Äippä on käynyt jo aika monta kertaa sekä luku- että kaverikoirahommissa ilman minua. Huomenna minä pääsen ensimmäistä kertaa mukaan kaverikoirahommiin. Kyllä vähän jännittää, kiitos kysymästä. En yhtään tiedä, minkä ikäisiä ihmisiä on vastassa. Äippä osti minulle ja Jirille uudet värikkäät pistolukkopannat ja remmit töitä varten, vaikka Jirin työt alkavat vasta myöhemmin. Niitä ei käytetä ulkona, etteivät likaannu. Kun ne otetaan naulasta, tiedämme, että lähdetään töihin. Huivit saa vasta sitten, kun harjoittelut on tehty. Laitan tähän kuvan remmeistä, jotta voitte kertoa, kumpi väri teidän mielestänne sopisi minulle paremmin. Jiri saa sitten sen toisen. Itse ajattelin ottaa lilan, se on minusta jotenkin miehekkäämpi.
Kuvaus ei kiinnostanut, joten jatkoin torkkuja, kun äippä kuvasi. |
Yksi ei-niin-kiva juttukin tässä on edessä. Tänään on trimmi ja pesu, että olen huomenna edustuskunnossa. Kestän sen kuin mies, vaikka kyllä minä ensiksi annan äipän etsiskellä minua. Uskokaa tai älkää, mutta minä osaan muuttua täysin äänettömäksi ja näkymättömäksi, kun arvaan äipän suunnittelevan jotain kauneushoitotoimenpiteitä. Edes namit eivät saa minua pois piilosta, vaan äipän on etsittävä minut ja kiskottava esiin. Kiva leikki mielestäni.
Voimakaksikko oli viikonloppuna yökylässä, joten oli taas yötöitä. Lauantaina leivottiin porukalla snautseritorttuja. Pojat tekivät tortut, me siivosimme lattiaa ja äippä paistoi. Yhdessä söimme, nampsis!
Torttumestarit hommissa. Viljo testasi luumuhillon. |
Olen samaa mieltä, että lila on kyllä miehekkäämpi. Se sininen sopii vielä tuollaiselle poikaselle kuin Jiri on. Kiva, että teillä on ollut yövieraita ja olette päässeet leivontahommiin. Se olikin jo pikkujouluviikonloppu! Mukavia kaverikoirapäiviä ja kestä trimmaus kuin mies! t. Eka
VastaaPoistaKiitos, Eka! Kiva, kun olit samaa mieltä väristä. Pikkujoulu ei kyllä ihan pikkujoululta tuntunut, kun ulkona Kyllä trimmauksen kestän helpostikin, mutta kynsien leikkaaminen ja pesu ovat minun ei-suosikkilistallani. Toivottavasti saatte lunta sinne Turkuun ennen joulua. Ollaan ehkä joulu siellä tänä vuonna.
PoistaOmpa hienoja nuo tortut! :) Ja kyllä tuo lila on just sulle sopiva värj.
VastaaPoistaOnnee uuteen hommaan! Seon hienoo ja vastuullista työtä. Koeta kestee ne pesuhommat ja muut. Joskus sitä vuan jootuu mänemmään nuihe naesten kotkotuksiin mukkaan.
Kestetty on! Tänään mennään sitten yhdessä ensi kertaa kaveeraamaan.
PoistaTortut olivat ainakin hyviä, vaikka me saimmekin vain puolikkaan mieheen. Niin, ja tietysti kaikki lattialle pudonneet murut.
Toi voimakaksikko on kyl erikiva porukka ja hyvä tyänjakokin teillä oli. Onnee ja menestystä, varsinkin nyt ku oon putipuhdas, kaverikoirahommissa.
VastaaPoistaVoimakaksikko on paras!
PoistaKaveeraus tehtiin eilen. Sylistä syliin pääsin, ja kyllä oli monta rapsuttajaa ja silittäjää. Tykkäsin ja lupasin mennä uudestaankin.
Puhdas en kyllä enää ole, kuralenkki tehtiin tänään.
Onnea ja menestystä teidän uusiin hommiin! Teette arvokasta työtä.
VastaaPoistaTypyn ja Hipun emäntä
Kiitos! Kivaakin se on.
PoistaVuoden alusta meistä tuleekin Typyn kanssa kollegoita, kun saan tämän harjoitteluvaiheen alta pois.
Harjoitus tekee mestarin! Ja sitten vaan hommiin... Teillä onkin jännittäviä aikoja luvassa :)
VastaaPoistaIhan malttamattona odotan. Lukukoirapassi minulle on kuulemma jo tehty, mutta en ole sitä vielä nähnyt.
Poista