maanantai 19. lokakuuta 2015

Haastemiehiä liikkeellä

Saatiin bloggaamisemme historiaa koskeva haaste blogikamu Iivarilta http://iivari-ilmaveivi.blogspot.fi/.

Aloitin blogin melkein heti kotiuduttani pentukodista tänne ikiomaan kotiin. Siitä on aikaa vähän yli viisi vuotta. Aluksi blogi oli osoitteessa http://aatu-hauva.vuodatus.net/. Kun ukkonen pisti vuodatuksessa hommat sikinsokin ja hävitti kuvatkin, siirtyi blogi nykyiseen osoitteeseen. Blogin sisällöstä vastaan itse korkeimman koirakohtaisesti, ulkoasun ja kirjoittamisen olen ulkoistanut sihteeri-äipälle. Joskus olen antanut äipälle ja pikkuveljelle luvan omien mielipiteidensä esittämiseen blogissani. He vastaavat omista mielipiteistään.

Bloggaan siksi, että olen niin mahtava tyyppi. Aluksi tarkoitus oli vain pitää lähipiiri selvillä tekemisistäni, mutta olen kyllä saanut muitakin lukijoita ja hirveän mukavia blogikavereita.

Minä olen siis Aatu, 5-vuotias musta-hopea kääpiösnautseriherrasmies. Vähän aikaa minulla oli kaverina musta keskarisetä Piski, joka kuitenkin lähti vaikean sairautensa vuoksi tuonilmasiin jo kolmen viikon kuluttua siitä, kun olin kotiutunut. Piski oli vastuuntuntoinen pennunkasvattaja, ja ehdin oppia siltä hyvin paljon. Kaipasin aluksi Piskiä kovasti.

Tässä kuvassa olen noin 9 viikkoa, Piski -setä 7 vuotta. Elokuu 2010 Kuva Anna-Kaisa Kaukola


Kolmisen vuotta sitten sain Tsekistä veljen, mustan rotutoveri Jirin, josta on ollut minulle paljon iloa ja vähän vaivaakin.

Jiri kotiutumistaan seuraavana päivänä marraskuussa 2012

Asustelemme kolmestaan äipän ja Jirin kanssa omakotitalossa. Vieraina käy varsinkin äipän lapsenlapsia perheineen ja koirineen. Lapsenlapsia on neljä, iältään 5 - 16 vuotta. Lapset ovat parasta (ruuan jälkeen), mitä tiedän. Serkkukoiria on tällä hetkellä viisi: suosikkimme, kääpiösnautserineiti Ninni, mudisisarukset Jekku ja Hipsu, berni Nuno ja laika Outa.

Me ja Ninni-serkku viime jouluna.


Bloggaamista aion jatkaa niin kauan, kun minulla on jotain sanottavaa. Siis kauan. Terveiset ja kiitokset kaikille lukijoille!

Haaste lähtee Wupelle http://prange.blogspot.fi/, Neralle http://nasujanera.blogspot.fi/, Milalle http://milanelamaa.blogspot.fi/ sekä veljeksille Resko ja Kasko http://kaapiosnautseri.blogspot.fi/.

1.Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa)
Saat osallistua vasta haasteen saatuasi
(ja haasteen voi toki myös pyytää jos tiedät jonkun saaneen sen)
2.Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi; miten blogi sai alkunsa,kuinka se on kehittynyt ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3.Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy,voit haastaa jonkun toisen.
4.Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haluat haastaa mukaan.
5. Mikäli olet Instagrammissa,käy halutessasi lisäämässä kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina.
Näin kaikki Instagrammissa olevat bloggarit näkevät,kenen kaikkien blogeissa tarinat ovat nähtävillä.
#Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

11 kommenttia:

  1. Kylläpä tulj hyvä tarina! Ja tuo kuva missee oot Piski-setän kansa on kuulema iiihana. Sano äet. Ompa harmi että teellähhii hävis nuo alakuaekoen jutut sieltä vuodatuksesta. Kuhan eevät hävittäs niitä meejjännii juttuja. Ku sielä ensin oltiin.
    Tämä on tosj mukava ploki ja pysyttään lukijoena niin kaavvan ku vuan henkj pihissöö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutut ovat kyllä vuodatuksessa tallella, mutta ilman kuvia. Ne ovat käänteisessä järjestyksessä, uusin ensimmäisenä.
      Kiva, kun käytte lukemassa ja kommentoimassa vastakin. Me like.
      Ja kyllä mekin pysymme teidän lukijoinanne, kommentointi vain on ollut viime aikoina hankalaa Bloggerista? johtuvista syistä.

      Poista
  2. Kiva kuulla, miten sinunkin blogisi on saanut alkunsa. Minulle ei ole omaa blogia vieläkään avattu, mutta kuulumiset tulee näin kommenteissa ja äipän blogin välityksellä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun mielestäni sananvapaus edellyttää, että jokaisella sitä haluavalla koiralla on oma blogi. No, onneksi saat kuitenkin mielipiteesi kerrottua kommentoimalla muita ja äippäsi blogia mukaamalla. Hyvää syksyä sinulle sinne Turkuun! Oletko päässyt metsäilemään?

      Poista
    2. Virallisesti metsästysreissulle en ole vielä tänä syksynä päässyt, mutta muuten on metsässä kuljettu ja kovasti haisteltu. t. Eka

      Poista
  3. Joskus on tullu mainittua, että meijän Pyry-pappa oli teijän Piski-sedän vani ja me pysytään teijän kelkassa tiukasti mukana. Mukavaa meininkiä, Pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piski ja minäkin olimme Pyry-faneja. Siellä tuonilmasissa ne nyt varmaan vaihtavat mielipiteitä siitä, mitä me täällä elävissä touhuamme. Kiva, kun pysytte kyydissä!

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Ja Piskin ilme tuossa "kaverikuvassa" on sama kuin Reskollakin joskus on. Keskarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Apuva, viekää tuo riiviö johonkin rauhoittumaan. Piskiä on ikävä vieläkin.

      Poista
  5. Kiitos itsellesi tästä mukavasti plokista! Pysytään kyllä reissussa mukana.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista