Jiri on saanut perusteellisen trimmin. Ensin äippä otti pohjavillaa oikein urakalla, sitten Jiri kävi ammattitrimmarilla nypittävänä. Varattu kaksi tuntia riitti vain rungon nyppimiseen, mistä äippä jatkoi ensin nyppimällä, sitten vielä saksilla ja ajelemalla. Monta päivää kesti touhu, tosin vain 1 -2 tuntia päivässä. Jiri kesti kuin mies eikä pakoillut edes nähdessään trimmausvälineet liikkeellä. Nätti poika siitä tuli. Aluksi karvan puuttuminen selästä oudoksutti Jiriä, ja taisi sitä vähän palellakin, mutta manttelia se ei kuitenkaan olisi halunnut päälleen. No, tottuihan se siihenkin. Minä ehdin jo luulla päässeeni koko touhusta kuin koira veräjästä, mutta ei - kun Jiri tuli valmiiksi, oli minun vuoroni. Vähemmällä pääsin kuitenkin, koska minun turkkiani rullataan.
Pihapöydällä seisominen oli Jiristä vähän turvatonta, joten se veti takajalat mahan alle :( |
,
Kuvan ottamisen ajaksi keinu piti pysäyttää
Käytiin tässä Rautalammilla ja tehtiin siellä normaalit kuviot. Jorma viritti meille snautseripöydän, koska muuten emme olisi nähneet, mitä ulkona tapahtui. Siis jälleen loistava palvelu!
Höh, jotain häikkää on vieläkin kuvankäsittelyn ja blogin välillä, kun kuvien kokoa ei voi blogissa muuttaa eikä kuvatekstejä lisätä.

Onpa tosiaan kova homma noi teijän karvat saaha ojennukseen, mut komeita te kyllä ootte karvoineen päivineen. Me ollaan semmosia pese-ja-pidä-poikia.
VastaaPoistaOooh! Äippä huakaili, että onpa toi Paavo hyvä keinuttaja, kelpaa Jirin olla vauhdisa mukana. Entäs sitten se snautseripöytä! Parhautta, kuomat, parhautta.
Onneksi karvasirkus on äipän homma, me ei kyllä itse viitsittäis.
PoistaJuu, meillä on laaja ja osaava palveluskunta. Vaikka onhan teilläkin, koiramammat ja kaikki.