sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Minä ja mun morsian

Viimein pääsin Turkuun Ninniä kihlaamaan. Kyllä meillä oli Ninnin kanssa kivaa, kun saimme leikkiä kahdestaan. Onni ei meidän touhuistamme välittänyt, ja Jiri ei ollut mukana ollenkaan. Ninnin tärppipäivät antoivat vielä odottaa itseään, eli vietimme vasta kihlajaisia. Häät ovat tiedossa lähipäivinä, sen verran hyvälle haisi morsian ja antoi jo vähän haistella takapäätään. Minä olen niin kova jätkä, että jaksan kyllä odottaa. Laitan paljon kuvia, että näette, miten kaunis pari me olemme.


Virallinen kihlajaiskuva. Minulla frakki ja Ninnillä morsiusleninki.
Kihlajaiskimppu oli sommiteltu jouluruusuista, ja istumme onnea tuottavan peikonpähkinän alla.

Saimme leikkiä pihalla vapaina. Harjoittelimme häävalssia, ilman musiikkia tosin. Kyllä lapsistamme tulee ketteriä, kauniita ja fiksuja.





 
 
Ja sitten piti taas poseerata. Mieluummin olisimme leikkineet, vaikka kyllä tätä kaunista morsianta kelpaa esitellä.
 

 
 
Pettymys oli suuri, kun mentiin ensin Mudilaan, mutta sitten Ninni vietiinkin omaan kotiin, ja minä jäin Jekun kaveriksi. Jekku on nyt niin isäntää, kun komentelevat tätimudit ovat poissa. Ehkä me pärjäämme, kun minä en rupea haastamaan.
 
Kivan jutun keksi illalla Mudilan orja ja vei minut treenaamaan agilitya oikeilla esteillä. Minä olen tietysti piilevä agilahjakkuus. Pääsen varmaan uudestaankin, jee!
 
 
 
Blogin jätän nyt pariksi viikoksi Jirin hoitoon, sillä ehdolla tietenkin, että minun asiani ja kuvani ovat etusijalla.
 




12 kommenttia:

  1. Kyllä ootta kommee parj. Morsian on kaanis rinsessa ja suluhanen uljas rinssi.
    Tulloo nättijä teejjän lapsista :) Ja hyvästi soppii nuo askeleettii yksiin.
    Onnee ja mänestystä vuan teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Iivari! Minua vielä pikkasen jänskättää, mutta älä kerro kenellekään.

      Poista
  2. Kiitos, niin minunkin mielestäni! Varmaan ihmiset pyörtyvät, kun näkevät meidän kauniit lapsemme. Siis jos kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
  3. Hyvänen aika, miten kaunis pari olette! Ja niin mukavasti tulette juttuun. Onnea kovasti, tulee varmasti ihastuttavia vauvoja! Ja iso kiitos, että olette pitäneet meidät Puulan jäätilanteesta ajantasalla.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Vauva on tulossa teillekin. Joko sinua, Typy, jänskättää? Sinä olet kyllä varmasti maailman paras isosisko pikkulikalle sitten, kun se tulee.

      Poista
  4. Voi sentäs! Täällä allekirjoittaneen käppänävauvakuume vaan yltyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko sinulle varataan pentu? Poika vai tyttö? Näistä tulee pippuri-suolan värisiä.

      Poista
    2. Minä haluaisin mustan! Ja poika tietenki ;)

      Poista
    3. Ai harmi, kun mustia ei ole tulossa!

      Poista
  5. Onnea nuorelleparille! Meinasin jo kysyä, että minkäs värisiä pentuja tuollaisesta väriyhdistelmästä tulee, mutta vastaus tulikin jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoripari kiittää! Vieläkin odotellaan tärppiä.

      Poista