keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Tiskiharja Ja Pulloharja tanssikoulussa

Käytiin lomalla. Naukseriloman paikaksi vaihtui Mikkelin sijasta Turku, kun Elli oli loukannut kätensä koulussa. Eipä haitannat meikäpoikaa, aina olen Turussa viihtynyt. Hieno kaupunki, koirapuistot ja kaikki.

Loma alkoi koirapuistokäynnillä. Kivaa oli, vaikka paikalla ei ollut muita kuin me: Ninni, Jiri ja minä. Ohijuoksijoita riitti, joten Jiri sai haukkumisharjoitusta. Mekin juostiin, eikä jaksettu koko loppupäivänä paljoa  leikkiä. Unta kaaliin ladattiin.

Seuraava päivä oli sitten koko loman keljuin, kun mentiin Iitulle kylään ja trimmaukseen. Manta komensi tapansa mukaan, mutta poistui sitten sängyn alle lepäilemään. Ensin Iitu trimmasi Jirin. Se kesti ja kesti, ja välillä Jiri hermostui. Karvaa tuli PALJON. Lopulta Jiristä tulikin ihan snautserin näköinen. Äippä ja Iitu huomasivat yhtaikaa, että Jiri onkin ihan edesmenneen Piski-sedän pienoismalli. Piski oli musta keskari. Minutkin tietysti trimmattiin, mutta se ei kestänyt kauan. Iitu vielä kehui turkkiani:)


Tämmöinen naukseri pikkuveljestä tuli

 
Elli piti meille parinakin päivänä tanssikoulua. Ninni on sievä ja taitava tanssija, meikäläinen on paremminkin rokkimiehiä. Jiri ei osaa vielä tanssia, tai sitten se tanssii jotain ihme hyppytanssia. Katsokaa kuvat, niin näette.


Juoksimme myös pihalla leikkimässä, tai siis pennut juoksivat. Minun mielestäni tämä piha oli vähän turhan pieni juoksuleikkeihin. Pennut harrastivat keppileikkejä, tai oikeammin risuleikkejä.



Ensin etsittiin keppi



Sitten sitä vietiin yhteen suuntaan


Ja toiseen suuntaan


Ja sitten sitä pureskeltiin yhdessä.

Ninni ei ehkä olekaan ihan niin pentu kuin Jiri: se haisi ihan hirveän hyvälle. Olisin halunnut ihan koko ajan haistella sen peräpäätä. Pois hätistelivät, laittoivat Ninnille pöksyt jalkaan. Aika somat, mutta haittasivat tuntuvasti haistelua.



Ai se Tiskiharja ja Pulloharja? Meidän uudet lempinimet. Kuvailevat kai partojamme.

2 kommenttia:

  1. No wautsi wau, ku ootte komeita ja toi Ninni kaunis. Risuleikki näyttää just niin kivalta ku onkin. Ninni + Jiri = Jing ja Jang.

    Mukavaa menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, komeita ollaan niinkuin kaikki meidän kaveritkin.

      Pitäisin kyllä Ninnin itselläni, mutta Ninni tykkää enemmän Jiristä :(

      Poista