Minä ja mun morsian

Viimein pääsin Turkuun Ninniä kihlaamaan. Kyllä meillä oli Ninnin kanssa kivaa, kun saimme leikkiä kahdestaan. Onni ei meidän touhuistamme välittänyt, ja Jiri ei ollut mukana ollenkaan. Ninnin tärppipäivät antoivat vielä odottaa itseään, eli vietimme vasta kihlajaisia. Häät ovat tiedossa lähipäivinä, sen verran hyvälle haisi morsian ja antoi jo vähän haistella takapäätään. Minä olen niin kova jätkä, että jaksan kyllä odottaa. Laitan paljon kuvia, että näette, miten kaunis pari me olemme.



Virallinen kihlajaiskuva. Minulla frakki ja Ninnillä morsiusleninki.

Kihlajaiskimppu oli sommiteltu jouluruusuista, ja istumme onnea tuottavan peikonpähkinän alla.

Saimme leikkiä pihalla vapaina. Harjoittelimme häävalssia, ilman musiikkia tosin. Kyllä lapsistamme tulee ketteriä, kauniita ja fiksuja.

 

 

Ja sitten piti taas poseerata. Mieluummin olisimme leikkineet, vaikka kyllä tätä kaunista morsianta kelpaa esitellä.

 

 

 

Pettymys oli suuri, kun mentiin ensin Mudilaan, mutta sitten Ninni vietiinkin omaan kotiin, ja minä jäin Jekun kaveriksi. Jekku on nyt niin isäntää, kun komentelevat tätimudit ovat poissa. Ehkä me pärjäämme, kun minä en rupea haastamaan.

 

Kivan jutun keksi illalla Mudilan orja ja vei minut treenaamaan agilitya oikeilla esteillä. Minä olen tietysti piilevä agilahjakkuus. Pääsen varmaan uudestaankin, jee!

 

 

 

Blogin jätän nyt pariksi viikoksi Jirin hoitoon, sillä ehdolla tietenkin, että minun asiani ja kuvani ovat etusijalla.