Haaste

Sain Hannelta ja Wupelta haasteen. Kiitän, mutta jätän vastaamisen sihteerin tehtäväksi.

Kuvassa Jiri, Aatu ja lapsenlapsen Ninni.

1 Koirasi/koiriesi paras ominaisuus?
Ne ovat avoimia ja täyspäisellä tavalla pelottomia veijareita, jotka rakastavat lapsia.

2 Miten motivoit itsesi ja koirasi harrastamaan?
En mitenkään, harrastamme milloin huvittaa ja mitä huvittaa. Koiria on joskus motivoitava nameilla.

3 Oletko koirasi suhteen kontrollifriikki vai rento riehumiskaveri?
En kumpaakaan. Toki vaadin koirilta arkitottelevaisuutta. Riehumisosio on koirien ja lapsenlasten erityisosaamisaluetta.

4 Haastavin asia oman koirasi kanssa?
Ohikulkijoiden haukkuminen. Joskus siihen on kyllä aihettakin.

5 Oletko pelännyt joskus koiraa? Jos, niin missä tilanteessa?
Kun olin pieni koululainen, naapuristossa oli iso sekarotuinen uros, joka humputti kaikkea mahdollista: toisia koiria, lapsia ja jopa potkukelkkoja. Siihen aikaan koirat saivat yleensä liikkua vapaasti, joten ei koskaan tiennyt, mistä Marre ilmestyy. Vähän aikaa pelkäsin kaikkia koiria.

6 Metsästys vai näyttelyt? Agility vai vaellus? Mitä harrastaisit koirasi kanssa, jos ei tarvitsisi miettiä asuinpaikkaa, rahaa tai ajankäyttöä?
Itse en metsästä, mutta meillä on ollut myös metsästyskoiria, ja pojallani on vieläkin. Näyttelyissä on käyty aina, kun on ollut sopiva koira. Niissä tapaa muita oman rodun harrastajia. Pihalla on omatekoiset agiesteet. Vaeltaisin mielelläni koirieni kanssa, ellei oma liikuntakykyni olisi rajoitettu. Metsäkävelyillä käydään usein. Asun, ja olen aina asunut paikassa, jossa koirien kanssa on helppo ja hyvä olla. Rahaa ei ole tarvinnut miettiä, koska en ole innostunut paljon rahaa sitovista harrastuksista. Ja aikaa on, koska olen eläkkeellä. Oikeastaan ainoa harrastamistamistamme rajoittava tekijä on oma surkea liikuntakykyni. Olemme aloittelemassa lukukoirailua vanhemman koirani kanssa.

7 Onko koirasi vastannut aiempaa käsitystäsi ko. rodusta? Tai, jos sinulla on ollut sama rotu ennenkin, mikä yllätti toisessa/kolmannessa koirassa?
Joskus aikaisemmin luulin kääpiösnautsereita sylikoiriksi. No, kyllähän ne toki sylissäkin viihtyvät, ellei niillä ole jotain tärkeämpää tekemistä. Kääpiösnautsereihin olen tullut keskarien (siis keskikokoisten snautserien) kautta, joten mitään suuria yllätyksiä ei tullut. Nuorempi käppänäni on epävarmempi itsestään kuin vanhempi, ehkä se oli pieni yllätys. Ja kaikille snautsereita tuntemattomille tiedoksi: mitä pienempi koira, sen suurempi ego.

8 Mitä eniten toivoisit koirasi ja sinun yhteiselosta?
Että koirat saisivat elää terveinä, eikä minunkaan kuntoni tästä heikkenisi.
 
9 Miten usein koulutat koiraasi tai opetat uusia asioita?
Joka päivä kerrataan jotakin aikaisemmin opittua. Uusia asioita opetellaan, silloin, kun sattuu huvittamaan. Tai jos siihen on arjen sujumisen kannalta tarvetta.

10 Mikä on koirasi ja sinun laatuaikaa?
Kun lapsenlapset ovat meidän kanssamme.

11 Jos voisit mennä ajassa taaksepäin, toimisitko samoin koirasi kanssa?
Luultavasti, itseni ja koirani tuntien.

Alkuperäiset lisäohjeet:
 
 1 Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänen blogiinsa.
2 Vastaa kysymyksiin.
3 Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Award -haasteen saanutta alle 200 lukijan blogia.

En kuitenkaan haasta ketään, koska melkein kaikki blogikaverini ovat haasteen jo saaneet.

Logistiikkakoordinaattori besorkkaa ja muuta omituista

Olemme Jirin kanssa epäonnistuneet vartiointitehtävässämme pahemman kerran. Joka neljäs keskiviikko aamulla noin kello puoli kahdeksan etupihallamme kolisee. Logistiikkakoordinaattori suurine autoineen on besorkkaamassa äipän huolella kokoamaa, isoon harmaaseen muovipönttöön piilotettua varastoa. Jostain syystä, luultavasti hyvin järjestetyn tiedustelun ansiosta tämä rikollinen tietää, että juuri edellisenä iltana pönttöön on kannettu tavaraa muovipusseissa ihan urakalla. Hullun lailla me haukumme, ja Jiri jopa murisee karkottaaksemme rosvon, mutta ei auta. Koko pöntöllinen katoaa auton valtavaan kitaan. Viimeksi käydessään tämä tyyppi jopa näytteli hampaitaan ja vilkutteli meille. Äippä, joka oli samaan aikaan postilaatikolla, oli niin kauhun lamauttama, että sanoi hädissään vain: "Hyvää huomenta!" Sitten auto siirtyikin naapuriin jatkamaan hämäriä puuhiaan.

Parivartio asemissa. Auto ehti karkuun.

Muitakin omituisia asioita on tapahtunut. Yhtenä päivänä äippä vei meitä metsään juoksemaan, kun juoksupolun vierestä löytyi korkkaamaton mustikkapaikka. Oli muuten suuria ja makeita mustikoita. Äippä kävi hakemasta autosta marjapoimurin ja pienen ämpärin ja rupesi noukkimaan mustikoita. Siis tyyppi, joka ei pysy kunnolla pystyssä polullakaan. Me tietenkin jouduimme päivystämään siinä lähellä kaatumisen varalta niin , että oma mustikoiden napsiminen kärsi. En kyllä tiedä, mitä olisimme tehneet, jos äippä olisi kaatunut. Ehkä olisimme ryhtyneet haukkumaan apua. Ja seuraavana päivänä homma uusiksi. Kyllä se on, kuulkaa, rankkaa yrittää pitää pystyssä niinkin huonojalkaista ihmistä, vaikka toisella kerralla äippä ottikin turvakseen yhden kävelysauvan.

Voimakaksikko oli yötä, ja touhusi kaikkea kivaa meidän kanssamme. Siinä ei ole mitään kummallista. Aamulla katseltiin yhdessä lastenohjelmia. Normaalia sekin.

Oli melko tylsä ohjelma, minusta ainakin.

Pikkuveljet posettavat.

 



 

Omituista oli se, että meitä ei otettu mukaan Käpälämäkeen juhlimaan Paavon synttäreitä. Äippä esitti tekosyyksi sellaisen väärän tilannearvion, että me muka menisimme tyhjentämään nurmikolla grilliruokaa syövien ihmisten lautasia. Olisimme tietenkin tyhjentäneet vain hylätyt lautaset, siis suorittanneet huolellisen lautasten esipesun. Ja taatusti emme olisi yhtään lähteneet omille teillemme.

 

PS. Lukukoirailu lykkääntyi meistä riippumattomista syistä, mutta on silti vireillä.

 

Sihteeri: logistiikkakoordinaattori =  jäteauton kuljettaja. Tähän liittyy tarina, jossa erään savolaisen ammattikorkeakoulun logistiikkalinjan opiskelija oli kesäjaksolla käytännön työssä. Syksyllä palautekeskustelussa ohjaavan opettajan kanssa ohjaaja katsoi todistusta ja kysyi, mitä tämmöinen logistiikkakoordinaattori tekee. Opiskelija: "No, roska-autoa ajelin koko kesän."

 

Besorkata, saksan sanasta besorgen (hoitaa, hommata, huolehtia) jatkosodan aikana käyttöön tullut verbi, joka tarkoittaa omavaltaista haltuunottoa, siis varastamista.



 

 

 

 

 

 

 



Kesäteatteri Turussa ja Gentleman Belts

Käytiin taas näyttämöllä, Jirikin. Tämä näytelmä esitettiin Turussa Metsämäen raviradalla. Tunnelma oli lievästi sanottuna lämmin.

Koossa oli taas tuttu ja turvallinen tiimi: Iitu trimmasi ja Elli handlasi. Minun mielipidettäni esiintymään lähtemisestä ei kysytty etukäteen, joten kerroin mielipiteeni koko hommasta elekielellä kehässä. Ymmärsivät kyllä, olen minä sen verran hyvä näyttelijä. Äippä ei tykännyt ja sanoi, että Aatun osalta se oli nyt tässä. Sitähän minä juuri toivoinkin, mutta en usko, että toiveeni toteutuu.

Sihteeri kirjasi näytelmätulokset. Tuomarina molemmilla Helene Björkman Ruotsista.

Jiri: ERI, AVK2. Maskulin hanhund. Bra storlek. Maskulint välformat huvud. Bra ögonform. Tillräcklig hals. Framskjuten skuldra. Önskar starkare överlinje. Ngt rak i överarm. Bra bröstkorg. Kunde ha ngt mer markerad förbröst. Balancerade vinkler. Bra päls och färg. Kunde röra sig  med ett mer effektivt steg. Utm. temperament.
Vapaa käännös: Maskuliininen uros. Sopivan kokoinen. Maskuliininen hyvänmuotoinen pää. Hyvä silmien muoto. Riittävä kaula. Eteentyöntynyt olkapää. Ylälinja voisi olla voimakkaampi. Hiukan suorat olkavarret. Hyvä rintakehä. Eturintaa voisi olla hieman enemmän. Sopusuhtaiset kulmaukset. Hyvä karvapeite ja väri. Voisi liikkua hieman tehokkaammin askelin. Erinomainen luonne.

Aatu: EH, AVK3. Maskulin hanhund. Bra storlek, proportioner. Maskulint huvud som är ngt grovt(?) i kindpartiet. Bra ögon och öron. Tillräcklig hals. Framskjuten skuldra. Bra bröstkorg. Kunde ha stramare överlinje. Ngt tunn benstomme. Kunde röra sig med friare steg. Utm. temperament.
Ja käännös: Maskuliininen uros. Oikean kokoinen ja oikeat mittasuhteet. Maskuliininen pää, joka on poskien osalta hieman karkea(?). Riittävä kaula. Eteentyöntynyt olkapää. Ylälinja voisi olla tiiviimpi. Hieman hento luusto Voisi liikkua rennommin askelin. Erinomainen luonne.

Jiri edessä, kilpakumppani takana.

Jiri näyttää hampaitaan.

Hitsi, kun on kuuma!

Kilpakumppani voitti ja sai SERTin, Jiri oli reipas kakkonen.

Just tätä mieltä olen näistä näytelmistä.

Eikö vieläkään saa lähteä pois?

Meillä on ollut mukavaa täällä Ninnin luona. Yksi juttu vain nolottaa ja ottaa koteloon. Me olemme Jirin kanssa keksineet, että kylässä on kiva vähän merkkailla sisällä. Valitettavasti äippä on huomannut uuden viestikäytäntömme ja ryhtynyt ehkäiseviin toimenpiteisiin. Meille puettiin housut jalkaan. Mikä pahinta, Jirille laitettiin poikahousut, mutta minä jouduin tyttöjen pikkareihin. Vastalauseena asiantilalle ryhdyin heti liikkumislakkoon ja jäin sahapukkiasentoon eteiseen. Kukaan ei huomannut vastalausettani, ei kertakaikkiaan kukaan. Kun tuli ruoka-aika, lopetin voimattomaksi jääneen lakon. Tilanne parani huomattavasti, kun äippä kävi ostoksilla ja toi kaksi pahvirasiaa, joissa luki päällä Gentleman Belt. Nyt olemme aina sisällä näissä herrasmiesten vöissä, eikä nolota läheskään niin paljon kuin niissä pikkareissa. Muutenkin vyöt on paljon mukavammat päällä kuin housut, ja myös helpommat pukea ja riisua.

Huomenna tänne tulee jotain kattomiehiä. Onkohan ne samanlaisia kuin se Katto-Kassinen? Vahdittava on joka tapauksessa, koska voivathan ne olla rosvoja. Ja Ninniä on tietenkin suojeltava.

Hipsu oikaisee

Hipsu haluaa saattaa kaikkien tietoon, ettei hän ole milloinkaan ollut mikään pahnanpohjimmainen syntymäkodissaan tai muuallakaan. Hän vain halusi muuttaa velipojan luo, ettei velipojalla olisi niin yksinäistä. Ja myös, että syntymäkodin koiralauman kaikki jäsenet eivät ole mudeja.

Sihteeri pyytää anteeksi, että antoi väärän kuvan.  Sihteerin mielestä (ja niin meidän koirienkin) Hipsu on ihana neito, joka osaa leikkiä ja käyttäytyä eikä pyri kenenkään muun ruokakupille.

Hipsuliisi on meidän koiraneitosuosikkilistallamme numero kaksi, kun Ninni on itseoikeutetusti ykkönen.

Hipsu on rauhallinen ja osaa hyvin touhuta lastenkin kanssa. Paavo "kouluttaa".

Parhaan miessivuosan Oscar kesäteatterista

Käytiin näyttelemässä kotikylän kesäteatterissa. Oli kuulemma oikein kansainvälinen näytelmä. Uskon sen, koska en ymmärtänyt mitään siitä, mitä joku viittilöivä täti-ihminen (olisiko ollut ohjaaja) sanoi.

Valmistautuminen näytelmärooliin alkoi jo reilu viikko sitten, kun Iitu trimmasi minut. Omasta mielestäni olisin ollut komeimmillani ihan au naturel, mutta ei auttanut. Tämän toimenpiteen takia minulta varmaankin meni ohi kirsun pääsankarin rooli, ja mahdollisuus parhaan miespääosan Oscariin. Typerä muuttumisleikki jatkui täyspesulla, kynsien leikkuulla, korvakarvojen nyppimisellä ja parilla pohjavillaamisella. Kyllä siinä, kuulkaa, oli miehinen itsetunto koetuksella.

Näytelmäpäivän aamuna äippä pakkasi autoon mahdottoman määrän tavaraa ja totesi sitten, ettei jaksa kantaa kaikkea. Pakattiin vielä potkupyörä autoon, ja sitten lähdettiin. Potkupyörästä oli sekin hyöty, että saatiin auto pyytämättä invapaikalle lähelle päänäyttämöä.

Ennen näyttämölle menoa oli vielä edessä, mikäs muu kuin trimmaus. Pohjavillan raappausta (taas), saksimista ja ajelua. Ja vielä vähän saksimista. Tätä tärkeää viime silausta äippä ei tehnyt itse, vaan työvälineitä käytteli Martina, jonka muistin talviselta eläinlääkärireissulta. Sain nytkin nameja, joten annoin viimeistelyyn työrauhan. Pakko myöntää, että komistuin käsittelyssä.

Eipäs häiritä kesken touhun!

Alkoi jo vähän pitkästyttää.
 

 Seuraavaksi vuorossa oli odottelua. Ja juuri kun piti lähteä esiintymään, taivas aukesi, ja vettä tuli enemmän kuin riittävästi.

Näyttämöllä oli yhtaikaa kanssani kaksi muutakin herrakoiraa, ja kaikki yritimme saada sitä pääroolia. Sade keljutti minua niin paljon, että esiintymisvuorollani vääntelin ja heiluttelin korviani ja jarrutin käännöksissä, vaikka avustajanani toiminut Martina kielsi. Sitten se ohjaaja viittilöi pitkillä käsillään ja puhui kielillä. Varmaan neuvoi, mitä piti tehdä. Hän myös katsoi suuhuni ja kokeili palleroni, mutta annoin hänen toimia rauhassa. Lopuksi piti seistä paikallaan aika pitkään ja taas oli sitä kielillä puhumista. Lopulta apuohjaaja näytti sinistä lappua ja pääsimme pois näyttämöltä. Yleisöä oli vähän, varmaankin johtuen sateesta, mutta kyllä sieltä kannustusta tuli. Pääosaa en sitten saanut, enkä edes varapääosaa, vaan sivuosaan jouduin tyytymään.

Minä olen keskellä. Pääosan sai vasemmanpuoleinen ja varapääosan oikeanpuoleinen kilpailija.


Parasta koko näytelmässä oli, kun päästiin pois.

Sihteeri: Tulos Mikkelin näyttelyssä AVO EH, AVK3. Tuomarina Wera Hubenthal Norjasta. Tuomari on snautserirotujen erikoistuomari. Sivuosa-Oscar korvien heiluttelusta (siht. huom.).

Sanallinen arvio vapaasti käännettynä: Tyypiltään ja kooltaan erinomainen. Kuono-osa voisi olla vähän voimakkaampi. Erittäin hyvä pää. Hiukan epävakaat korvat. Hyvä kaula. Lyhyt runko. Runko riittävän kehittynyt. Luusto riittävä. Turkin laatu hyvä, joskin hieman avoin. Rungon väri hyvä. Hyvä luonne.

Seuraava näyttely kahden viikon päästä Turussa. Silloin esiintyy myös Jiri.

Kesätyttöjä ja vähän -poikiakin

Kesä on keleistä riippumatta siitä kivaa aikaa, että käy paljon vieraita. Erityisesti arvostan tietenkin lapsi- ja koiravieraita. Tänä kesänä olemme saaneet nauttia sekä ihmistytön että mukavien koiratyttöjen seurasta. Blogin päivitys on viivästynyt, kun sihteeri on toiminut kokkina ja ylipäällikkönä.

Ensimmäiseksi käytiin hakemassa Allu ja Ninni Turusta. Me koirat matkustimme yhteisessä boksissa, eikä ollut yhtään ahdasta.

Mökillä kävimme muutaman kerran. Ninni kävi Allun kanssa uimassa, me vain huuhtelimme vähän mahakarvoja.

Rantakallio on hyvä vartio- ja kuivattelupaikka.

Kiipeilykivelle päästiin melkein itse.

Kiveltä oli hyvä vahtia grillaamista.

Mudilan väki tuli myös lomalle. Jekun sisko Hipsu oli tullut Mudilaan kesätytöksi, kun Jekku on ollut vähän yksinäinen Mantan ja Liinun lähdettyä tuonilmasiin. Lopulta siinä kävi niin, että Hipsu muuttaa Mudilaan pysyvästi, kun sisaruksilla on niin mukavaa yhdessä. Entisessä kodissaan Hipsu oli koko yhdeksän mudin lauman alimmainen.

Käpälämäen voimakaksikko pistäytyi monena päivänä järjestämässä vähän toimintata meille koirille. Pojat ovat innokkaita lenkittäjiä ja kouluttajia. Onneksi meitä oli monta koiraa, niin ei tullut minulle liian rankaksi.




 

Paavo ja Jekku hyppyradalla.

Paavo opettaa Hipsua istumaan.

Viljo yrittää saada Jiriä istumaan.

 Viljo väsyi koulutukseen ennen meitä koiria ja nukahti Hipsun viereen Mudilan väen sänkyyn.



Hipsu vartioi Viljon unirauhaa.

Jekkukin sammui lopulta, vaikka sen väsyttäminen ei ollut mikään helppo nakki.

Äippä ja Hipsu tykästyivät toisiinsa, kun Jekku emäntineen oli muutaman päivän vaelluksella. Toisena yönä se olisi jo tullut meidän kanssa nukkumaan äipän sänkyyn, mutta portti oli kiinni, ja Hipsu palasi omalle paikalleen. Lempinimiäkin Hipsu sai: Hipsuliisi (äipältä) ja Hipu (Paavolta). Äippä lupasi, että Hipsuliisi voi tulla meille hoitoon milloin vain. Taisi unohtaa, että tytöillä on juoksuajat, meillehän se kyllä sopii.



Kaunis ja mukava Hipsuliisi

 Ninni on todellinen prinsessa valitessaan nukkumapaikkoja. Kun keinun patjat tuotiin sisälle pois sateesta, se heti huomasi patjapinon prinsessalle sopivaksi päikkäripaikaksi. Kyllä ei uskalleta me Jirin kanssa edes yrittää. Äippä kyllä sanoi, ettei Ninni ole todellinen prinsessa, kun sitä ei härinnyt patjapinon alle jäänyt yksinäinen Crocs.



Prinsessa lepää, älkää häiritkö.

 Nyt ollaan taas perusarjessa, kun Allu ja Ninni haettiin kotiin ja Mudilan väkikin lähti omaan kotiinsa. Onneksi on edes Käpälämäen voimakaksikko, joka käy meitä piristämässä tuon tuostakin. Esimerkiksi huomenna.

PS Minä menen sunnuntaina näyttelemään itseäni Mikkelin näyttelyyn. Kehä on joskus puoli yhden, yhden maissa, joten pidelkäähän peukkuja ja tassuja.

Kesäkesäkesä

Todisteeksi synttärikakusta sihteeri halusi laittaa tähän pari kuvaa. Annoin luvan. Hyvää oli, ja nopsasti söimme.



Saimme molemmat oman kakun.


Kesällä olemme pyörien päällä paljon enemmän kuin talvella. Käväistiin taas Turussa hakemassa Alisa ja Ninni meille lomanviettoon.

Ninnin kotiväki innostui lenkittämään meitä Aurajoen rantamaisemissa kansallisessa kaupunkipuistossa, vai mikä se nyt oli. Oi, miten paljon ihania hajuja. Melkein meni pää sekaisin.

Tuoksuja tuulessa, ihanaa! Kuva: A-K Kaukola

Kotiinpäin lähdettäessä uusi matkaboksimme näytti parhaat puolensa: Ninnikin mahtui sinne meidän kanssa oikein mukavasti. Matkalla nukuimme, kuten tavallista. Nukkuen matkat menevät joutuisasti, kunhan kuski pysyy hereillä.



Matkaboksissa on myös tunnelmaa, matkaboksissa matka katkeaa. 

 Kotiin päästyä vähän lepäiltiin, kunnes ovesta tölmähtivät  paikalle Käpälämäen vauhtiveikot. Vauhtia riitti iltaan asti, melkeinpä liikaakin minun makuuni, mutta mitäpä minä en tekisi, jos lapset haluavat.

Voimakaksikko jäi yöksi. Nukuin Paavon kainalossa. Ninni nukkui lattialla Alisan vieressä. Viljo halusi nukkua yksin, joten Jiri nukkui äipän kanssa. Vähän myrtsinä se oli siitä, mutta nukuimme kuitenkin kaikki tosi hyvin ja tosi pitkään. Aamulla alkoi taas koira-lapsi -toiminta. Ei siinä ehtinyt edes ohikulkijoita haukkumaan.

Toiminta ei mahtunut kuvaan, joten oli pakko poseerata.
 

Puoliltapäivin kaksikon isä kävi hakemassa pojat pois. Tapahtui äkillinen ympäristön hiljeneminen. Hetken katselimme ikkunasta poikien perään, mutta aika pian nukkumatti vei meidät. Iltaan asti nukuimme, sen verran rankkaa on poikien kanssa leikkiminen.

Ninni hyppäsi ikkunalaudalle kurkkimaan, meille ei tulisi mieleenkään moinen vallattomuus.

 Tänään kävimme uimassa venerannassa. Ninni uiskenteli kuin sorsa, ja Jirikin meni mahaa myöten, vaikka oli melkoiset aallot. Minulle riitti etutassujen kastelu kuten tavallista.

Huomenna päästään mökille, jee! Siellä on tilaa juosta, ja uimahullut voivat uida ihan vapaasti. Minä taidan vahtia grilliä.