keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Vintiöt viilettävät

On taas tullut reissailtua. Vaihtelu virkistää myös meitä vintiöitä. Meillä on äipän autossa boksi, jossa me matkustamme. Monen  ihmisen mielestä se näyttää ahtaalta, ja onhan siellä kyllä aika tiivis tunnelma. Aluksi Jirillä oli oma boksi, mutta se ei viihtynyt yksin, joten otin sen omaani kaveriksi. Hyppäämme heti boksiin, kun takaluukku aukeaa. Jirillä on yleensä niin kiire, ettei se ehdi odottaa boksin luukun aukaisemista. Matkan ajan nukumme kylki kyljessä hipihiljaa. Paitsi jos tulee pissahätä, silloin alamme vingahdella.

Jiri haluaa kaikissa kuvissa etummaiseksi

Turussa käytiin. Juhlittiin Alisan 10-vuotissynttäreitä. Juostiin pihalla Ninnin ja Onnin kanssa. Välillä moikattiin Hilma-pupua, joka oli muuttanut kesämökkiinsä. Sielläkään ei olisi saanut mennä kukkapenkkiin, mutta minkäs teet, kun melkein koko piha on yhtä kukkapenkkiä.

Iitulla käytiin trimmissä ja tarkastamassa uusi serkkumme, mudipoika Jekku. Rento ja mukava tyyppi, ei uskoisi mudiksi.

Päästiin koirapuistoonkin. Onni-setä ei päässyt, kun sillä oli selkä kipeä. Naukseriporukalla siis oltiin. Pienten koirien puolella ei ollutkaan muita kuin me kolme, mutta aidan takana isojen puolella kävi useitakin isoja tyyppejä, joita moikattiin aidan läpi. Lenkkeilijöitä oli liikkeellä paljon, emme jaksaneet ihan kaikkia haukkua.


Tervehdyksiä vaihdetaan aidan läpi
Joku oli unohtanut puistoon pallon. Jiri merkkasi se omakseen.

Kyllä koipi nousee



Me ollaan Ninnin kanssa melkein kuin kaksoset :)
Jiri kävi Ninnin seurana koiranäyttelyssä turistina. Ninniä vähän moitittiin asioista, jotka vielä kehittyvät. Hassua, kun Ninni on vasta 10 kuukautta. Jiri oli käyttäytynyt näyttelyssä hyvin ja oli loppupäivän ihan naatti.

Käytiin mökilläkin. Siellä tuuli kovasti, joten ötököitä oli vain kohtuullisesti. Jiri tiikeriloikkasi rantakalliolta järveen. Kukaan ei tiennyt, osaako se uida, ja pelastusliivit olivat vielä autossa. Se varmaan luuli, että siinä oli jäätä niinkuin viime mökkikäynnillä. Vähän se oli järkyttyneen näköinen, mutta ui sitten kiireesti rantaan. Snautseria ui Jiri, siinä yritetään pitää etutassut kuivina, mistä seurauksena on hirveä läiskytys ja räpiköinti.
Kastui se siinä, mutta tuuli ja hepulijuoksu kuivattivat sen pian.

Uusia seikkailuja tässä odottelen.

3 kommenttia:

  1. Myrsky: Mikä näitä nykyajan nuari oikein vaivaa, ku eivät yksin viihy? Meinkin Tuisku punkee samaan koppiin, samaan igluun ja aina viereen. Noh, me isotveikat ollaan vissiin luotu sitä varten, että pikkuveikat saa meistä tukee, lämpöö ja turvaa.

    Teil on taas kiva reissu. Kesäillään!

    VastaaPoista
  2. Niin se juuri on Myrskyseni: isotveljet turvana maailman kauheuksilta. Mistähän me saataisiin isotveljet, jos äippiä ei lasketa?

    Kesästellään, joo, mutta uimaan ei mennä!

    VastaaPoista
  3. Rähinäryhmä tarjoaa ihanille koirablogeille arvontaa haasteen muodossa, innokkaasti kaikki mukaan (arpaonnen kera tietysti):
    http://ssamperi.blogspot.fi/2013/06/mita-oppisitkaan-jos-koirasi-olisi.html

    ♥: Rähinäryhmä

    VastaaPoista