virusta, joka piti hänet melkein viikon tiukasti sängyn ja vessan välissä. Aluksi kulki ämpärikin mukana koko ajan. Nyt on saikku päättynyt, ja taas mennään.

Kävin tänään pitkästä aikaa kaverikoirakeikalla, parinani Hilla-neiti. Ihan aluksi minua jännitti ihan sikana ja olisin halunnut lähteä heti pois. Äippä sanoi kuitenkin, että istuskellaan nyt tässä pihalla, kun on kerran tultu. Pian muistinkin homman jujun ja lähdin rapsutuksia pyytämään. Niitä sain oikein Porvoon mitalla, joten aloin palkinnoksi pussailemaan asukkaita. He tykkäsivät ja kehuivat minua. Ihan pikkuisen röyhistin rintaani, kun huomasin miten arvostettu olen näin koirana. Eivät he nimittäin äippää rapsutelleet ja kehuneet.
Keikan jälkeen väsytti ihan kummasti ja keljutti, kun kotona odottanut Jiri olisi halunnut leikkiä. Ärähdin sille, johan tokeni.

Vie muualle se kamerasi, haluan tutustua rauhassa tuohon kauniiseen neitiin!

Ai Hilla. Nimesi on yhtä kaunis kuin olet itsekin.

 

Eilen äippä piti koirien siivouspäivää. Meitä kammattiin, saksittiin ja ajeltiin koneella oikein urakalla. Jiri on karvaisempi kuin minä, joten se joutui olemaan käsittelyssä paljon minua pitempään. Ihan vähän minua säälitti.

Illalla seurasi päivän lopullisesti pilannut täyspesu molemmille. Eipä auttanut, vaikka huomatessani äipän pesuvalmistelut piilouduin sängyn alle. Vähän yritin murahtaakin, kun minua tultiin hakemaan - ei auttanut sekään. Pesukurjuus täydennetään aina pesun jälkeen puettavilla kylpytakeilla, joista emme yhtään tykkää. Yöllä vielä paleli, joten kaivauduin äipän peiton alle.
Minun mielestäni tämmöinen koirien siivous ja etenkin pesu ovat täysin yliarvostettua toimintaa. Jopa turhaa ja ehkä vahingollistakin.

Onko ihan pakko vielä pitää näitä?

Huomenna lähdemme Turkuun ja otamme voimakaksikon nuoremman puoliskon mukaan. Päivän paras uutinen on se.

Hyvää viikonloppua teille kaikille, ja varsinkin niille, joiden lomat loppuvat ensi viikolla!

Metsässä saalistamassa

Kävimme pitkästä aikaa metsässä. Lähtöä tehdessä vähän kummastelimme, kun äippä pakkasi autoon kaikenlaista tarpeetonta: erikokoisia ämpäreitä, pahvilaatikon ja marjanpoimurin. Sitten kuitenkin muistin, että nämä kapineet merkitsevät marjastusta. Jippii, minä rakastan mustikoita!

Olihan siellä niitä mustikoita, mutta minun marjastustani vähän häiritsi, kun piti vahtia äippää eksymiseltä ja kaatumiselta. No, ei eksynyt, kun auto oli koko ajan näkyvissä. Eikä kaatunut, kun äippä piti yhtä kävelysauvaa mukanaan koko ajan. Loppupelissä pahin haitta marjastukselleni oli paikalliset ilmavoimat, jotka hyökkäsivät kimppuumme runsaslukuisina kaikilla asetyypeillään. Siinä oli itikoita, mäkäräisiä, paarmoja ja amppareita. Saalistin kuitenkin mustikoita hyvällä menestyksellä, samoin Jiri. Löysinpä muutaman metsämansikankin, nampsis.

Yksi herkkutatti osui silmiin, mutta äippä ehti kieltää minua syömästä sitä. Palkinnoksi kiltteydestäni sain pienen palan tatista, kun äippä pilkkoi sitä. Siinä ei ollut toukan toukkaa! Herkullista oli. Äippä alkoi heti suunnitella tälle päivälle retkeä tattipoluille, mutta ainakin vielä sataa.

Kiva saalis




Muutakin, vähän vähemmän mukavaa tarttui metsästä mukaan. Minun, ja varsinkin Jirin jalka-, parta- ja mahakarvat olivat ihan vihreinä pienistä siemenistä. Siitä seurasi meille kaikille työläs ja ikävä kampaaminen tiheällä kammalla heti, kun karvat olivat kuivuneet. Vähän lohdutti tietenkin se, että siinä samalla olisivat löytyneet punkit. Niitä ei kuitenkaan ollut. Meillä on kyllä Bravecto-lääkitys punkkeja vastaan, mutta silti punkkitarkastus tehdään aina luontoretken jälkeen. Tänä kesänä ei ole toistaiseksi löytynyt punkin punkkia.

PS Valitan kuvan laatua. Se on ensimmäisiä äipän uudella puhelimellaan ottamia, ja sen huomaa! Sen saa kyllä suurennettua klikkaamalla.
PS2 Eilen kuva oli vielä postimerkin kokoinen, mutta nyt se on suurentunut itsestään. Mystistä.

Juhannusheila Peppi

Juhannus tuli ja meni. Vieraita virtasi, joten vietimme juhannuksen kotosalla. Näin oli hyvä, koska kaikki vieraat olivat mieluisia.

Kaikista mieluisin oli Peppi-mudi, joka oli lähtenyt Jekun kaveriksi lomailemaan, kun Hipsuliisi on vielä mammavapaalla. Saimme siis juhannusheilan ihan odottamatta. Me tykkäsimme Pepistä ihan kybällä. Jekku yritti kyllä omia tytön itselleen, mutta saimme me silti leikkiä heilamme kanssa.

Peppi tykkää kovasti myös lapsista. Se halusi koko ajan olla siellä missä lapsetkin ja työnsi vielä vaativasti päänsä syliin rapsuteltavaksi. Pepillä on mudiksi hassun pitkät ja karvaiset taittokorvat. Minusta ne ovat oikein sievät. Ja nuo silmät sitten, oih!

Paavo ja Peppi tutustuvat taiteeseen, mielenkiintoista oli.
 

 Minäkin olisin halunnut tutustua taiteeseen, mutta kun pääsin syliin, niin lehdessä olikin ihan muita juttuja. Olin vähän pahalla päällä kuvauksessa, kun Iitu oli vienyt minulta karvat enkä ollut ihan edustavimmillani.


Mudit kävivät uimassa, meitä ei kiinnostanut. Peppi löysi itsestään vesipelastuskoiran ja yritti kiskoa Iitua rannalle. Viljo sai uida ihan rauhassa. Tosin vepe-koiran pitäisi osata uidakin..

 





Jekku ihmettelee mudia, joka ei halua uida.

Virka-asut virkamiehille

Olemme nyt virkamiehiä molemmat, kun meillä on virka-asutkin. Jiri sai kaverikoirahuivinsa tänään ja minä lukukoirahuivini vähän yli viikko sitten. Minä joudun vielä odottelemaan kaverikoirahuiviani, kun en ole lukuhommien takia ehtinyt kovin paljoa kaverikoirahommiin. Oikein ylevän virallinen olo tässä nyt kuitenkin on. Pitänee ruveta arvokasta käyttäytymistä harjoittelemaan.
Äippä yrittää kyllä väittää, ettemme me ole virkamiehiä emmekä edes virkakoiria vaan hyötykoiria. Ihan tyhmiä juttuja se on väittänyt ennenkin. Me olemme miehiä, ja meillä on virka-asut ja virkatehtäviä, siis olemme virkamiehiä m.o.t.

Minun huivini on vähän iso, kun sain sen perintönä Black-lukukoiralta, joka jäi eläkkeelle. Black on bouvier, eli jonkun verran minua isompi herrasmies.

Meillä alkoi eilen kesäloma, kun seuraavat virkatehtävät ovat vasta 20.7. Lomarahaa emme ole saaneet, mutta äippä lupasi meille sentään lomaluut. Hyvä niin. Laskutaitoni on vähän puutteellinen, ja joku olisi voinut huijata lomarahat, mutta luuasioissa minua ei huijata.

Hyvää lomaa teillekin!

Aatun sunnuntaivirsi

Sunnuntaina ensin keljutti ja sitten alkoi runottaa:

Kesäaamun rauha
hyökyy yli pihan,
Klippo heinää rouskuttaa
naapurissa ihan.
Tuolla laulaa konesaha,
soinniltansa melko paha.
Kuoroon liittyy trimmeri,
mopo, painepesuri.
Jotkut vielä juhlivat,
meillä koirat haukkuvat.
Ihana on sunnuntai,
voi kun tulis maanantai.

 

 

Annamme kaikkien kukkien kukkia, ainakin toistaiseksi.

 

Ulkolukukoirana

Ihan oikein näit. Ulkolukukoirakin olen. Ulkona luettiin tiistaina, ja minä olin tietenkin kärppänä, tarkoitan käppänänä paikalla kannustamassa lukijoita.

Ulkolukutapahtuma on täällä Otavassa jo perinne. Toukokuun lopulla kirjasto kutsuu samalla kampuksella toimivat Otavan koulun ja Otavan opiston tunniksi lukemaan kampuksen puistoon. Kirjastonhoitaja järjestää kaikille vanhat Hesarit pyllyn alle ja alakoululuokille ikään sopivat kirjakassit, joista kukin lapsi valitsee itselleen luettavaa, ihan oikeita kirjoja.

Tänä vuonna sää suosi, ja lukijoita oli noin 200, eli alakoulun luokat 1 - 6 ja opiston maahanmuuttajaluokka, ja opettajat tietenkin. Minä kiertelin ryhmän luota toisen luo pyytämässä ääneen lukemista ja rapsutuksia. Molempia sain. Erityisen mukavaa oli, kun löysin joukosta tuttuja lapsia, jotka olivat lukeneet minulle jo aikaisemmin. Ja superhyperyllärinä joukosta löytyi myös meidän Paavo, jonka löytämisestä innostuin niin kovasti, että kaadoin nurmikolle koko ukon ja ja nuolin naaman ihan kokonaan. Paavon kavereita nauratti.

Tunti meni nopsaan, puhelimia oli näkyvillä vain maahanmuuttajaluokkalaisilla, ja tabletteja joillakin opettajilla, jotka ottivat tilannekuvia. Ja uskokaa tai älkää: lähtiessään lapset kiittivät kuuloetäisyydelle osuneita järjestäjiä ja minuakin eikä puistossa ei ollut roskan roskaa. Fiksuja lapsia täällä meidän koulussa!

Kaikki lukijat eivät mahtuneet samaan kuvaan.

Kyllä pojat lukevat siinä missä tytötkin.

Lopussa oli jo aika lämmin.

Hyvin maittoi uni koko loppupäivän.

Palkinnoksi talven uurastuksesta sain namipussin, jonka äippä kyllä laittoi reppuunsa. Syksyllä jatkamme koululaisten kanssa, ja kesällä pidämme pari kaikille avointa iltavastaanottoa.

Serkkumme Olga-neiti

Uusin serkkumme Olga, Ninnin pikkusisko, käväisi kylässä. Olga ei ole käppänä vaan russeli.

Pakko sanoa, että melko vauhdikas tapaus, kun sai Jirinkin kyllästymään leikkimiseen. Olga on vielä pentu, joten mihin vielä ehtiikään.

Noloja juttujakin Olgalle sattui, kun se pissi muutaman kerran sisälle. Siis voitteko kuvitella, pissi sisälle ihan pokkana? Toivottavasti se on sisäsiisti, kun seuraavan kerran tavataan.

Olga on ihan ookoo, joten hyväksyimme sen serkuksi.

Pari kuvaa meistä Olgan kanssa. Kuvat Anna-Kaisa Kaukola.

Voi pientä juhlijaa...

Kävimme Pöllömuorin 95-vuotisjuhlissa. Pöllömuorin kaikki viisi lasta olivat paikalla, jotkut avec. Vaikka mitä lapsia ne nyt ovat, kun ikähaarukka on 54 - 71 vuotta. Ihan kaikki tykkäsivät meistä, vaikka koirien hajujen lisäksi ilmassa oli kissojenkin hajuja. Jos kaikkien koirat olisivat olleet juhlissa olisi siellä ollut aika ahdasta.

Tärkeintä juhlissa oli tietenkin se, että Pöllömuori itse oli virkeällä mielellä. Toiseksi tärkeintä oli se, että saimme runsaasti silityksiä, rapsutuksia, haleja ja lattialle pudonneita herkkuja. Saimmepa maistella kermavaahtoakin. Se oli minun mielestäni epäilyttävää ja sotkuista syötävää, mutta Jiri tykkäsi. Pääsimme myös kunnon kaupunkilenkille. Oi niitä hajuja!

Jiri tykkää sylittelystä.



 

Minä olisin valinnut sellaisen kuvan, jossa olen vähän edustavamman näköinen ja etualalla, mutta kun en osaa läppäriä käyttää, niin on tyydyttävä sihteerin valintoihin.

Juhlista palattua on väsymys käynyt käpälään, tai oikeastaan kahdeksaan.  Kun äippä ehdotti pientä iltalenkkiä, menin sängyn alle murisemaan ja Jiri meni häkkiinsä. Sanoma meni perille: ei menty lenkille. Ehkä huomenna jo haluamme.

Perinteinen vappurieha

Meillä Jirin kanssa on ihan ikioma vappuhuvi: puhkomme ilmapalloja hampailla. Jostakin syystä pallot pitää tappaa pihalla. En ymmärrä, ihan siistiä hommaahan se on. Se on sekä ihanaa että kamalaa, ja joka tapauksessa siihen tulee himo. Yksi pallo jäi kitumaan huomiseen, kaikki muut tapoimme. Raatojen kerääminen on äipän homma.



Vielä olisi muutama jäljellä.





 

Vappuun kuuluu myös herkuttelua. Saimme ulos vappuluut ja ruuan kanssa vähän juuston palasia. Äippä söi kahvin kanssa tippaleivän, josta tippui aika mukavasti meillekin. Miksi se muuten on tippaleipä, tippuleipä olisi paljon kuvaavampi nimi.

Jiri-turilas vappuluunsa kimpussa.

 Huomenna alkaa arki, mutta onneksi pihalla on kuitenkin se kituva pallo ja luiden tähteitä. Juhlatkin on tiedossa, kun Pöllömuori täyttää torstaina 95 vuotta. Juhlissa on aina mukavasti ruokaa lattialla, joten odottelemme torstaita kieli pitkällä.

 

Vuolingonhovin prinssi ja kirjaston kingi

Jiri on ollut ahkerana kaverikoirahommissa. Vielä yksi käynti, niin se saa ammattitaitonsa merkiksi kaverikoirahuivin. Ai minä kadepussi? En ollenkaan, minähän olen ensisijaisesti ammattitaitoinen ja ahkera lukukoira. Kirjastolla on vain talous niin tiukalla, että lukukoirahuivia pitää odotella syksyyn tai jopa ensi vuoteen. Ei haittaa, tämän meidän kirjaston kingi minä olen joka tapauksessa, ja kaikki kirjastossa käyvät tietävät minut lukukoiraksi ilman huiviakin.

Kaverikoirahommissa saa joskus tuntea itsensä ihmeidentekijäksi. Jiri on kesyttänyt yhden koirien vihollisen ystäväkseen. Ekalla käyntikerralla tämä henkilö oli sanonut, että koirat ovat inhottavia ja likaisia, eikä niitä saisi ollenkaan tuoda sisälle. Toisella käynnillä hän oli kysynyt Jirin ikää ja kolmannella hän oli jo halunnut silittää Jiriä. Eräässä toisessa paikassa äippä oli nostanut Jirin yhden vanhuksen syliin, ja tämä ihminen silitteli Jiriä ja rupesi kertomaan omista koiristaan. Pois lähtiessä henkilökunta oli kertonut, että tämä vanhus ei ollut puhunut mitään kokonaiseen viikkoon, eikä häneen oltu muutenkaan saatu kontaktia.

Vuolingonhovin palvelutalon henkilökunta on nimittänyt Jirin Vuolingonhovin prinssiksi ja luvannut hankkia Jirille kruunun. En yhtään ymmärrä, miksi. Onhan se toki käynyt siellä useita kertoja, mutta Jirin käytöstä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kuninkaalliseksi. Se on hyvin hellyydenkipeä ja kerjää rapsutuksia, silityksiä ja taputtelua ihan keneltä hyvänsä. Saatuaan haluamansa se mielellään pussaa. Erittäin rahvaanomaista mielestäni. Ja luultavasti semmoinen kruunu on erittäin epämukava - ellei se ole syötävää.

Kaverikoirakäynneillä ei tietenkään voi kuvata, joten kuvia on vain koirista. Tässä koirajoukko eräällä käynnillä valmistautumassa.

Koirat edestä: Jiri, Aida, Pessi ja Illi

Kevät on edennyt mukavasti ja kelit ovat olleet hyviä näihin päiviin asti. Näistä viime päivien raekuuroista en kyllä tykkää. Puulavesi on suurimmalta osalta sulanut, joten uimahaluiset voivat käydä heittämässä talviturkkinsa. Minä en ui, koska haluan pitää kiinni karvoistani.

Meidän uusi tyttöserkkumme Olga kasvaa nopeasti. Emme ole vielä tavanneet, mutta parin viikon päästä hän on tulossa vierailulle. Ninni-serkkukin tulee. Odotamme kovasti.

Olga ihmettelee lunta. Kuva Anna-Kaisa Kaukola

Ninni ja Olga tykkäävät toisistaan. Kuva Anna-Kaisa Kaukola

Kevätkevätkevät!

Se on täällä taas, kevät. Kevät on ihania hajuja ylenmäärin, siilien herääminen, metsälenkkejä, leluja pihalle ja hyvälle haisevia koiraneitoja. Tietenkin myös pihalta jahdattavat linnut runsastuvat.  Jirille kevät on vähän kurjempaa, kun kunnon kakkapaikat katoavat sulavan lumen mukana.

Äipälle eka kevättyö pihalla on meidän talviajan tuotostemme kerääminen kompostiin.

Nauttikaa nyt, ystävät! Kohta on kesä: ilma täynnä ötököitä, ja kuumakin voi olla.

Lempileluni tällä hetkellä: rääkyvä hanhi. 

Äippä on varautunut kesälintuihin ostamalla pihakoivuun linnunpöntön. Se tosin lojuu vielä terassilla odottamassa kiipeilytaitoista puuhun viejää.
Meiltä vietyjä pohjavilloja äippä on laittanut talipallohärveleihin pesän rakentajia varten. Peitinkarvat ovat kuulemma liian pitkiä ja sitkeitä: linnunpojat voisivat kuristua niihin, joten ne menevät kaatopaikkaroskiin.

Tässä on Jirin pohjavillaa. Hyvin on tirpoille kelvannut.

Kukkiakin pihalla jo on, vaikka omasta mielestäni minä olen kevään kaunein kukkanen enkä ymmärrä ollenkaan, miksi minut aina komennetaan pois kukkapenkistä.
Ensimmäisenä alkoivat kukkia sinivuokot heti kun lumi niiden päältä suli. Linnut ovat levittäneet sinivuokkoja naapurinkin pihalle. Ei haittaa.
Nyt kukkivat myös krookukset, ja seuraavana vuorossa on varmaan rikkaruohojen armeija.



Mökille ei ole päästy, kun tie on vielä sulamisvesien pehmittämä. Ensi viikolla ehkä.