perjantai 12. joulukuuta 2014

Pimeetä touhua

Joulukuu alkaa olla puolessa välissä, mutta säiden haltija vain pihtailee lumen kanssa. Ja sekin vähä, mitä on saatu, on märkää ja karvoihin tarttuvaa. Aamulenkillä äippä joutui putsaamaan lumipallot jaloistani kolme kertaa. Tai siis repimään. Jirin karvoihin lumi ei takerru yhtä paljon, mikä ei mielestäni ole yhtään reilua, koska Jirillä on paljon enemmän karvaa kuin minulla.

Kun ei ole lunta, on myös koko ajan pimeää. Hyvänä puolena pimeydessä on se, ettei äipällä ole kamera koko ajan mukana. Kuvaushommista on mennyt maku, kun Jiri Linssilude tunkee aina minun ja kameran väliin. Minusta tulisi niin paljon parempia kuvia kuin tuosta pikkuveli Mörrimöykystä. Joojoo, kyllä minä siitä tykkään, mutta minä olen kuitenkin pomo täällä. Äippää ei lasketa, kun sillä on vain kaksi jalkaa.

Aina on pikkuveli edessä

Suuri musta-hopea päällikkö
 
Pihalla on nyt kaikenlaista talvihommaa, esimerkiksi lintulaudan ympärys on päivittäin puhdistettava maahan sinkoilleista siemenistä. Jostain syystä äippä on virittänyt tuommoisen aitauksen siihen ympärille, mikä huomattavasti hankaloittaa tehtävän kunnollista suorittamista.

 
 
 
Pihalla on nyt hyvä putsata partaa, kun ihmispojat tekivät sitä varten lumikasan. Kuvassa Jiri.
 
 
 
 
Meille on tullut suru-uutinen. Mudilan Manta-täti on poistunut tuonilmasiin. Manta oli kovin kipuileva viimeiset aikansa ja tavallistakin äreämpi, siksi se lähti. Kukahan nyt rupeaa pitämään jöötä koko suvun koirille? En minä ainakaan, eli päällikön vakanssi olisi auki. Hyvää matkaa, Manta! Ja vie terveisiä muille edesmenneille, erityisesti Piski-sedälle ja Wilmalle!
 

 
 
 
 
 
 
 




4 kommenttia:

  1. Lumessa on mukavata leekkijä. Vuan ee oo mukavata ku tarttuu karvoen se. Teellä on vähä enämpi tuota karvoo ku meekäläesellä ni mahtaa olla hankalata. Ja kohtahan sitä lunta tulloo lissee vielä.
    Pimmeetä on vaekka luntahhii on tänne tänäpäevänä tullunna. Meellä mamma vuan koettaa pimmeellähhii vilimata. Millon näkkyy vuan piä, millon jalka tae muu kuvassa. Harvemmin koko koera :D
    Voe Manta-tätijä... onneks se on hyvässä tallessa, eekä oo ennee kippee. Osaotot Mantan kotjväelle <3
    Seon nyt porukan vanahimman homma se piällikön homma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta lunta tuli jo. Äippä sanoi laittavavansa minulle huomenna tassuvahaa jalkakarvoihin. Ehkä se auttaa, ettei tarvitsisi vielä aloittaa tossukautta.
      Johtajuus taitaa kyllä mennä koko joukon kuopukselle, Mudilan Jekulle vaikka se ei ole vielä kahtakaan vuotta vanha. Muita kun ei kiinnosta pätkääkään.

      Poista
  2. Kyä teillä tosiaan on tota karvaa vaikka muille jakaa. Vaikka meille, meikämäykkyjen mahassa ku melkein nahka paistaa ja on aina maha kylmänä, ku maavarakin on niin anhiton. Mut kyä ootte komeita poikia ja vähän tuiman näkösiä kölliköitä kanssa.

    Manta juaksee varmalla teijän Piski-sedän ja meijän Pyry-papan kanssa, ne on siällä jossain vastaanottamassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa pitää aina vähän tormistautua, etteivät katsojat luule pehmopojaksi. Karvaa on, ja se hyvä näin talvella. Jirillekin on taas runkokarva kasvanut trimmauksen jälkeen.

      Siellähän ne juoksevat, tuonilmasissa kaikki edesmenneet. Eikä kukaan ole enää kipeä.

      Poista