tiistai 12. toukokuuta 2015

Homessa taas

Pääsin kotiin, ihanaa. Muuten oli Mudilassa kivaa, mutta kun se Jekku-rekku piti aika kovaa komentoa. Vaikka kyllä leikittiinkin välillä, ja päästi se minutkin Iitun viereen nukkumaan. Pitkiä päiviä olimme Jekun kanssa kahdestaan. Toisaalta päästiin pitkille lenkeille ja muutakin toimintaa Iitu meille järjesti. Trimmiin jouduin, mikä ei ollut minulle mieleen. Vähän yllätyin, kun äippä tuli hakemaan, ja yritin esittää coolia, mutta ei osunut eikä uponnut.

Oltiin vielä muutama päivä Kauhulassa. Ninnin juoksu oli ohi, joten ei ollut mitään suorituspaineita. Ninni ja Jiri leikkivät, kuten tavallista. Onnista on tullut tosi äreä, luulin pari kertaa, että se tappaa minut. Ei tullut edes reikiä, joten turhaan kiljuin kuin teurassika. Jouduimme välillä vangeiksi Ellin huoneeseen. Ninni olisi halunnut tulla sinne meidän kanssa, mutta sitä ei päästetty. Varmuuden vuoksi, kun Jiri voi innostua yrittämään isäksi, sanoivat. Pikkuveli ei oikein ymmärrä näitä tärppijuttuja enkä viitsinyt neuvoa. Sen verran otti päähän koko homma.


Vankilassa
Maailman mukavimmat tytöt sekä Onni ja Ninni

Nyt ollaan kotona. Täällä on tullut melkein kesä sillä aikaa, kun olin poissa. Kesä tarkoittaa meidän pihalla sitä, että kukkapenkit ovat kiellettyä aluetta ja että piha on täynnä palloja. JIPPII!

Niin, ja Jiri on parantunut vatsataudistaan.

Kotona siis ollaan, ja Käpälämäen rapsutuspalvelu on paikalla.

2 kommenttia:

  1. Kylässä hyvä,kotona paras! :) Ja ruaputuspalaveluhhii on ollu vastaaottamassa.
    On ollunna mukava kottiimpalluu.
    Meleko tapahtumarikas reessu sulla on ollunna että kyllä nyt on huilit paekallaan .)

    VastaaPoista