lauantai 16. tammikuuta 2016

Siperia 30 päivässä?

Kävi näin, ettei meidän tarvinnut lähteä mihinkään matkailemaan, kun Siperia tuli tänne. Monta päivää se on jo täällä viihtynyt, ja monta on vielä tiedossa. Toivottavasti ei kuitenkaan tule se 30 päivää täyteen, kun alkaa tämä sisäinen  elämä jo vähän kyllästyttää.

Ulkoilut ovat viime päivinä olleet pikapyrähdyksiä pihalla tai viiden minuutin remmilenkkejä. Ei luista potkuri eivätkä pyöri Harley Parkinsonin pyörät, mutta meidän tassumme tekevät vinhaa liikettä kevyellä maakosketuksella. Jiri pyrkii etenemään kolmella jalalla, kun se ei halua tossuja jalkaan.

Enimmäkseen pötköttelemme vuoroon sängyssä ja omilla peteillä.Sisälläkin on vähän viileähköä, joten pidämme villapaitoja päällä. Jiri varsinkin on viluinen, kun se trimmattiin tiistaina.  Välillä vahdimme pihan lintuja ikkunasta. Nekin ovat niin kylmissään, ettemme ole viitsineet pelotella niitä haukkumalla. Paitsi harakoita.


Näin me pojat poseeraamme ;)

Meillä on vahtivuorot, annoin Jirille pitemmät.

Työrintamallakin on tapahtunut. Minä olen käynyt kaksi kertaa lukukoiraharjoittelussa ja Jiri kerran kaverikoirahommissa. Hyvin menivät molempien harjoittelut.


10 kommenttia:

  1. Komeat villapaidat teillä! Eipä tosiaan tarvitse tällä kelillä edes haaveilla lenkeistä, mekin vain pikaisesti piipahdetaan lähimetsikön laidalla.
    Menestystä töihin, te taidattekin olla varsinainen tehokaksikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jiriä on helppo höynäyttää näissä vahtihommissa. Minä liityn vartiotyöhön, kun Jiri ilmoittaa, että jotain on näkyvissä:

      Me harjoitellaan nyt ahkerasti, kun Aatusta on kiinni lukukoirailun aloittaminen tässä meidän lähikirjastossa ja Mikkelissä on vähän pulaa koirakoista kaverikoiratoiminnassa. Äipällä on aikaa, kun se on eläkemummo.

      Poista
  2. Melekosta Siperijatahan tuo on ollunna. Vuan on teellä hienot villapaejjat!Onko teejjän äeppä ite neolonna nuo? Äet kiittää niistä tossunohjeista. Se vuan on nii huono nuissa neolahommissa että en tiijjä suanooko tehyks.Pitäs vissii ukilta kysyvä ku seon hyvä ompelemmaan:)
    Vahtihommat on tärkeitä hommija. Hyvästi näkkyy teellä kahemmiehen nuo sujuvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äipän neulomat ovat villapaidat. Mittojen mukaan, että mahtuvat kurapukujen alle. Hyvin mahtuvat myös Pompan alle. Ja pehmeää merinovillaa, etteivät kutita. Olemme pitäneet niitä nyt öisinkin, hyvin nukuttaa lämpimässä.

      Poista
  3. Viksuja poikia ootte, kumpanenkin, ja tuutte tuattamaan paljon iloa luku- ja kamukoirina. Joo. Respektit! Toivotaan, että pakkanen ei teitä purase, ainaskin noi villajumpperit näyttää lämpimiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän työt ovat sellaisia, että niistä on iloa sekä vierailukohteiden kaikelle väelle, että meille itsellemme. Silityksen ja rapsutuksen maaginen vaikutus.
      Pakkanen on jo vähän lauhtunut, nyt on vain 20, ja kohta lähdetään lenkille. Asianmukaisesti pukeutuneina, tietty.

      Poista
  4. Vitsi teillä on makeat villapaidat! Noilla keleillä taitavat jo olla tarpeen. Täällä on vaan sellaista - 15 astetta kireimmillään niin pärjää hyvin ilman vaatetusta. Ja kyllä me sitten mennäänkin. Sunnuntaina pääsin vähän juoksuttamaan Jäbää myös ketun perässä. Mutta karkuun se pääsi, kun mies roikkui hihnassa koko ajan kiinni. Lumikelit on kyllä tosi kivoja! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat pahin este koiran hyville harrastuksille. Eihän se kettu siitä olisi pilaantunut, vaikka olisit sitä vähän pölläyttänyt. Minä en hirveästi tykkää lumesta, kun se on niin kylmää ja vielä ilkeämielisesti piilottaa kaikki hyvät kakkapaikat. Jiri ja äippä tykkäävät lumesta, outoa.

      Poista
  5. Hieno poseeraus hienoissa villanutuissa! Niille on nyt tarvetta, kylmää on täällä etelässäkin.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä riittää kylmää. Mieluiten en menisi ulos ollenkaan. Jiri kyllä menee mielelllään ulos, mutta tulee aika nopsaan takaisin sisälle. Se osaa itse avata ulko-oven, ellei salpa ole kiinni.

      Poista