Taikaviittoja ynnä muuta

Syksy on tullut: kylmää, märkää, pimeää näyttäisi enimmäkseen olevan. Minua ei aina huvittaisi lähteä ulkoilemaan, mutta ei tunne armoa äippä. Ei, vaikka itsekin valittaa kurasta ja märästä ja sanoo, ettei meidän pukemisemme ole mitenkään helppoa. Onko pakko pukea? Kysyn vaan. Vastauskin tuli: kurapuvut ja tossut tai suihkuun lenkin jälkeen. Ei sitten ollutkaan vaikea valita.

Kurahousut, ja minulla vielä tossutkin





 

Äippä halusi parantaa meidän näkyvyyttämme ja hommasi meille uudet taikaviitat, kun entiset ovat kovassa käytössä kuluneet. Jiriin iski sahapukkihalvaus, kun uusi viitta puettiin, mutta onneksi ulkona vaiva parani. Nämä ovat mukavammat päällä kuin entiset. Pimeällä meillä on taikaviittojen lisäksi valot, ja silloin äipälläkin on taikaviitta valoineen.

Kun on kunnon taikaviitta, näkyy aina.

 Lukukoirailu on päässyt hyvin vauhtiin. Nyt syksyllä lukijat ovat tuttuja jo keväältä. Ikäväkseni kuulin, että osa lukijoista oli jo viimeistä kertaa, kun lukuvuoro vaihtuu toiselle toppuluokalle. Sielläkin on onneksi ennestään tuttuja lukijoita. Äippä kertoi myös, että pääsen esiintymään valtakunnalliseen lukukoiraseminaariin marraskuussa. Odotan kovasti, että tapaisin siellä ihanat kollegani Sylvin ja Typyn, mutta äippä sanoi, että seminaari on tarkoitettu koirien ohjaajille ja muille asiasta kiinnostuneille ihmisille. En ymmärrä: LUKUKOIRAseminaari!

Vähän on haikeaa, kun tämä lukija oli viimeistä kertaa.

Tänään on tarjoilu ollut myöhässä. Äippä sanoo, että kelloja on siirretty ja nyt on normaaliaika. Minun mielestäni kellot ovat entisillä paikoillaan  eikä tarjoilun hitaudessa ole mitään normaalia.
Vastalause!

Äippä siivoili askartelulaatikkoa ja löysi sieltä tällaisen kuvan meistä koiraserkuksista agihommissa. Ei hassumpaa, vaikka Hipsu onkin oikaissut radalta palkintokorokkeelle omavaltaisesti. Tämä on minun mieleistäni taidetta.