tiistai 21. maaliskuuta 2017

Vierailijoita ja auringonpalvontaa

Kaverikoirakollegamme Lasse kävi parin päivän visiitillä, kun sen ihmisillä oli jotakin muka tärkeämpää tekemistä. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihmisillä voi olla tärkeämpää tekemistä kuin oman koiransa palveleminen. Tässä tapauksessa se, että ihmiset unohtivat velvollisuutensa, oli kuitenkin mukavaa. Lasse on kääpiösnautseri, kuten mekin ja suurin piirtein minun ikäiseni. Ja ennen kaikkea hyvä tyyppi, joka ei turhia pullistele.
Meillä meni hommat oikein mukavasti, kun saatiin liikenteen valvontaan vahvistusta. Olisittepa kuulleet sen kolmiäänisen haukun, kun ilmoitimme ohi kulkevista koirista.
Lenkillä menivät remmit sekaisin, kun Lasse ei ole tottunut ulkoilemaan yhdessä muiden koirien kanssa. Onneksi Paavo tuli hätiin ja talutti Lassea.
Jirin oli tietenkin ihan pakko kokeilla Lassen kanttia yrittämällä pomottaa, mutta Lasse on niin lunki tyyppi, että se seisoi paikallaan ja katsoi vain kummastuneena Jiriä. Kun Jiri yritti toisen kerran, Lasse käänsi sille peräpäänsä. Siihen loppui pikkuveljen pullistelu.


Minun vahtivuoroni.

Vahvistettu parivartio on havainnut jotain raportoitavaa.



Lasse on oikea herrasmieskoira muutenkin. Kun sitä tultiin hakemaan, se tervehti hakijat iloisesti, mutta kävi vielä useampaan kertaan tökkimässä kuonollaan äippää käsiin. Se tarkoitti, että kivaa oli ja kiitos, mutta nyt minä lähden kotiin.


Käpälämäen vauhtiveikot ovat myös käyneet jonkun kerran. Nyt he ovat käyneet vuoronperään, ja vauhtia on ollut paljon normaalia vähemmän. Riittävästi kuitenkin. Pojat saivat jouluna omat tabletit ja kuljettavat niitä nyt mukana. Valitettavasti pelit syövät huomiota meiltä, vaikka yritämme osallistua peleihin.



Jännä peli.

Jiri on harjoitellut pari kertaa lukukoirahommia. Äippä sanoo, että se tarvitsee vielä lisää harjoitusta, kun se ei oikein osaa rauhoittua kuuntelemaan, vaan pyörii lukutuolissa ja välillä nuolee lukijoiden naamaa. Arvasin tämän, mutta minulta ei kysytty.

Kevään mukana aurinko on taas alkanut paistaa sisällekin. Aurinkoläikissä on mukavaa köllötellä, ihanan lämmintä. Harmia tulee siitä, kun läikät ovat niin pieniä ja liikkuvat niin nopeasti, että koko ajan pitää etsiä uutta paikkaa. Nyt sitten vain odotellaan, että päästään uloskin aurinkoa palvomaan.

Kyllä sopu sijaa antaa, vaikka yleensä emme nuku näin lähekkäin.

Joskus voi joutua vähän hankalaankin paikkaan, kun haluaa aurinkoon.

12 kommenttia:

  1. Onpas teillä hyvä vartiointipartio siellä ohikulkijoiden varalle. On tärkeää ilmoittaa kotiväelle ohimenevät koirat ja muut liikkuvat. Mukavaa, että saitte kaverin luoksenne.
    Kyllä nuo auringonottopaikat ovat olleet nyt jo muutamana päivänä täällä meilläkin käytössä. Sunnuntaina oli jopa niin hyvät ulkoilukelit, että piti pistää välillä tien viereen pitkäkseen auringosta nauttimaan. t. Eka

    VastaaPoista
  2. Meillä on vielä sen verran talvista, ettei tee mieli ulkona aurinkoa ottaa, mutta tulee se kevät vielä tännekin, luulisin.

    VastaaPoista
  3. No johan on tormakka kolomikko vahtihommissa :) Mukava ku kääpi kaverija kylässä. Varsinnii ku ovat mukavija kaverija :) Kyllä sitä piästään kaekki vielä pihallehhii aarinkoon. Kuha ootellaan kuka minnii aekoo. Työ varmaan äkimmin ku minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lassen vierailu oli viime viikon kohokohta ilman muuta. Toivon kovasti, että hän tulee uudelleen. Tulee se kevät, joka vuosi on tullut.

      Poista
  4. Jämerän näköistä vahdintaa, kun kolme kaveria töröttää ikkunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jämeriä miehiä olemmekin, ainakin välillä. Jopa Jiri, äipän pehmopoika.

      Poista
  5. Teillä on ollut tomera vahtiporukka kasassa. Pitäähän sitä tarkkailla, mitä ympäristössä on meneillään.

    Kevät on tullut ja aurinko on mukavasti paistellut. Mahtava juttu! Nautitaan siitä.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
  6. Nautitaan, nautitaan. Juuri nyt on hyvät kelit ulkoilla Puulan jäällä. Vettä on kyllä paikoittain jäällä, mutta moottorikelkkojen jäljet kantavat äippääkin.
    Tirpat ovat alkaneet laulaa, ja mustarastaatkin ovat jo tulleet ruokintapaikoille. Äippä korjasi tänään ulkoa pois viimeiset talvivalot. Se on sikavarma kevään merkki.
    Teille kaikille kuivia ulkoilukelejä ja Typylle mukavia lukukeikkoja!

    VastaaPoista
  7. Olette mahtavannäköinen kolmikko vartiointipuuhissa! :)
    Harmi, että laitteet vievät lasten huomion tärkeämmistä asioista eli koirakavereiden kanssa peuhaamisesta. Mutta täytyy sitten vain koiran yrittää sopeutua ja osallistua peliin kaikin mahdollisin tavoin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä aikaa sentään meillekin riittää. Ellei ala muuten riittämään, niin otetaan. Ulkona ei voi pelata laitteilla, siellä pelataan palloa ja juostaan.

      Poista
  8. Komea vahtikolmikko! Ja Jirille terveisiä, että kyllä harjoitus tekee lukukoiramestarin - ennemmin tai myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jiri kiittää kannustuksesta. Kerta kerralta Jiri keskittyy paremmin, sanoo äippä. Minua sen sijaan kenkutti, kun Jiri oli tehnyt töitä minun lukutuolissani.

      Poista