Käytiin taas Rautalammilla. Muuten oli kivaa, mutta keli oli niin rapsakka, että metsälenkit jäivät tekemättä. Tavan mukaan kävimme myös vuorenpeikon luolassa, jonne piti kiivetä rappuja. Jiri kiipesi sylissä. Vuorenpeikko oli kotosalla muoreineen. Herkuilta tuoksui. Minä vieläkin vähän ujostelen pääpeikkoa, kun hänellä on niin kova ääni, mutta hullunrohkea Jiri olisi kiivennyt syliin. Herkut saatiin.
Äippä yritti vähän kuvailla tonttukoiriaan, mutta emme juuri pysyneet paikoillamme, kun oli niin kylmäkin.
Painia olemme harrastaneet edelleen. Nyt minä saan jo vähän käyttää voimaa ja oveluutta saadakseni Jirin nurin. Ulkona leikimme yleensä takaa-ajoa. Se hiivatin kakara on ruvennut ovelaksi, koska ei ainakaan vielä pärjää vauhdissa. Oikaisee kukkapenkin kautta tai kääntyy yllättäen takaisin päin, kun en huomaa.
Kuvassa olen juuri antanut Jirille vähän tasoitusta veljespainissa:
Pissikakkajutut sujuvat jotenkuten. Kakalle Jiri pyytää ulos, mutta ellei heti päästetä, se pyöräyttää kikkareen sanomalehdelle. Ulos mentyään se reippaasti pissii aina heti, mutta kyllä niitä lätäköitä sisällekin tulee. Sanomalehdelle, matolle tai jopa paljaalle lattialle. Nukkumapaikoilleen ja leikkikehäänsä se ei tietenkään pissi. Saisi mielestäni jo oppia pidättelemään vähän pitempään. Jiri osaa muuten jo nostaa koipea ulkona. Vain hiukan, mutta kuitenkin. Hienoa, pikkuveli!
Myrsky: Joo-o, vai annat sä tasoitusta Jirille, uskoiskohan, meinaan ettei vaan olis käyny ku meillä, että piänempi menee edelle kaikessa. Niin syämisessä ku painissa. ;)
VastaaPoistaTasoitusta tietenkin! Ainakin toistaiseksi. Syömisessä olisin mieluusti ykkönen, mutta äippä säännöstelee. Voisi ennemminkin säännöstellä omia annoksiaan, minähän olen ihan sutjakkka poika.
Poista