torstai 8. marraskuuta 2012

Minä ja mun veli

Jiri tuli eilen. Lentomatka onnistui hyvin, ja Suomeen saavuttuaan Jiri oli vain kysynyt nätisti, että voisiko joku ottaa minut pois täältä boksista. Sitten se nuuski tarkasti ympäristön ja uudet ihmiset. Kova tyyppi! Koko automatkan Helsingistä kotiin se oli nukkunut.

Näin Jirin vasta tänään, koska olin Käpälämäessä hoidossa eilisen päivän ja viime yön. Vähän minua ujostutti kun tulivat hakemaan ja äipän sylissä oli semmoinen pieni ja musta. Siis tosipieni. Kotona se yritti esittää ykköstä, huvittava pikku murina ja haukku. Annoin sen aluksi luulla, että se on kingi. Nopeasti se hoksasi olevansa pienempi, ja sain valtikan takaisin. Nyt minun on sitten suojeltava sitä. Teen sen tietenkin.

Jiri luuli aluksi, että leikkikehä (se kompostikehikko, missä minuakin pidettiin pienenä) on pissakakkapaikka, mutta kun äippä vaihtoi pissaisen viltin puhtaaseen, se lopetti asioidensa toimittamisen sinne. Nyt se asioi ulkona, jos se viedään tarpeeksi usein. Pyytää se ei vielä osaa.

Muutaman kuvan äippä on saanut otettua, vaikka emme nyt niin kauheasti kuvaamisesta tykkääkään. Laitan niitä tähän.



Vieläkö tarttee kauan seistä tässä?

Joko kohta lopetat?


Kuka typisti tään hiiren?

Tää on meidän peti



Tuplakuorsaus (äipän kommentti)


1 kommentti:

  1. Onnea Jirille ja koko perheelle! Hianon näkönen poika. Hoidahan, Aatu, veikkaas huolella ja opeta tavoille. Teil on sitten Kingi ja Prinssi talossa. Niin meilläkin tai ainaskin Prinssinakki, kjeh heh.

    VastaaPoista