Lentävä leidi onkin tämä serkkutyttö. Jiri oli juoksuleikeissä aina kierroksen Ninniä hitaampi. Minä tietenkin pysyin vauhdissa silloin, kun halusin juosta. Yleensä annoin kuitenkin kakaroiden leikkiä keskenään, kun nillä näytti olevan niin kivaa. Sainpahan vähän lomaa lastenkasvatuksesta. Pentujen lempileikkejä olivat pihan sokkeloissa (lapset tekivät lumilabyrintin) juokseminen, painiminen ja vetoleikit leluilla. Kun ne väsyivät, menivät ne vierekkäin nukkumaan. Soma pari!
Ninni on myös kekseliäs: se meni kakalle aidan läpi naapurin puolelle ja tuli samaa tietä takaisin asiansa toimitettuaan. Me Jirin kanssa kunnioitamme aitaa, vaikka kyllä mekin siitä läpi pääsisimme, kun se on vain lammasverkkoa. Kerran serkulle kävi kämmi. Se hilpaisi aidan läpi naapurin sussari-Stellan pihallle, mutta ei päässytkään takaisin, kun sillä kohdalla on tiivistetty verkko. Surkealta näytti tyttö aidan takana. Oma emäntä pelasti sen sieltä. Onneksi Stella ei ollut silloin ulkona!
Ainoa asia, missä me reilusti päihitämme serkkutytön on syömisnopeus. Ninni on vasta aloittanut, kun me jo lopettelemme. Sillä on muuten kadehdittavan isot annokset. Mekin tahdottiin heti isompia annoksia, mutta ei taipunut äippä. Sanoi vain, että te olette tarkoin ruokanne käyttäviä säästöpossuja. Not fair, sanon minä!
Loppiaiseksi veimme Ninnin emäntineen kotiin, kun lapsilla alkoi koulu. Onni-setä siellä vähän meitä komenteli luullessaan, että Ninniä pitää meiltä suojella. Nopsaan kävi Onnille kuitenkin selväksi suojelun tarpeettomuus. Manta ja Liinukin kävivät moikkaamassa. Manta ei olisi halunnut tulla sisällle ollenkaan, kun se haistoi taas uuden pennun. Ei vissiin tykkää käppänöistä, eikä varsinkaan pennuista. Nimensä veroinen Kärtty-täti se on.
Nyt ollaan taas kotona. Täällä on rauhallista, ehkä liiankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti