keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Autolla ajetaan varovarovasti...

Reissattiin taas. Meillä oli serkustapaaminen Turussa, sekä koira- että lapsiserkuksille. Mahtava reissu.

Kotona autoon lastattiin äipän ja meidän lisäksi Voimakaksikko ja kaikkien meidän tavarat. Vähän teki tiukkaa, mutta kyllä kaikki tarpeellinen, esimerkiksi meidän ruokamme mahtui.

Eka yö oltiin Mudilassa mudiserkkujen: Jekun, Hipsun ja Pullervon luona. Jekku komensi meitä, ja Pullervo yritti kiusata, mutta Hipsu oli mukava kuten aina. Iitu vei Voimakaksikon ja mudit aksaamaan. Paavo oli ohjannut Jekkua, joka kuitenkin teki välillä jekkuja ja karkasi Iitun luo.

Aamulla lähdetiin Kauhulaan, jossa oli sitten lapsiserkusten tapaaminen. Koiraserkuista siellä asuvat tyttöystäväni Ninni ja Olga-russeli, joka tykästyi enemmän Jiriin. Ei hyvä, koska Jiri ei tykästynyt Olgaan, vaan yritti pomottaa sitä. Fiksuna koirana Olga poistui paikalta.

Paljon oli taas ihania uusia hajuja lenkeillä haisteltavana. Melkein meinasi seota polla, kun oli niitä erikoisen hyvänhajuisia tyttöjen viestejä.

Potrettiin ei saatu mudeja eikä vanhinta lapsiserkkua, joka muuten vietti 17-vuotissynttäreitään.


Tässä koko joukko, paitsi yksi tyttöserkku ja mudit.
Reissu oli melko pikainen, koska Voimakaksikon koulun takia kotiin piti tulla jo sunnuntaina. Mutta kyllä vain lyhyetkin reissut virkistävät.
Sitäpaitsi huomenna lähdetään taas tien päälle. Käymme Haukivuorella lukukoirahommissa ja sitten Rautalammille. YESS!

11 kommenttia:

  1. Välillä on mukava reissailla ja nähdä vähän muitakin paikkoja kuin kotinurkat. Ja aina parempi, jos tapaa rakkaita ihmisiä ja hyviä koirakavereita! :)

    VastaaPoista
  2. Teil on ollukin tosi mahtis hauska reissu, pojat, ja hyvä että teijän ruuat mahtu autoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on ehdottomasti ykkösasia, kaikki muu on luksusta!

      Poista
  3. Mahtava reessu! Ja sehä on piäasija että evväät tulj matkaan. Vaekka kuinka oes hyvä seora ni kyllä ankeos isköö jos on sapuskat unehtunna matkasta poekkeen. Mukavija reessuja sinne lukukoerahommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissussa ollaan ja kivaa on. Tänään käytiin metsässä syömässä puolukoita, nampsis.

      Poista
  4. Tuollaiset kyläilyreissut on hauskoja. Näkee sekä ihmiskavereita että koirakamuja. Kivoja lukukoirailuja ja muutenkin mukavaa menoa toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ovat. Kotona on joskus tylsää, mutta reissussa ei milloinkaan. Hauskoja työpäiviä sinulle, Tyly! Ja muille terkut muuten vaan.

      Poista
    2. Siis Typy. Äippä moittii virheistä älyluuriaan, mutta enpä tiedä.

      Poista
  5. Onpas teillä ollut mukava tapaaminen serkkujen kesken! t. Eka
    ps. Meillä päin ei muita hajuja tunnu olevankaan kuin tyttöjen tuoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tullaan heti takaisin Turkuun, jos siellä niin hyvälle haisee.

      Poista