Vintiöt viilettävät

On taas tullut reissailtua. Vaihtelu virkistää myös meitä vintiöitä. Meillä on äipän autossa boksi, jossa me matkustamme. Monen  ihmisen mielestä se näyttää ahtaalta, ja onhan siellä kyllä aika tiivis tunnelma. Aluksi Jirillä oli oma boksi, mutta se ei viihtynyt yksin, joten otin sen omaani kaveriksi. Hyppäämme heti boksiin, kun takaluukku aukeaa. Jirillä on yleensä niin kiire, ettei se ehdi odottaa boksin luukun aukaisemista. Matkan ajan nukumme kylki kyljessä hipihiljaa. Paitsi jos tulee pissahätä, silloin alamme vingahdella.

Jiri haluaa kaikissa kuvissa etummaiseksi

Turussa käytiin. Juhlittiin Alisan 10-vuotissynttäreitä. Juostiin pihalla Ninnin ja Onnin kanssa. Välillä moikattiin Hilma-pupua, joka oli muuttanut kesämökkiinsä. Sielläkään ei olisi saanut mennä kukkapenkkiin, mutta minkäs teet, kun melkein koko piha on yhtä kukkapenkkiä.

Iitulla käytiin trimmissä ja tarkastamassa uusi serkkumme, mudipoika Jekku. Rento ja mukava tyyppi, ei uskoisi mudiksi.

Päästiin koirapuistoonkin. Onni-setä ei päässyt, kun sillä oli selkä kipeä. Naukseriporukalla siis oltiin. Pienten koirien puolella ei ollutkaan muita kuin me kolme, mutta aidan takana isojen puolella kävi useitakin isoja tyyppejä, joita moikattiin aidan läpi. Lenkkeilijöitä oli liikkeellä paljon, emme jaksaneet ihan kaikkia haukkua.



Tervehdyksiä vaihdetaan aidan läpi

Joku oli unohtanut puistoon pallon. Jiri merkkasi se omakseen.


Kyllä koipi nousee

Me ollaan Ninnin kanssa melkein kuin kaksoset :)

Jiri kävi Ninnin seurana koiranäyttelyssä turistina. Ninniä vähän moitittiin asioista, jotka vielä kehittyvät. Hassua, kun Ninni on vasta 10 kuukautta. Jiri oli käyttäytynyt näyttelyssä hyvin ja oli loppupäivän ihan naatti.

Käytiin mökilläkin. Siellä tuuli kovasti, joten ötököitä oli vain kohtuullisesti. Jiri tiikeriloikkasi rantakalliolta järveen. Kukaan ei tiennyt, osaako se uida, ja pelastusliivit olivat vielä autossa. Se varmaan luuli, että siinä oli jäätä niinkuin viime mökkikäynnillä. Vähän se oli järkyttyneen näköinen, mutta ui sitten kiireesti rantaan. Snautseria ui Jiri, siinä yritetään pitää etutassut kuivina, mistä seurauksena on hirveä läiskytys ja räpiköinti.
Kastui se siinä, mutta tuuli ja hepulijuoksu kuivattivat sen pian.

Uusia seikkailuja tässä odottelen.

Vappurieha Rautalammilla

Käväistiin taas Rautalammilla. Hotellimme oli paikallaan, samoin henkilökunta. Palvelu pelasi, ja herkkuja saatiin. Kävimme myös vuorenpeikon luolassa. Jiri ei suostunut kävelemään rappuja ylös, joten se kannettiin. Minua nolotti, onneksi kukaan vieras ei nähnyt. Vuorenpeikko emäntineen oli kotosalla, ja herkkuja saatiin.

Vappuaattona äippä pumppasi meille muutaman ilmapallon. Muistin heti, mistä on kysymys ja tein nopeita hyökkäyksiä palloja vastaan, perääntymistie avoinna. Kaksi palloa sain tapettua. Jiri ei välittänyt palloista. Saimme uusia lelupalloja, puhkeamattomia, vuorenpeikon emännän tekemiä. Jiri tykästyi niihin, tosin vasta kotona. Aattokeli oli aika ikävä: kylmä ja sateinen. Juhlittiin sisällä, herkkuja saatiin. Vissiin kaikki muutkin juhlivat sisällä, kun kylänraitillakin oli hiljaista. Yhden gorillan kyllä näimme, mutta sekin vain naureskeli.

Vapunpäivänä lähdettiin retkelle jonkun mökille Konneveden rannalle. Keli oli tuulinen ja kylmä. Tulipahan karvat ja korvat tuuletettua.

Korvatuuletus Jirin tapaan



Siellä mökillä oli sitten se vappurieha. Huomasin heti autosta päästyä, että rannassa on pari sorsaa. Äkkiä sinne, Jiri viivana perässä. Ne eivät lähteneetkään mihinkään, ja huomasin, että ne ovat häkissä. Siellä hyppelivät ja riehuivat. En sitten viitsinyt kastella tassujani, ja tultiin muihin hommiin. Ihmiset huomasivat vasta vähän myöhemmin, että sorsat ovat rysässä. Siitä seurasi sitten puhelinsoittoja mökin omistajalle ja suuri pelastusoperaatio, joka tehtiin juuri tervatulla veneellä . Me jouduimme tarkkailemaan tilannetta rannalta.Kun rysän luukku avattiin, toinen sorsa pelastautui lähtemällä lentoon, mutta toinen vain ui edestakaisin rysässä. Lopulta se lähti turvaan sukeltamalla. Kaikenlaisia huolimattomia kalamiehiä!

Hyvänä puolena kalamiehen mökillä retkeilystä oli, että löysimme erinäisiä kalan pyrstöjä ja päitä. Salaa yritimme syödäkin, mutta heti kiellettiin. Onneksi saimme muita herkkuja.



Jiri löysi pyrstön, mutta minä sen vein

Ihan vahingossa kävin järvessäkin, ja jalat kastuivat. Tuuli kuivasi äkkiä, vaikka olikin kylmä.


Tassunkuivatusta laiturilla

Mökillä oli paljon isoja kiviä. Kiipeilin kivien päälle ja etsin kivien alta myyriä. Ei löytynyt.



Myyrätyössä

 Seuraavana päivänä käytiin sitten toisella mökillä, Konneveden rannalla sekin. Siellä oli mukavan näköisiä jäälauttoja ihan rannassa. Ketteränä poikana hyppäsin sellaiselle. Olisittepa kuulleet sen huudon, mikä äipästä ja sen siskosta lähti, kun huomasivat. En ymmärrä, mutta tulin kuitenkin samaa tietä pois. 

PS Varmaan jo arvaattekin, miksi Rautalammilla on niin mukavaa. Oikeastaan se voitaisiin nimetä uudelleen Herkkulammiksi.


Kantoraketti, avaruuspuvut ja tyhmyysjohdatin

Jirillä on tuuhea parta. Niin paljon on partaa, että sen mukana tulee ulkoa kaikenlaista: kuusenneulasia, risuja, kuraa, heinää. Äippä sanoo Jiriä kantoraketiksi. Raketti se onkin sisään tullessaan, ovenpielet vain paukkuvat. Onneksi minun partani on hillitty ja yleensä siisti. Muutenkin olen hillitty ja siisti.

Jiri, the risupartaradikaali



Meillä on molemmilla kurapuvut ja -tossut pahimpia kelejä varten. Minä olen jo alistunut sen pukemiseen, mutta pikkuveli oli ekalla kerralla sitä mieltä, että miehet eivät käytä kurahousuja. Kun puku ja tossut lopulta oli puettu, Jiri kivettyi paikalleen eikä olisi halunnut lähteä ulos. Ehkä sitä nolotti. Minä olen päättänyt sanoa vaatteita avaruusasuksi. Se on jo ihan eri juttu kuin kurahousut.
Äippä hankki meille uuden härpäkkeen, jolla voi taluttaa meitä molempia yhdellä flexillä. Kaupassa sanoivat sitä jakohihnaksi, mutta meillä sen nimi on tyhmyysjohdatin. Sitä pitkin kuulemma tyhmyys ja kiskominen virtaavat koirasta toiseen tosi nopsaan. Jotkut edesmenneet edeltäjämme ovat tämän nimen aiheuttaneet. Totta kyllä on, että se nopeuttaa kaverin mielenkiintoisten puuhien oivaltamista. Olemme fiksuja poikia, joten päivässä opimme, miten hihnassa pitäisi kävellä. Aina ei kyllä voi kävellä nätisti. Kyllähän te tiedätte...



Avaruuspuvut ja tyhmyysjohdatin

Pikkuveli on kova poika haukkumaan ja ulvomaan etenkin pihalla. Äippä päätti panna kojootin hiljaisemmalle. Käyttöön otettiin Piski-sedän haukkupanta, joka tupsauttaa sitruunat partaan, jos kovasti haukkuu tai ulvoo. Jiriltä meni pari minuuttia, kun se oivalsi, millä teholla voi äännellä ilman, että panta laukeaa. Parta kyllä haisi aika ikävälle tämän oppitunnnin jälkeen. Nyttemmin se on melko hiljaista poikaa aina, kun panta on kaulassa. Minä en tuommoisia apuvälineitä ole tarvinnut, ihan kolinapurkilla opin sivistyneen haukkumisen.

Nuno-serkku se vain kasvaa, mutta edelleen se on meitä hitaampi. Tai laiskempi.



Meille on tullut uusikin serkku. Se on mudipoika Jekku ja kuuluu Mantan ja Liinun laumaan. Manta leikkii sen kanssa! Vanhuudenhöperöksi on tullut Manta.

Maalaispojat maalikylissä

Käytiin Helsingissä, Jiri ensimmäistä kertaa. Meillä on Katajanokalla vakituinen kyläpaikka ystävien luona. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että ystävät olivat muuttaneet sitten viime käynnin. Paikka oli siis minullekin ihan uusi. Ensimmäinen kerros, ei hissiä. Mikä pettymys! Ystävät olivat kyllä entiset ja rannat ja puistot paikallaan, vain jäänmurtajat olivat poissa.

Ystävilläni on terassi, josta on hyvä vahtia pihalla kulkevaisia. Jiri tietysti haukkuikin, kun se on niin haukkuherkkä. Terassilta näkee myös isoja laivoja, kun ne ovat lähdössä tai tulossa. Minun mielestäni meilläkin voisi olla sellainen terassi, jossa on yhtaikaa sisällä ja ulkona. Ei kastuisi tassut ohikulkijoita vahtiessa.



Joku tulee, tarkkana nyt!



 Jiri maalaispoika ei kyllä aluksi osannut käyttäytyä kadulla. Se risteili laidasta laitaan, haukkui vastaantulijoita, joita tosin enimmäkseen huvitti, kurkisteli alhaalla olevista ikkunoista sisälle ja pelkäsi ratikkaa ja portaita. Minua hävetti. Oppi kuitenkin, fiksu kakara.
Tavattiin muuten monta muutakin käppänää. Skattalla taitaa olla ihan käppänätihentymä. Äippä oli tavannut käppänän jopa Stokkan hississä.

Kaikenlaista kivaa tehtiin. Lenkkeiltiin rannoilla, katsottiin miesporukalla jalkapalloa, kun naiset olivat teatterissa. Jiri ei ymmärrä jalkapallosta mitään, se vain loikoili lattialla, kun me asiantuntijat  kommentoimme peliä sohvalla. Koirapuistossakin käytiin. Se ei kylläkään ollut mikään menestystarina, kun ensin sieltä lähti pois spanieli, jonka isäntä arveli sen olevan meille vihainen. Ihan lutuselta se näytti. Kun sitten oltiin siellä puistossa, niin maalaispoika Jiri yritti omia koko puiston itselleen haukkumalla korkealta ja kovaa kaikkia lähestyviä koiria. Taas hävetti. Eivät uskaltaneet muut koirat tulla, joten me lähdimme alta pois.



Hirveästi oli hajuja, ja kiire niitä nuuskuttelemaan



Poikakoirien postipylväs oli ihan keskellä, mutta mielenkiintoisimmat tyttöjen hajut pensasaidassa

Hyvät olivat kelit, paitsi koirapuistoaamu vähän sumuinen. Kun tultiin kotiin, alkoi vesisade, ällöä!

Aidattu vapaus

Meillä melkein koko piha on aidattu koiria varten, ja saamme juoksennella pihalla ihan vapaasti. Paitsi kukkapenkeissä, jotka osaan kyllä kiertää. Mitenkähän lienee Jirin osaaminen? No, ehkä sekin oppii. Aita on toiminut hyvin myös lapsiaitauksena äipän lapsenlapsille.

Äippä haluaa laittaa tänne minun blogiini vähän aitaamisohjeita, kun joku FB-kaveri niitä kyseli. Suostuin.

Aidan vanhin osa on tehty parikymmentä vuotta sitten, kun talossa oli kultainen noutaja Retu ja petit basset griffon vendeen Arska. Uudempi osa on noin 15 vuotta vanha. Hyvin on kestänyt myös naapurin jatkuvasti aidalla roikkuvan jättisussarin hyökkäykset.

Aidan materiaalina on lammasverkko (korkeus 90 cm), joka meni vanhimmassa osassa vahingossa ylösalaisin (isommat reiät alhaalla). Puumateriaali on painekyllästettyä, ja tolppien jalat alumiinia. Omin voimin rakennettiin. Samalla systeemillä voi tietenkin tehdä myös vihreästä aitaverkosta.

Perusrakenne on pystytolpat ja ylhäällä juokseva tukirima. Tässä aitaan on kiinnitetty pienempisilmäinen vihreä verkko, kun Aatu alkoi mennä aidan läpi naapurin puolelle. Ylimääräinen vaakarima on aikanaan laitettu Arskan (12 kg) karkaamista estämään. Snautserit Piski (WP Biscuit) ja Allu (WP Alejandro) pysyivät aidan sisäpuolella, vaikka yli hyppääminen toki olisi ollut mahdollista. No, joskus Allu karkasi, kun tämä ei varsinaisesti ollut Allun oma piha. Piskille riitti, kun aidan ylitys kiellettiin. Käppänät mahtuvat läpi.

Tolpat ovat höyläämätöntä 2x2. Verkko on kiinnitetty tolppiin ja yläjuoksuun höyläämättömällä 2 tuuman laudalla. Yläjuoksu on höylättyä, kun sitä sattui olemaan. Yläjuoksu on kiinnitetty tolppiin vaakasuoraan. Tolppien väli on 1,5 m.

Aita maastoutuu hyvin, varsinkin kesällä. Pihan korkeuserot eivät haitanneet rakentamista.

Toimenpidelupaa ei tarvittu, koska aita on "tilapäinen" rakenne.

Tolpan jalkoja myyvät rautakaupat, Honkkarissa lienee halvimmat.  Vapaasti sovellettavissa.

Auringonpalvojat ja outoja härveleitä

Aurinko tuli sittenkin takaisin. Luulin jo, että se oli lopullisesti piiloutunut. Jirikin tykkää ringosta. Me köllötellään päivät olkkarin lattialla ja siirrytään sitä mukaa, kun aurinkokin. Lämmintä ja suloista.




Jiri kuskaa Pentuakin aurinkoon...



Meidän huushollissa kaikenlaisia härveleitä ja virityksiä, joita koirattomat ihmiset ihmettelevät. Onko teillä? Ota tämä haasteena. Kompostiverkot koiraportteina ja pentuaitauksina tuntuvat kyllä olevan tuttuja koirattomillekin.

Laitan tähän jonkun esimerkin meidän talon keksinnöistä.



Paksuista sukkahousuista saa oivan omatoimivetolelun.




Mekin tykättäis linnunsiemenistä. Keväällä kehikko siirtyy suojaaman raparperipuskaa pissoilta.




Tarkkaa pyykinkäsittelyä? Ei, vaan trimmauspaikka.

Antoisaa ja ulkoilullista pääsiäistä! Herkkuja, esimerkiksi kanaa, kalaa, lammasta! Ei mämmiä; se tarttuu partaan kuin pikaliima.!

Inkkari ja Länkkäri hiihtohommissa

Käytiin eräänä aurinkoisena, mutta kylmänä päivänä mökillä tiedusteluretkellä. Naapurin isäntä oli aurannut jäätä pitkin tien ihan meidän rantaan, ja joku mökkitonttu oli käynyt aloittamassa lämmityksen. Siis helpolla päästiin alkuun, vaikka pakkasta oli sellaiset 15 astetta.

Äipän teki mieli kokeilla hiihtämistä. Tonttu oli tehnyt ladun valmiiksi. Kyllä äipän kelpaa, vaikka jalat eivät pelitä ihan parhaalla tavalla. Pukeuduttiin ensin kelin vaatimalla tavalla. Minulle fleece, kun olen niin viluinen. Äipälle villahousut, karvalakki, toppatakki ja -housut, sekä monot tietenkin. Jirille ei mitään.

Lähdettiin ladulle. Hitaasti kävi äipältä hiihtäminen. Voiteluvirhe tai väärät sukset, sanoi äippä. Me Jirin kanssa juostiin kiemuroille, kun oli niin hyvä hankikeli. Sen verran oli kuitenkin uutta lunta päällä, että kivasti pöllysi. Olen ainakin toistaiseksi Jiriä nopeampi. Hajuja ei paljoa ollut sen uuden lumen takia. Parit vanhat ketunkikkareet kuitenkin löysin kivien päältä. Niin vanhoja olivat, etten viitsinyt edes kieriä niissä. Hiihdimme vastapäisen saaren rantaan, sinne on noin 1,5 kilometriä. Ja sitten takaisin. Mahtavaa!

Kun tulimme takaisin mökille, äipällä oli hiki ja me Jirin kanssa olimme ihan lumisia. Sisällä oli vain 6 astetta lämmintä, kun äipän tulet eivät olleetkaan syttyneet. Meistä alkoi lumi sulaa, ja sitten alkoi palella. Hätä keinon keksii, sanoi äippä ja kaivoi kaapista lämpöpuhaltimen. Puhallin lattialle ja täysille. Ensin vähän pelotti, kun se piti vähän samanlaista ääntä kuin pölynimuri. (Siis se laite, jolla tuhotaan villakoiria ja niiden kavereita.) Laitteesta puhalsi kuitenkin niin ihana suvituuli, että kävin sen eteen istumaan. Jirikin tuli. Kyllä siinä parrat ja korvat lepattivat, kun otettiin tuulta. Välillä äippä varoitteli menemästä liian lähelle. Nopsaan kuivuivat turkit ja tassut ja lämpesivät äipän siniset varpaat.

Äippä keitteli kahvit, ja mekin saimme vähän eväsvoileipää. Lisää mökkiretkiä, sanon minä!

Ai, se Inkkari ja Länkkäri? Meidän uusimmat lempinimet. Minulla on länkkärin sääret, ja Jirin ulvonta on kuin intiaanin sotahuuto.