sunnuntai 23. elokuuta 2015

Logistiikkakoordinaattori besorkkaa ja muuta omituista

Olemme Jirin kanssa epäonnistuneet vartiointitehtävässämme pahemman kerran. Joka neljäs keskiviikko aamulla noin kello puoli kahdeksan etupihallamme kolisee. Logistiikkakoordinaattori suurine autoineen on besorkkaamassa äipän huolella kokoamaa, isoon harmaaseen muovipönttöön piilotettua varastoa. Jostain syystä, luultavasti hyvin järjestetyn tiedustelun ansiosta tämä rikollinen tietää, että juuri edellisenä iltana pönttöön on kannettu tavaraa muovipusseissa ihan urakalla. Hullun lailla me haukumme, ja Jiri jopa murisee karkottaaksemme rosvon, mutta ei auta. Koko pöntöllinen katoaa auton valtavaan kitaan. Viimeksi käydessään tämä tyyppi jopa näytteli hampaitaan ja vilkutteli meille. Äippä, joka oli samaan aikaan postilaatikolla, oli niin kauhun lamauttama, että sanoi hädissään vain: "Hyvää huomenta!" Sitten auto siirtyikin naapuriin jatkamaan hämäriä puuhiaan.

Parivartio asemissa. Auto ehti karkuun.

Muitakin omituisia asioita on tapahtunut. Yhtenä päivänä äippä vei meitä metsään juoksemaan, kun juoksupolun vierestä löytyi korkkaamaton mustikkapaikka. Oli muuten suuria ja makeita mustikoita. Äippä kävi hakemasta autosta marjapoimurin ja pienen ämpärin ja rupesi noukkimaan mustikoita. Siis tyyppi, joka ei pysy kunnolla pystyssä polullakaan. Me tietenkin jouduimme päivystämään siinä lähellä kaatumisen varalta niin , että oma mustikoiden napsiminen kärsi. En kyllä tiedä, mitä olisimme tehneet, jos äippä olisi kaatunut. Ehkä olisimme ryhtyneet haukkumaan apua. Ja seuraavana päivänä homma uusiksi. Kyllä se on, kuulkaa, rankkaa yrittää pitää pystyssä niinkin huonojalkaista ihmistä, vaikka toisella kerralla äippä ottikin turvakseen yhden kävelysauvan.

Voimakaksikko oli yötä, ja touhusi kaikkea kivaa meidän kanssamme. Siinä ei ole mitään kummallista. Aamulla katseltiin yhdessä lastenohjelmia. Normaalia sekin.


Oli melko tylsä ohjelma, minusta ainakin.

Pikkuveljet posettavat.
 

 
Omituista oli se, että meitä ei otettu mukaan Käpälämäkeen juhlimaan Paavon synttäreitä. Äippä esitti tekosyyksi sellaisen väärän tilannearvion, että me muka menisimme tyhjentämään nurmikolla grilliruokaa syövien ihmisten lautasia. Olisimme tietenkin tyhjentäneet vain hylätyt lautaset, siis suorittanneet huolellisen lautasten esipesun. Ja taatusti emme olisi yhtään lähteneet omille teillemme.
 
PS. Lukukoirailu lykkääntyi meistä riippumattomista syistä, mutta on silti vireillä.
 
Sihteeri: logistiikkakoordinaattori =  jäteauton kuljettaja. Tähän liittyy tarina, jossa erään savolaisen ammattikorkeakoulun logistiikkalinjan opiskelija oli kesäjaksolla käytännön työssä. Syksyllä palautekeskustelussa ohjaavan opettajan kanssa ohjaaja katsoi todistusta ja kysyi, mitä tämmöinen logistiikkakoordinaattori tekee. Opiskelija: "No, roska-autoa ajelin koko kesän."
 
Besorkata, saksan sanasta besorgen (hoitaa, hommata, huolehtia) jatkosodan aikana käyttöön tullut verbi, joka tarkoittaa omavaltaista haltuunottoa, siis varastamista.

 
 
 
 
 
 
 



8 kommenttia:

  1. Tuommonen samallaene rosmo se kääpi meelläe. Liekköhän joku kopla niitä!? Minen ies niä lasista niitä. Vuan aaton iänen kuulen ja haakun niimpaljo ku iäntä lähtöö.
    Ee ruoja mittää välitä. Viepi kaekki.
    Ompa siinä teellä ollunna hommoo ja vahtimista. Ja vielä se äeppähhii sinne marjankerruuseen änkeöty! Onneks kuitennii pysy pystyssä. Meellä oes kuulkee käännä äet varmasti kontallaan ja otallaan. Onneks ee mäne.

    Suatampa hyvinnii kuvitella tuon koolussa tapahtunneen...Eekähän ne roskakuskit oo ennee niitä roskakuskija vuan niillä olj joku muuhhii hienompi nimi. Lukkoo oekeen aatoen kylissä. En vuan nyt justiisa muista mikä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan on joku rikollisorganisaatio, kun siellä asti liikkuu. Niillä on tietenkin aina joku salakielinen koodi autossa, niinkuin vaikka L&T tai Jätekukko tai jotakin muuta. Ei kai ne rosvot omilla nimillä esiinny.

      Huomenna mennään taas sinne metsään, mutta äippä lupasi olla keräämättä marjoja. Meitä aikoo kouluttaa, mitenkähän siinäkin käy?

      Poista
  2. Meijän äippää nauratti tää juttu kovasti, hän ku on logistiikan insinööri, keh heh, vaikkei ees osaa kunnolla peruuttaa, saatikka selviytyis logistiikkakoordinaattorin hommista.

    Löytäkäähän paljon mustikoita ja pitäkää äipästänne huolta, Pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän äipällä riittää varmaan logistisia haasteita ilman rosvoihin liittymistäkin.
      Äippä kaivoi kuitenkin taa poimurin esiin. Että se siitä lupauksesta. Onneksi metsään lähtee mukaan 50% voimakaksikosta.

      Poista
  3. No harmi, että lukukoirailu lykkääntyy. Mutta toivottavasti jossain vaiheessa kuitenkin onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tässä syksyn mittaan onnistuu, tai viimeistään vuoden alusta. Pyhä Byrocratius pisti kapuloita rattaisiin. Soveltuvuustesti ja perehdyttäminen on enää meistä kiinni. Katsotaan nyt, miten tämä mikkeliläisvetoinen lukukoirahanke käynnistyy, ja hypätään sitten siihen kyytiin.

      Poista
  4. Harmillista, että lukukoirahommat eivät vielä starttaakaan. Toivottavasti homma onnistuu piakkoin!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sihteeri: hiljaa hyvä tulee! Kyllä me yksi byrokraatti kesytetään. Tai kierretään.

      Poista