Tuplahuivien virkamies

Nyt minä vasta ylpistynkin, kun sain suoritettua kaverikoirahuiviin oikeuttavat vierailut ja kaverikoirahuivi tulla tupsahti postissa. Pakko myöntää, että aikaisemmin vähän kadehdin Jirin kaunista huivia. Nyt on Jirin vuoro olla mörkkinä, kun sillä ei ole toivoakaan lukukoiraksi pääsemisestä.
 

Tänään on taas työpäivä. Lukijoiksi on tulossa vaihteeksi kuudesluokkalaisia. Enkä pelkää ollenkaan, vaikka äippä sanoi, että ovat melkein murkkuja. Luotan omaan viehätysvoimaani kuin pukki suuriin sarviinsa. Toivottavasti he eivät kuitenkaan ole valinneet kovin pelottavia kirjoja, satuja ei ainakaan ole tiedossa. Muistan vieläkin, miten jännitin prinsessa Kultakutrin puolesta.


Muuten olemme viettäneet normaalia ja vähän tylsääkin kotielämää. Tavallista enemmän olemme saaneet olla pihalla, kun on ollut kauniita päiviä ja äippä on tehnyt pihahommia.  Muutama metsälenkki ja pari voimakaksikon vierailua ovat piristäneet kovasti.
Parina iltana pihalla on vieraillut siili, ja Jiri on luullut sitä kaameaksi viholliseksi, kun se on murissut. Yritin kyllä varoittaa Jiriä, mutta eihän se uskonut, vaan meni haistelemaan liian lähelle. Pikkaisen vinkauksen päästi velipoika, mutta kovapäisenä tyyppinä ryntäsi saman tien takaisin siilin lähituntumaan. Molemmilla kerroilla äippä vei siilin turvaan tien taakse sähkölinjalle.

Lukuvuosi on alkanut

Kesä ja loma menivät, ja lukukausi alkoi. Jatkamme entiseen tapaan tässä koulun yhteydessä olevassa lähikirjastossa, joka ei ainakaan vielä ole lakkautuslistalla kuten muutama muu Mikkelin lähikirjasto.
Äippä sopi opettajien ja kirjastonhoitajan kanssa jo keväällä, että syyslukukaudella lukevat tokaluokkalaiset, kun ekaluokkalaiset eivät vielä osaa lukea. Kevätlukukaudella on sitten ekaluokkalaisten vuoro. Joskus voi olla muitakin lukijoita.

Ensimmäisellä lukukerralla oli kaksi tuttua lukijaa ja kaksi uutta. Opella taitaa olla tiukka tilanne, kun kaikki haluaisivat lukea minulle. Makeeta olla suosittu. En ylpisty, en ylpisty, en ylpisty, paitsi ehkä ihan vähän.

Minulla on myös surua, kun mentorini ja lukukoirahuivini lahjoittaja lukukoira Black on lähtenyt tuonilmasiin. Blackin muistoksi laitan tähän uudelleen kuvan, jossa lukukoirahuivi on ensimmäisen kerran minulla. Black'illä on tietenkin kaikki hyvin siellä tuonilmasissa, ja toivottavasti sielläkin joku lukee hänelle aina joskus.

Me virkamiehet.

Olen saamassa myös kaverikoirahuivin, kun tämänpäiväisen kaverikoirailun jälkeen olen tehnyt huiviin vaadittavan määrän vierailuja.
Olen muuten kuullut ihmisten puhuvan joistakin huivikielloista. Eivät kai ne koske virkakoiria ja heidän huivejaan. Pitänee ottaa asiassa yhteyttä Masa Makkoseen, joka on KoPU:n puoluesihteeri.

 

Black'in muistolle

 

Kuva ja teksti Eija Taipalinen

Pullervon faneille

Jos haluatte tietää enemmän Pullervosta ja hänen toilauksistaan, niin käykää Facebookin sivulla Pullervo tai blogissa Mudilan elämää ( http://schnauzezu.blogspot.fi/ ). Me kirjoittelemme Pullervosta vain silloin, kun harvakseltaan tapaamme.

Pullervo todellakin luulee olevansa koiramaailman kingi!

Serkkuja tapaamassa

Käytiin Turkkusessa tervehtimässä siellä asuvia serkkujamme. Voimakaksikon nuorempi puolikas oli meillä mukana.

Mukava oli lomamatka, vaikka emme tällä kertaa tavanneet ollenkaan Hipsu- ja Jekku-serkkuja. Lenkkeiltiin monenlaisilla kokoonpanoilla, ja oli taas uusia hajuja. Kelit olivat hyvät, joten saimme olla paljon pihalla leikkimässä.

Uusimmat serkkumme ovat Olga-russeli, jonka olen täällä jo esitellytkin ja Pullervo-mudi, joka asuu tietenkin Mudilassa äitinsä Hipsun ja enonsa Jekun kanssa. Pullervo on kova poika pullistelemaan, joten nimi sopii sille kuin luu koiran hampaisiin.

Viljo ja Ninni mietiskelevät.

Pihalla oli juomavesiastia, johon joku hullu oli laittanut palloja. Vesi oli ihan kelvollista.

Pullervo esitteli harvoja hampaitaan, mutta Olgaa vain nauratti.

Pullervo: etkö yhtään pelästynyt? Edes ihan pikkuisen.

Kotimatkalla poikettiin tankkaustauolle.

Poikkesimme Renkomäen ABC:llä, misä oli terassilla oikein vesikuppi koirille. Me saimme pöydästä ranskalaisia perunoita, kun Viljo ja äippä eivät jaksaneet syödä kaikkea. Jätskiä emme saaneet, vaikka pyysimme.

Minulla on muuten ongelma, joka koskee sihteeriäni. Hän ei aina viitsi ruveta tekemään postausta,
vaikka minulla olisi asiaa. Onko teillä muilla tällaisia ongelmia, ja miten olette ne ratkaisseet? Uhkailu, kiristys vai lahjonta?

Ja sihteerillä on ongelma uuden älypuhelimensa kanssa, joka ei ehkä olekaan kovin älykäs. Puhelin laittaa kaikki kommentit kaksi kertaa. Syytä ei ole keksinyt sihteeriä viisaampi älypuhelinasiantuntijakaan. Johtopäätös: älypuhelin ei ole ollenkaan älykäs, mutta oma tahto sillä on.

Arvostettua ja yliarvostettua

Tuli vähän suunniteltua pitempi postaustauko, kun sihteeri sairasti toista viikkoa jotakin ihme loro-virusta, joka piti hänet melkein viikon tiukasti sängyn ja vessan välissä. Aluksi kulki ämpärikin mukana koko ajan. Nyt on saikku päättynyt, ja taas mennään.

Kävin tänään pitkästä aikaa kaverikoirakeikalla, parinani Hilla-neiti. Ihan aluksi minua jännitti ihan sikana ja olisin halunnut lähteä heti pois. Äippä sanoi kuitenkin, että istuskellaan nyt tässä pihalla, kun on kerran tultu. Pian muistinkin homman jujun ja lähdin rapsutuksia pyytämään. Niitä sain oikein Porvoon mitalla, joten aloin palkinnoksi pussailemaan asukkaita. He tykkäsivät ja kehuivat minua. Ihan pikkuisen röyhistin rintaani, kun huomasin miten arvostettu olen näin koirana. Eivät he nimittäin äippää rapsutelleet ja kehuneet.
Keikan jälkeen väsytti ihan kummasti ja keljutti, kun kotona odottanut Jiri olisi halunnut leikkiä. Ärähdin sille, johan tokeni.

Vie muualle se kamerasi, haluan tutustua rauhassa tuohon kauniiseen neitiin!

Ai Hilla. Nimesi on yhtä kaunis kuin olet itsekin.

 

Eilen äippä piti koirien siivouspäivää. Meitä kammattiin, saksittiin ja ajeltiin koneella oikein urakalla. Jiri on karvaisempi kuin minä, joten se joutui olemaan käsittelyssä paljon minua pitempään. Ihan vähän minua säälitti.

Illalla seurasi päivän lopullisesti pilannut täyspesu molemmille. Eipä auttanut, vaikka huomatessani äipän pesuvalmistelut piilouduin sängyn alle. Vähän yritin murahtaakin, kun minua tultiin hakemaan - ei auttanut sekään. Pesukurjuus täydennetään aina pesun jälkeen puettavilla kylpytakeilla, joista emme yhtään tykkää. Yöllä vielä paleli, joten kaivauduin äipän peiton alle.
Minun mielestäni tämmöinen koirien siivous ja etenkin pesu ovat täysin yliarvostettua toimintaa. Jopa turhaa ja ehkä vahingollistakin.

Onko ihan pakko vielä pitää näitä?

Huomenna lähdemme Turkuun ja otamme voimakaksikon nuoremman puoliskon mukaan. Päivän paras uutinen on se.

Hyvää viikonloppua teille kaikille, ja varsinkin niille, joiden lomat loppuvat ensi viikolla!

Metsässä saalistamassa

Kävimme pitkästä aikaa metsässä. Lähtöä tehdessä vähän kummastelimme, kun äippä pakkasi autoon kaikenlaista tarpeetonta: erikokoisia ämpäreitä, pahvilaatikon ja marjanpoimurin. Sitten kuitenkin muistin, että nämä kapineet merkitsevät marjastusta. Jippii, minä rakastan mustikoita!

Olihan siellä niitä mustikoita, mutta minun marjastustani vähän häiritsi, kun piti vahtia äippää eksymiseltä ja kaatumiselta. No, ei eksynyt, kun auto oli koko ajan näkyvissä. Eikä kaatunut, kun äippä piti yhtä kävelysauvaa mukanaan koko ajan. Loppupelissä pahin haitta marjastukselleni oli paikalliset ilmavoimat, jotka hyökkäsivät kimppuumme runsaslukuisina kaikilla asetyypeillään. Siinä oli itikoita, mäkäräisiä, paarmoja ja amppareita. Saalistin kuitenkin mustikoita hyvällä menestyksellä, samoin Jiri. Löysinpä muutaman metsämansikankin, nampsis.

Yksi herkkutatti osui silmiin, mutta äippä ehti kieltää minua syömästä sitä. Palkinnoksi kiltteydestäni sain pienen palan tatista, kun äippä pilkkoi sitä. Siinä ei ollut toukan toukkaa! Herkullista oli. Äippä alkoi heti suunnitella tälle päivälle retkeä tattipoluille, mutta ainakin vielä sataa.

Kiva saalis




Muutakin, vähän vähemmän mukavaa tarttui metsästä mukaan. Minun, ja varsinkin Jirin jalka-, parta- ja mahakarvat olivat ihan vihreinä pienistä siemenistä. Siitä seurasi meille kaikille työläs ja ikävä kampaaminen tiheällä kammalla heti, kun karvat olivat kuivuneet. Vähän lohdutti tietenkin se, että siinä samalla olisivat löytyneet punkit. Niitä ei kuitenkaan ollut. Meillä on kyllä Bravecto-lääkitys punkkeja vastaan, mutta silti punkkitarkastus tehdään aina luontoretken jälkeen. Tänä kesänä ei ole toistaiseksi löytynyt punkin punkkia.

PS Valitan kuvan laatua. Se on ensimmäisiä äipän uudella puhelimellaan ottamia, ja sen huomaa! Sen saa kyllä suurennettua klikkaamalla.
PS2 Eilen kuva oli vielä postimerkin kokoinen, mutta nyt se on suurentunut itsestään. Mystistä.

Juhannusheila Peppi

Juhannus tuli ja meni. Vieraita virtasi, joten vietimme juhannuksen kotosalla. Näin oli hyvä, koska kaikki vieraat olivat mieluisia.

Kaikista mieluisin oli Peppi-mudi, joka oli lähtenyt Jekun kaveriksi lomailemaan, kun Hipsuliisi on vielä mammavapaalla. Saimme siis juhannusheilan ihan odottamatta. Me tykkäsimme Pepistä ihan kybällä. Jekku yritti kyllä omia tytön itselleen, mutta saimme me silti leikkiä heilamme kanssa.

Peppi tykkää kovasti myös lapsista. Se halusi koko ajan olla siellä missä lapsetkin ja työnsi vielä vaativasti päänsä syliin rapsuteltavaksi. Pepillä on mudiksi hassun pitkät ja karvaiset taittokorvat. Minusta ne ovat oikein sievät. Ja nuo silmät sitten, oih!

Paavo ja Peppi tutustuvat taiteeseen, mielenkiintoista oli.
 

 Minäkin olisin halunnut tutustua taiteeseen, mutta kun pääsin syliin, niin lehdessä olikin ihan muita juttuja. Olin vähän pahalla päällä kuvauksessa, kun Iitu oli vienyt minulta karvat enkä ollut ihan edustavimmillani.


Mudit kävivät uimassa, meitä ei kiinnostanut. Peppi löysi itsestään vesipelastuskoiran ja yritti kiskoa Iitua rannalle. Viljo sai uida ihan rauhassa. Tosin vepe-koiran pitäisi osata uidakin..

 





Jekku ihmettelee mudia, joka ei halua uida.