keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Katkokakkija ja pätkäpissijä

Minä olen äipän mielestä katkokakkija ja Jiri pätkäpissijä. Vissiin kestää lenkit liian pitkään, kun pitää ruveta kavereitaan nimittelemään.
Minä kyllä kakin joka lenkillä monta kertaa, koska kakka on niin kovaa, että kakkiminen tekee kipeää. Varsinkin, kun ne anaalirauhasetkin välillä vaivaavat. Nyt minulle on annettu aamuruuan kanssa Levolacia, joka on kyllä helpottanut tulostamista. Levolac maistuu hyvälle. Jirikin saa osansa, kun se putsaa minun partani syönnin jälkeen.
Jiri on oikeasti pätkäpissijä. Se saattaa unohtaa pissimisen ja jäädä kuikoilemaan koipi pystyssä, jos jotain mielenkinntoista on näkemäalueella. Sitten on taas kohta pysähdyttävä pissille. Kyllähän minäkin merkkailen, mutta...

Talvi tuli ja talvi meni. Jäljelle jäi kirottu liukkaus, joka ei tunnu haittaavan äippää ollenkaan, kun sillä on ne Icebugit. Ei silti, ei me haluttaiskaan kenkiä.

Kuva on otettu silloin, kun oli se talvi ja piti ihan pukeutua nuoskalumivarusteisiin potkurilenkkiä varten.

 
 
 
Saatiin yhtenä päivänä hirvenluut kaluttaviksi. Työnjako oli sellainen, että äkkiä kalusin oman luuni melko puhtaaksi ja kävin sitten nappaamassa hitaammin syövältä Jiriltä puoleksi putsatun itselleni. Jiri oli ihan tyytyväinen, kun sillä vain oli joku luu. Vieläkin on vähän luunjämiä pihalla. Jiri saattaa muistaessaan pyytää yölläkin ulos hampaitaan harjoittamaan. Eipä tykkää äippä, ei. Minustakin yöt, ja pitkälle aamutkin ovat nukkumista varten.
 
 
 


 
 
 
 
Joulu tulla jollottaa, meillä on valvovia tontunsilmiä joka paikassa. Voi olla, ettei saada lahjoja.
 
 
 
 


 




4 kommenttia:

  1. Heh heh hee, vai on pojilla pelko bebandeerissä ettei tuo Joulupukki lahjoja. Ettekö muka oo ollu AINA kilttejä, kyä me vaan ollaan oltu. :D

    VastaaPoista
  2. Mutku tontut luulee, ettei me oo oltu koko ajan kilttejä:(

    VastaaPoista
  3. Meidänkin äippä käyttää icebugeja, mutta mulla on onneksi omat nastat kesät ja talvet.
    Mää muuten saan lahjoja, oon käynyt vaklaamassa. Oon ollut tarpeeksi kiltti, mutta kyllä se on näyttelemistä vaatinutkin.

    VastaaPoista
  4. Mitä olli? Oot vaklaillu, tontut ei tykkää. Ne voi vielä viedä lahjukset pois. Meidän äippä sanoi niin. Kyllä mekin vielä toivossa elämme ja yritämme esittää kilttejä pikku mussukoita.

    VastaaPoista