Tämmöiseksi on tilanne tullut, kun ei ole lapsia mailla halmeilla. Yksi vietiin Turkuun kotiin, ja lähti sieltä partioleirille. Kaksi lähti Viron hiekkarannoille lomalle. Ja neljäs tekee duunia eikä sen vuoksi jouda meitä viihdyttämään.
Muisto vain tämäkin |
Viime viikonloppuna oli vielä vilskettä, kun Mudilan lauma oli käymässä. Jekku on aika rekku, se pisti Jirin tuolin alle, sängyn alle ja milloin minkin alle. Manta teki normaalit kuviot: etsi joka paikasta pehmoja tuhottavaksi (äippä piilotti, joten ei löytänyt), karkasi pihalta ja söi meidän kupeista herkut, vaikka ne olivat työpöydällä. Kun mudien orja oli liikekannalla, Manta vaipui koomaan, josta se heräsi, kun emäntä tuli takaisin. Liinu on mukava. Se leikki minun kanssani nätisti eikä piipannut yhtään orjan perään. Kyllä Jekkukin olisi leikkinyt, mutta se näytti aika rajulta touhulta, joten väistelin parhaani mukaan.
Turussa käydessä tavattiin toki Onni-setä, Ninni-serkku ja Hilma-kani. Onnia väisteltiin, Ninnin kanssa leikittiin ja Jiri teki tuttavuutta Hilman kanssa.
Tänään oli talon siivouspäivä, ja pelkään pahoin, että huomenna on koirien siivouspäivä. Siis karvoja nypitään, korvat putsataan, kynnet leikataan, kammataan, ajellaan korvat ja peräpää, pestään hampaat ja pahimmassa tapauksessa joudutaan täyspesuun. Kyllä ei ole kivaa se.
Parempia aikoja odotellessa etsiskelen viileitä paikkoja ja lepäilen.
Voe kehvel minkälaene remontti teellä eissä! Ee kää katteeks.
VastaaPoistaNii on tylsee ja mälsee tiälläe. Ja varmaa suurimmalla osalla kamuista näen helteellä. Ku ee oekee jaksa juostakkaa. Hepulista puhumattakkaa. Koetettaa pärjätä!
Juu ei hepuleita helteellä. Pärjäilehän sinäkin! Aiotko mennä uimaan? Meitä uhkailtiin jo silläkin :(
Poista