Parhaan miessivuosan Oscar kesäteatterista

Käytiin näyttelemässä kotikylän kesäteatterissa. Oli kuulemma oikein kansainvälinen näytelmä. Uskon sen, koska en ymmärtänyt mitään siitä, mitä joku viittilöivä täti-ihminen (olisiko ollut ohjaaja) sanoi.

Valmistautuminen näytelmärooliin alkoi jo reilu viikko sitten, kun Iitu trimmasi minut. Omasta mielestäni olisin ollut komeimmillani ihan au naturel, mutta ei auttanut. Tämän toimenpiteen takia minulta varmaankin meni ohi kirsun pääsankarin rooli, ja mahdollisuus parhaan miespääosan Oscariin. Typerä muuttumisleikki jatkui täyspesulla, kynsien leikkuulla, korvakarvojen nyppimisellä ja parilla pohjavillaamisella. Kyllä siinä, kuulkaa, oli miehinen itsetunto koetuksella.

Näytelmäpäivän aamuna äippä pakkasi autoon mahdottoman määrän tavaraa ja totesi sitten, ettei jaksa kantaa kaikkea. Pakattiin vielä potkupyörä autoon, ja sitten lähdettiin. Potkupyörästä oli sekin hyöty, että saatiin auto pyytämättä invapaikalle lähelle päänäyttämöä.

Ennen näyttämölle menoa oli vielä edessä, mikäs muu kuin trimmaus. Pohjavillan raappausta (taas), saksimista ja ajelua. Ja vielä vähän saksimista. Tätä tärkeää viime silausta äippä ei tehnyt itse, vaan työvälineitä käytteli Martina, jonka muistin talviselta eläinlääkärireissulta. Sain nytkin nameja, joten annoin viimeistelyyn työrauhan. Pakko myöntää, että komistuin käsittelyssä.

Eipäs häiritä kesken touhun!

Alkoi jo vähän pitkästyttää.
 

 Seuraavaksi vuorossa oli odottelua. Ja juuri kun piti lähteä esiintymään, taivas aukesi, ja vettä tuli enemmän kuin riittävästi.

Näyttämöllä oli yhtaikaa kanssani kaksi muutakin herrakoiraa, ja kaikki yritimme saada sitä pääroolia. Sade keljutti minua niin paljon, että esiintymisvuorollani vääntelin ja heiluttelin korviani ja jarrutin käännöksissä, vaikka avustajanani toiminut Martina kielsi. Sitten se ohjaaja viittilöi pitkillä käsillään ja puhui kielillä. Varmaan neuvoi, mitä piti tehdä. Hän myös katsoi suuhuni ja kokeili palleroni, mutta annoin hänen toimia rauhassa. Lopuksi piti seistä paikallaan aika pitkään ja taas oli sitä kielillä puhumista. Lopulta apuohjaaja näytti sinistä lappua ja pääsimme pois näyttämöltä. Yleisöä oli vähän, varmaankin johtuen sateesta, mutta kyllä sieltä kannustusta tuli. Pääosaa en sitten saanut, enkä edes varapääosaa, vaan sivuosaan jouduin tyytymään.

Minä olen keskellä. Pääosan sai vasemmanpuoleinen ja varapääosan oikeanpuoleinen kilpailija.


Parasta koko näytelmässä oli, kun päästiin pois.

Sihteeri: Tulos Mikkelin näyttelyssä AVO EH, AVK3. Tuomarina Wera Hubenthal Norjasta. Tuomari on snautserirotujen erikoistuomari. Sivuosa-Oscar korvien heiluttelusta (siht. huom.).

Sanallinen arvio vapaasti käännettynä: Tyypiltään ja kooltaan erinomainen. Kuono-osa voisi olla vähän voimakkaampi. Erittäin hyvä pää. Hiukan epävakaat korvat. Hyvä kaula. Lyhyt runko. Runko riittävän kehittynyt. Luusto riittävä. Turkin laatu hyvä, joskin hieman avoin. Rungon väri hyvä. Hyvä luonne.

Seuraava näyttely kahden viikon päästä Turussa. Silloin esiintyy myös Jiri.

Kesätyttöjä ja vähän -poikiakin

Kesä on keleistä riippumatta siitä kivaa aikaa, että käy paljon vieraita. Erityisesti arvostan tietenkin lapsi- ja koiravieraita. Tänä kesänä olemme saaneet nauttia sekä ihmistytön että mukavien koiratyttöjen seurasta. Blogin päivitys on viivästynyt, kun sihteeri on toiminut kokkina ja ylipäällikkönä.

Ensimmäiseksi käytiin hakemassa Allu ja Ninni Turusta. Me koirat matkustimme yhteisessä boksissa, eikä ollut yhtään ahdasta.

Mökillä kävimme muutaman kerran. Ninni kävi Allun kanssa uimassa, me vain huuhtelimme vähän mahakarvoja.

Rantakallio on hyvä vartio- ja kuivattelupaikka.

Kiipeilykivelle päästiin melkein itse.

Kiveltä oli hyvä vahtia grillaamista.

Mudilan väki tuli myös lomalle. Jekun sisko Hipsu oli tullut Mudilaan kesätytöksi, kun Jekku on ollut vähän yksinäinen Mantan ja Liinun lähdettyä tuonilmasiin. Lopulta siinä kävi niin, että Hipsu muuttaa Mudilaan pysyvästi, kun sisaruksilla on niin mukavaa yhdessä. Entisessä kodissaan Hipsu oli koko yhdeksän mudin lauman alimmainen.

Käpälämäen voimakaksikko pistäytyi monena päivänä järjestämässä vähän toimintata meille koirille. Pojat ovat innokkaita lenkittäjiä ja kouluttajia. Onneksi meitä oli monta koiraa, niin ei tullut minulle liian rankaksi.




 

Paavo ja Jekku hyppyradalla.

Paavo opettaa Hipsua istumaan.

Viljo yrittää saada Jiriä istumaan.

 Viljo väsyi koulutukseen ennen meitä koiria ja nukahti Hipsun viereen Mudilan väen sänkyyn.



Hipsu vartioi Viljon unirauhaa.

Jekkukin sammui lopulta, vaikka sen väsyttäminen ei ollut mikään helppo nakki.

Äippä ja Hipsu tykästyivät toisiinsa, kun Jekku emäntineen oli muutaman päivän vaelluksella. Toisena yönä se olisi jo tullut meidän kanssa nukkumaan äipän sänkyyn, mutta portti oli kiinni, ja Hipsu palasi omalle paikalleen. Lempinimiäkin Hipsu sai: Hipsuliisi (äipältä) ja Hipu (Paavolta). Äippä lupasi, että Hipsuliisi voi tulla meille hoitoon milloin vain. Taisi unohtaa, että tytöillä on juoksuajat, meillehän se kyllä sopii.



Kaunis ja mukava Hipsuliisi

 Ninni on todellinen prinsessa valitessaan nukkumapaikkoja. Kun keinun patjat tuotiin sisälle pois sateesta, se heti huomasi patjapinon prinsessalle sopivaksi päikkäripaikaksi. Kyllä ei uskalleta me Jirin kanssa edes yrittää. Äippä kyllä sanoi, ettei Ninni ole todellinen prinsessa, kun sitä ei härinnyt patjapinon alle jäänyt yksinäinen Crocs.



Prinsessa lepää, älkää häiritkö.

 Nyt ollaan taas perusarjessa, kun Allu ja Ninni haettiin kotiin ja Mudilan väkikin lähti omaan kotiinsa. Onneksi on edes Käpälämäen voimakaksikko, joka käy meitä piristämässä tuon tuostakin. Esimerkiksi huomenna.

PS Minä menen sunnuntaina näyttelemään itseäni Mikkelin näyttelyyn. Kehä on joskus puoli yhden, yhden maissa, joten pidelkäähän peukkuja ja tassuja.

Kesäkesäkesä

Todisteeksi synttärikakusta sihteeri halusi laittaa tähän pari kuvaa. Annoin luvan. Hyvää oli, ja nopsasti söimme.



Saimme molemmat oman kakun.


Kesällä olemme pyörien päällä paljon enemmän kuin talvella. Käväistiin taas Turussa hakemassa Alisa ja Ninni meille lomanviettoon.

Ninnin kotiväki innostui lenkittämään meitä Aurajoen rantamaisemissa kansallisessa kaupunkipuistossa, vai mikä se nyt oli. Oi, miten paljon ihania hajuja. Melkein meni pää sekaisin.

Tuoksuja tuulessa, ihanaa! Kuva: A-K Kaukola

Kotiinpäin lähdettäessä uusi matkaboksimme näytti parhaat puolensa: Ninnikin mahtui sinne meidän kanssa oikein mukavasti. Matkalla nukuimme, kuten tavallista. Nukkuen matkat menevät joutuisasti, kunhan kuski pysyy hereillä.



Matkaboksissa on myös tunnelmaa, matkaboksissa matka katkeaa. 

 Kotiin päästyä vähän lepäiltiin, kunnes ovesta tölmähtivät  paikalle Käpälämäen vauhtiveikot. Vauhtia riitti iltaan asti, melkeinpä liikaakin minun makuuni, mutta mitäpä minä en tekisi, jos lapset haluavat.

Voimakaksikko jäi yöksi. Nukuin Paavon kainalossa. Ninni nukkui lattialla Alisan vieressä. Viljo halusi nukkua yksin, joten Jiri nukkui äipän kanssa. Vähän myrtsinä se oli siitä, mutta nukuimme kuitenkin kaikki tosi hyvin ja tosi pitkään. Aamulla alkoi taas koira-lapsi -toiminta. Ei siinä ehtinyt edes ohikulkijoita haukkumaan.

Toiminta ei mahtunut kuvaan, joten oli pakko poseerata.
 

Puoliltapäivin kaksikon isä kävi hakemassa pojat pois. Tapahtui äkillinen ympäristön hiljeneminen. Hetken katselimme ikkunasta poikien perään, mutta aika pian nukkumatti vei meidät. Iltaan asti nukuimme, sen verran rankkaa on poikien kanssa leikkiminen.

Ninni hyppäsi ikkunalaudalle kurkkimaan, meille ei tulisi mieleenkään moinen vallattomuus.

 Tänään kävimme uimassa venerannassa. Ninni uiskenteli kuin sorsa, ja Jirikin meni mahaa myöten, vaikka oli melkoiset aallot. Minulle riitti etutassujen kastelu kuten tavallista.

Huomenna päästään mökille, jee! Siellä on tilaa juosta, ja uimahullut voivat uida ihan vapaasti. Minä taidan vahtia grilliä.

Happy Birthday To Me...

Minulla on tänään syntymäpäivä. Viisi vuotta tuli täyteen. Miehen ikä on tämä. Valitettavasti äippä muisti koko jutun vasta tänään, kun kaupat ovat kiinni. Kakku tulee vasta huomenna: maksalaatikkoa ja viisi nakkia. Se pitää kuulemma jakaa Jirin kanssa. Muistan kyllä tämän sitten, kun on Jirin synttärit.

Onnittelut menevät veljilleni Eerolle Rautalammille  ja Axulle Tampereen seudulle, jos sattuvat  blogiani lukemaan. Äiti-Helmille terveiset Kajaaniin ja isä-Pepinolle Tsekkiin!

Kuvaussessio ei ollut minun mieleeni, kun äippä ripusti kaulaani ihmehärvelin, jota sanoi juhannuskranssiksi. Minulle tuli siitä suolapatsasoireyhtymä, joka onneksi parani heti, kun härveli vietiin takaisin oveen.

Pallo on kyllä hieno, mutta tää kranssi...
 

Yhdistetyksi juhannus- ja syntymäpäivälahjaksi sai uuden isopallon, kun entinen hävisi lasten leikeissä. Testasin palloa, ja se on ainakin yhtä hyvä kuin entinen.


Pallotesti sujui hyvin, kunnes...

se päätti kiivetä villiviiniä pitkin seinälle.

Onneksi on äippä, joka hakee minulle pallot hankalista paikoista.

Juhannusta vietimme sään takia kotona, kun mökillä on pienet sisätilat. Kokko tehtiin uuniin, ja äippä kärvensi meille nakit. Millään ei meinattu jaksaa odottaa nakkien jäähtymistä. Herkullisia olivat, saatiin juhlan kunniaksi kaksi mieheen.

Hyvää loppujuhannusta kaikille lukijoille, erityisterveiset nelijalkaisille blogiystävilleni!

Beach Boys ja kotikylän kesäteatteri

Käytiin mökillä rentoutumassa. Kivana yllärinä siellä oli myös Käpälämäen lauma. Jiri ensin vähän ujosteli Nuno-serkkua, mutta ihan suotta, koska Nuno ei edes vilkaissut meitä. Omiaan touhusi.



Nuno-serkku on aika iso, joten olemme oppineet pysymään pois sen jaloista.

Rannalla oli hirveästi tekemistä: keppejä etsittiin, hiekkaa kaiveltiin, myyriä ja hiiriä etsittiin ja tietenkin touhuttiin poikien kanssa.

 

Jiri luuli pikkukiveä namiksi, se pikku pöhkö.
 

Hiekkakasa siitäkin hyvä paikka, ettei siinä ole muurahaisia.

Hajuja riitti.



Järvestä juominen oli hankalaa aaltojen takia.

Metsäkävelyllä kävimme äipän ja Paavon kanssa. Tai siis me juoksentelimme ja hypimme, ja ihmiset kävelivät. Välillä pysähtyivät vielä joitakin kasveja tutkimaan. Yhtään en ymmärrä, miksi ihmiset etenevät metsässä niin hitaasti ja polkuja pitkin. Niiltähän jää hirveä määrä mielenkiintoisia hajuja huomaamatta. Metsän hajut ovat niin vahvoja, että luulisi niiden käyvän ihmistenkin surkeisiin hajuelimiin.
Muurahaisia oli liikaa. Ne penteleet kävivät kiinni jalkakarvoihin ja partaan, mutta kaamean lopun saivat meikäläisen hampaissa.
Äippä sanoi, että mustikoita on tulossa ihan mukavasti, jos vain tulee sopivasti sateita. Jippii! Mustikat ovat tuoreena niin herkkuja. Syön sekä suoraan varvuista että marjamiesten ämpäreistä (elleivät ne huomaa).

Keli oli tuulinen ja viileä. Ötökät väijyivät koloissaan tyynempää keliä. Onneksi, koska en tykkää niistä pistävistä ja korvan juuressa pörisevistä räyhähengistä. Vesi oli kylmää ja aallot korkeat, joten edes Nuno ei käynyt uimassa.

Yritin piiloutua, kun äippä rupesi tekemään kotiinlähtöä, mutta valitettavasti minut löydettiin ja vietiin autolle. Aika hyvin muuten nukutti illalla kotona, iltapissalla käyntikin tuntui ihan turhalta hössötykseltä.

Vielä aamullakin velttoiltiin aurinkoläikässä.

Äippä on ilmoittanut minut Mikkelin näytelmiin heinäkuussa. En ole vielä päättänyt, ryhdynkö sankarin, rosvon vai pellen rooliin. Pysyköön yllätyksenä!

PS Tämä on postaus numero 100 täällä blogspotissa. Juhlimme perhepiirissä.

Petisopu

Me saimme Jirin kanssa noin puolitoista vuotta sitten olkkariin petin, josta piti tulla meidän yhteinen. Yhteinen se olikin, mutta vuorokäytössä. Jiri ei yrittänytkään tulla petille, jos minä olin siellä. Ja jos äippä laittoi sen siihen, se lähti heti pois. Jos Jiri oli petillä, ja minä halusin siihen, minun tarvitsi vain mennä viereen seisomaan ja tuijottamaan, niin Jiri lähti suosiolla pois.

Eilen illalla Jiri oli päivän pihahommista niin väsynyt, ettei se lähtenyt mihinkään, vaikka miten julmasti tuijotin. Minun oli pakko niellä ylpeyteni ja ängetä sekaan. Jiri teki kyllä tilaa. Siinä me sitten köllöttelimme koko illan, kun äippä katseli töllöstä jalkapalloa. Siinä muuten taas yksi asia, jota en ymmärrä: jalkapallon katsominen. Jalkapalloa pelataan, ei katsota.

Vähän säikähdimme, kun äippä tuuletti ekaa maalia. Oli muka niin asiantuntijaa, kun tiesi etukäteen, että ekan maalin tekee Barcelona ja ratkaisevan syötön antaa Iniesta. Maalintekijää ei käynyt edes veikkailemaan. Kun on kerran niin asiantunteva, niin voisi pelata minun kanssani vähän enemmän.

Lähituntumassa nukkuminen olikin niin mukavaa, että otimme tänään pihatöiden jälkeiset päikkärit petillä vierekkäin.

Selät vastakkain kuitenkin näin aluksi

Pihalla kukkii, mutta Jirillä on kylmä

Kesä kukkii meidän pihallamme, keltainen on tämän kevään ykkösväri juuri nyt. Äippä on sitä mieltä, että ihan kaikki keltainen kukkapenkissä ei ole suunniteltua. Ihan sama minusta, kaunista on, ja sointuu hyvin yhteen minun ankkani kanssa. Olisimme toki voineet Jirin kanssa tonkia kukkapenkistä liiat kukat pois, mutta lupaa ei tullut. Repiköön sitten ihan keskenään. Yllätyksiäkin siellä on piilossa, kun minä käyn salakakalla kukkien keskellä.  Luumupuut kukkivat myös oikein pontevasti, eli on toiveita luumuista syksylllä - nampsis.

Luumut kukkivat, jee! Kallistunut lipputanko on poistoprojekti.

Kauniisti keltaista. Huomaa ankka, sillä on mahtava ääni!

Jiri kävi trimmissä, ja nyt sitä palelee. Kuvissa trimmi on vielä vähän kesken, kun etupää on ajelematta. Nyt sekin on hoidettu, mutta kamera teki lakon. Jiri on niin viluinen, että se nukkuu nyt yöt äipän peiton alla, vaikka se yleensä etsii sängystä viileämpia paikkoja. Mäkärät söivät yhtenä päivänä Jiriä tosi pahasti, mutta onneksi Etono auttoi kutinaan, ja seuraavana päivänä patit olivat jo hävinneet.

Paleleva pikkuveli

Punkeista ei tänä kesänä ole ollut meille haittaa. Me saimme huhtikuun lopulla hyvänmakuiset Bravecto-tabletit, ja koko alkukesän punkkisaalis on ollut yksi surkean pieni litteä otus minun korvassani, joka sekin lähti pyyhkäisemällä pois. Bravo, Bravecto!