lauantai 21. tammikuuta 2017

Tulin takaisin

Blogi on joutunut paitsioon monestakin syystä. Ensin oli se hampaanpoisto, sitten oli äipän jalkaleikkaus, joka kyllä meni ihan hyvin. Liikkuminen vain on ollut niin rajallista, että jokapäiväisten askareiden tekeminen on vienyt sekä ajan että äipän voimat. Hotellilomamme päättyi vasta joulun jälkeen.

Kaiken lisäksi läppäri kenkkuili ja kaikki ohjelmat piti asentaa uudelleen. Onneksi mitään ei kadonnut operaatiossa, ja nyt ovat kaikki ohjelmat ajan tasalla. Äipän mielestä Windows 10 on visuaalisesti huonompi kuin 8.

Nyt menee jo paremmin. Olemme käyneet pari kertaa lukuhommissa ja Jiri kerran kaverikoirailemassa, vaikka äippä joutuukin vielä varomaan leikattua jalkaa ja käyttämään kyynärsauvoja, tai ainakin yhtä.

Sain joululahjan lukijoiltani, mutta minua kiellettiin pureskelemasta sitä. No, ei haittaa, koska se maistuikin pahalle. Lapset olivat tehneet sen ihan itse, ja koko luokka osallistui suunnitteluun ja tekemiseen.


Hui, kuinka karvat ovat kasvaneet. Varmaan on trimmi edessä.


Ulkoilemaan olemme päässeet pihalle, pienille Harley Parkinson -lenkeille ja mikä parasta, metsään juoksemaan vapaina. Lunta on niin vähän, että ladut eivät vielä rajoita meidän metsäretkiämme. Myyristä kiinnostuneille tiedoksi, että myyrävuosi on oivallinen. Kiinni en ole saanut ensimmäistäkään, mutta eihän metsästyksessä tärkeintä olekaan saalis, vaan se jahdin jännitys.

Kaikille ystävilleni toivon oikein mukavia talvisia ulkoilukelejä. Tiedättehän: vähän ei ihan uutta lunta, pikkupakkanen, aurinkoa ja tyyntä.

13 kommenttia:

  1. Paranemista teijän äipälle ja terveysmuiskuja kans! Mekin toivotaan teille ilosta menoo ja meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äippä kiittää. Mennään eikä meinata,aina iloisina. Niinkuin tekin.

      Poista
  2. Tervetulloo takasin! On jo ootettuhhii kuulumisija :) Kovasti paranemista äepälle ja semmosija kaakoparannusualtoja laetan tiältä! Mukavija talavipäevijä toevotaan kovasti niin sinne ku tännehhii. Ja niitä ilosija mehtälenkkijä teelle sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet jaksanut odotella kuulumisiamme. Äippä on lukenut meille ääneen sinun tuumailujasi ja välillä nauranut ääneen. Siis äippä, emme me. Nyt päästään taas kommentoimaankin, kun läppäri on siirtynyt nykyaikaan.
      Äippä sanoo että parannnusaalloista tuli lämmin olo. Talvesta nautimme niin pihalla kuin metsissäkin. Joskus jäälläkin. Lenkeillä välillä keljuttaa, kun hiekotussepeliä menee varpaiden väliin.

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin ja mukavaa lukukoirailua tällekin vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa lukukautta sinullekin!
      Äippä meinaa viedä Jirin lukukoiratestiin, niin saan varamiehen. Minua ei tarvitse testata, kun ehdin tehdä noin 30 lukukeikkaa viime vuonna. Mikkelissä on lukukoiratesti ja ohjaajakoulutus helmikuun lopulla.

      Poista
  4. Mukava kun tulitte takaisin. Kyllä tämä blogin kirjoittaminen jää välillä tauolle meidän äipälläkin, mutta hauska aina silloin tällöin löytää uusia tekstejä. Teillä on vuosi alkanut ihan mukavasti. Niin täälläkin. Juuri kävimme tunnin lenkillä katselemassa paikkoja. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eka, kun jaksoit odotella. Vuosi on alkanut muuten hyvin, mutta emme ole päässeet Turkuun serkkuja moikkaamaan. Olga kyllä käväisi täällä joululoman aikaan. Helmikuussa ehkä päästään, jos äippä saa hoitokengän pois. Silloin on tärkeä ihmisjuttu, kun Ninnin emännällä on vanhojen tanssit. Hän on luvannut pitää erityistanssit kotona meille koirille, kun meitä ei päästetä sinne virallisiin tansseihin.

      Poista
    2. Äippä täällä käski huomauttaa, että kyllä teidän silloin on tänne päästävä. On se niin hieno juttu, tuo tanssiaisilta. Nyt annatte sitten äipän jalan parantua, jotta matka onnisituu. t. Eka

      Poista
  5. Mukavaa, että olette päässeet kiinni tavalliseen arkeen taas. Oletpa saanut hauskan lahjan lukijoiltasi! Eihän noin hienoa taideteosta raaski pureskellakaan. :)

    VastaaPoista
  6. Lahja on hieno, mutta äippä rajoittaa sen käyttöä:ei pureskella eikä saa käyttää pissipuuna. Kaiken lisäksi se laitettiin joulukoristelaatikkoon.

    VastaaPoista
  7. Mukava kuulla teistä taas! Toivottavasti äippänne jalasta tulee pian entistä ehompi. Pääsette sitten serkkujakin morjestamaan. Kivoja lukukoirailuja sinulle Aatu toivottaa kollegasi.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Typy ja emäntä! Äipän jalka on jo siinä kuosissa, että hän pärjää ulkonakin yhdellä kyynärsauvalla ja sisällä välillä ilman. Keikkailu on hyvässä vauhdissa myös Jirin osalta. Nyt jänskättää vähän, kun ensi viikolla tutustun eppuluokkalaisiin. Kivoja lukukoirailuja Typylle!

      Poista