Syksy on anteliaimmillaan, enkä nyt tarkoita vesisateita. Pihalla on jos jonkunlaista syötävää: omenia, luumuja, ruusunmarjoja, ylikypsiä mustaherukoita ja karviaisia. Ruoho on mennyt pilalle, melko kuivakasta on jo. Kärpässieniäkin oli, mutta pahalle haisivat. En edes maistanut, ja äiti keräilikin ne pois ja heitti pöpelikköön.
Siniset luumut ovat niin herkullisia, että ahmin ne kokonaisina. Jiri nirsii etuhampaillaan vain pehmeät osat. Tässä eräänä päivänä äippä kauhistui iltalenkillä kakkaani. Luuli, että olin syönyt kiviä. No niin olinkin, luumunkiviä. Juuri nyt vahdin omenapuita. Kun omena putoaa, syöksyn hakemaan sen omalle varastoalueelleni. Vain juuri pudonneet omenat kelpaavat. Vanhemmat pudokkaat saa korjata äippä tai Jiri. Varastoaluettani vahdin valppaana, ettei Jiri tule verottamaan. Itse kyllä maistelen välillä.
.jpg) |
Minä ja päivän omenasaalis
|
Viime postauksessa ihmettelin laukkujen pakkaamista. Reissuun oltiinkin lähdössä, Jyväskylään mentiin. Haettiin sairaalasta Pöllömuori ja vietiin kotiin Pöllönpesälle. Hän on meidän äipän äiti ja jo hyvin vanha ihminen, 93 vuotta. Keräilee kaikkea pöllötavaraa, siitä sai nimensä. Hänen kotinsa on Pöllönpesä, ja sinne mennään hissillä, kun se on niin korkealla. Minä poika olen jo rutinoitunut hissinkäyttäjä ja osaan käskemättäkin mennä hissin perälle. Jiri ei millään tulisi koko vehkeeseen ja sitten se seisoo ihan äipän jaloissa kiinni pöksyt tutisten. Mamero!
Pöllönpesällä on mukava ulkohuone (parveke, sihteerin huom.), jossa on paljon kukkia ja vaikka mitä. Tyhmä pikkuveljeni luuli, että siellä voi nostaa koipea. Ei luule enää.
.jpg) |
Jiri luuli pupua ja pöllöä eläviksi, se pikku tyhmyri.
|
Käytiin lenkeilläkin Jyväskylässä. Äippä lainasi Pöllömuorin Harrikkaa, niin päästiin pitemmälle. Paljon oli mielenkiintoisia hajuja. Pöllömuorin pakkasesta saatiin herkkuja. Toivottavasti mennään pian uudelleen.
Hyvät on sulla omenavarastot. Kannattaa niitä vahtija. Sitä ee tiijjä vaekka kävis joku voro viemässä salloo jos vahtimata heettää.
VastaaPoistaOnse hyvä ettoot ollunna semmonen isovelj että oot neovonna Jirillehhii nuo hommat. Tietää mittee suap tehä ja mittee ee. Ettee nostele jalakoo Pöllömuorin kukkiijjuurille. Teellä on ollunna mukava reessu sielä :) Kyllä seon kahellee aena mukavampoo reessutahhii ku iteksee. Luulisin. Vae mittee oot mieltä?
Äippä hävitti omenavaraston, ja puutkin alkavat olla tyhjiä. Ei auttanut vahtiminen eikä protestointi. No vielä on ruusunmarjat.
VastaaPoistaKyllä kaksin on mukavampi, varsinkin itse olen pomo. Jiri on yleensä ihan tottelevainen pikkuveli.
Melkein aiheen vierestä, mutta pakko todeta, kuinka ihanaa, että snautsereilla on nykyään häntä! Ja kunnon korvat! Kuulemma typistetty häntä vaikuttaa negatiivisesti selkärankaan ja sitä kautta koko selän lihaskuntoon. Onneksi tuo typistäminen on kiellettyä nykyään!
VastaaPoistaOma käppänäni oli typistettyä sorttia, valitettavasti. :(
Eikös vaan olekin kauniimpia luomuna?
VastaaPoistaMeillä perheessä tähän liittyy myös tarina. Keskilapsi (tyttö) ilmoitti 4-vuotiaana haluavansa snautselin. Vissiin oli katsellut koirakirjoja isonsiskon kanssa. Talossa oli silloin kaksi beagleä, eikä lisäkoiria edes harkittu. Lisäksi me aikuiset
tyrmäsimme haaveenkin typistetystä koirasta. Siihen hän: Kun minä kasvan suuleksi, minä otan itselleni keskikokoisen snautselin. Aikuiseksi kasvoi hän ja 25-vuotiaana otti mustan keskarin. Kävimme yhdessä ihailemassa pentua kasvattajan luona, ja niin siinä sitten kävi, että pentu söi minun sydämeni ja minä varasin itsellenikin pennun seuraavasta pentueesta, vaikka kotona oli jo kultainen noutaja ja petit basset griffon vendeen. Siitä tuli elämäni koira, joka valitettavasti eli vain 7-vuotiaaksi. Nyt on nämä käppänäpojat, koska Aatua hankkiessa omat huonot jalat estivät ylenmääräisen liikunnan, jollaista nuori snautseri tarvitsee.