sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lukuvuosi on alkanut

Kesä ja loma menivät, ja lukukausi alkoi. Jatkamme entiseen tapaan tässä koulun yhteydessä olevassa lähikirjastossa, joka ei ainakaan vielä ole lakkautuslistalla kuten muutama muu Mikkelin lähikirjasto.
Äippä sopi opettajien ja kirjastonhoitajan kanssa jo keväällä, että syyslukukaudella lukevat tokaluokkalaiset, kun ekaluokkalaiset eivät vielä osaa lukea. Kevätlukukaudella on sitten ekaluokkalaisten vuoro. Joskus voi olla muitakin lukijoita.

Ensimmäisellä lukukerralla oli kaksi tuttua lukijaa ja kaksi uutta. Opella taitaa olla tiukka tilanne, kun kaikki haluaisivat lukea minulle. Makeeta olla suosittu. En ylpisty, en ylpisty, en ylpisty, paitsi ehkä ihan vähän.

Minulla on myös surua, kun mentorini ja lukukoirahuivini lahjoittaja lukukoira Black on lähtenyt tuonilmasiin. Blackin muistoksi laitan tähän uudelleen kuvan, jossa lukukoirahuivi on ensimmäisen kerran minulla. Black'illä on tietenkin kaikki hyvin siellä tuonilmasissa, ja toivottavasti sielläkin joku lukee hänelle aina joskus.

Me virkamiehet.
Olen saamassa myös kaverikoirahuivin, kun tämänpäiväisen kaverikoirailun jälkeen olen tehnyt huiviin vaadittavan määrän vierailuja.
Olen muuten kuullut ihmisten puhuvan joistakin huivikielloista. Eivät kai ne koske virkakoiria ja heidän huivejaan. Pitänee ottaa asiassa yhteyttä Masa Makkoseen, joka on KoPU:n puoluesihteeri.

 
Black'in muistolle
 

Kuva ja teksti Eija Taipalinen


13 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista kirjoituksesta ❤

    VastaaPoista
  2. Voe miten itkettävän kaanis kirjotus tuossa kuvassa <3 Varmasti on Black´illä kaekki hyvin ja sillä on lukijoeta sielläe missee se nyt on.
    Kommeet on nuo huivit ja kaverit niihen huiviin kansa :) On aehetta kyllä olla itestään ylypee. Mukavata lukukaavven jatkoo vuan sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonilmasissa on varmasti kaikilla koirilla asiat hyvin, koiraseuraakin riittää. Sitä vain ihmettelen, että kuka lukukoirille lukee, jos siellä on vain koiria.

      No, olen sitten ihan pikkuisen ylpeä itsestäni, kun kerran annoit luvan. Minusta mäyräkoirat ovat aina olleet niin viisaita, että niiden sanaan voi luottaa.

      Hyvää syksyä sinnekin!

      Poista
  3. Kyyneleet tuli meidänkin äipän silmiin, kun luki minulle tätä Blackin muistokirjoitusta. Kaunista!
    Mutta on teillä pojat upeat huivit ja kivat työmaat! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta parhaita työmaita ovat sellaiset, missä on lapsia. Jiri taas tykkää käydä palvelutaloissa, kun siellä saa niin paljon rapsutuksia. Hyvin onnistui tuo äipän meille suunnittelema työnjako.

      Hyvää syksyä sinne Turkuun!

      Poista
  4. Voi nyyh, eivät lukukoiratkaan ole ikuisia...
    Mutta hienoa, että te jatkatte, lukijoita taatusti riittää. Työniloa ja mukavia lukuhetkiä sinne Etelä-Savoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että tuonilmasiin lähtö on meillä kaikilla joskus edessä. Ihmiset sitten jäävät suremaan.

      Tietenkin jatkamme näitä kivoja hommia. Mikkelin seutu on nyt saamassa monta uutta kaverikoiraa, ja ainakin yksi uusi lukukoirakokelaskin on.

      Terveiset Kuopijoon ja mukavia lukuhetkiä!

      PS Äippä haluaa lisää videoita sinusta :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kivaa, että lukutapaamiset jatkuvat taas! Ja surullista tietysti, että mentorisi on siirtynyt pois tästä maailmasta, mutta onneksi lukeminen ja kirjoista innostuminen jatkuu ja varmasti Blackinkin tekemä työ näkyy vielä lapsissa, jotka pääsivät hänelle lukemaan ja jonka kautta heissä ehkä elää lukemisen ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Black teki hienoa ja uraauurtavaa työtä lukukoirana, ja jätti ISOja tassunjälkiä pienten lukijoidensa - ja muidenkin sydämiin. Minustakin on kiva katsoa, miten iloisina lapset minulle lukevat. Nekin, joille lukeminen on jostain syystä erityisen vaikeaa.

      Poista
  7. Hyvä pojat ja työn iloa! Huivikielto ei koske lukukoiria eikä varmaankaan kaverikoiriakaan. Ainakin Typy kantaa huiviaan suurella ylpeydellä.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Meistäkin on vähän polleeta, kun on huivi kaulassa. Huivista on meille myös merkki siitä, että ollaan töihin menossa.
      Hyvää alkanutta lukukautta sinulle, Typy!

      Poista