Ruokakupilla tapahtui. Jiri saa enemmän ruokaa kuin minä. Melkein aina se on kuitenkin tyhjentänyt ruokakuppinsa yhtaikaa minun kanssani. Jostain syystä se yhtenä aamuna vähän hidasteli. Päätin, että loppuruoka kuuluu minulle (äippä oli selin). Hitsi, se hyökkäsi päälle ja näytteli niitä isoja hampaitaan. Ihan tosissaan. Fiksuna tyyppinä peräännyin, arvokkaasti tietenkin. Se tuli vielä perään! Poistuin areenalta ja katsoin vielä epäuskoisena perääni: pikkuveli hyppii kuonolle. Luulin sitä pehmopojaksi. Erehtyväinen olen minäkin. Pitäköön sapuskansa!
Muuten olemme kavereita edelleen. En kuitenkaan enää yritä myöskään sen nukkumapaikalle, vaikka miten mieli tekisi. Mitenkähän tässä pelissä lopulta käy?
 |
| Leikit onneksi sujuvat kuten ennenkin |
Mysky: Hmmm... mitens tää tarina tuntuu niin tutulta... Ai joo, noin kävi meillekin. :D
VastaaPoistaNii-i, pikkuveljet ei aina pysykään pikkuveljinä. Vallassa pysyminen vaatii parhaan luokan diplomaattisia taitoja, mutta mehän kyllä olemme moniosaajia, veli Myrsky. Vai mitä?
VastaaPoistaNo onpa mukava ja lämmin runotus. Tykätään ja äippä kans.
VastaaPoistaTarkoitit vissiin sitä syyslaulua. Nyt tarttee vielä säveltää se mieskuoro Ulvojille sopivaksi.
PoistaJaa joo, vissiin se Naapurin Musti kävi täällä sohlaamassa ja säätämässä ja mentiin ihan sekasin. :D
VastaaPoista